Pelaa, kunhan et pelehdi!
19.1.2007 07:28 Kirkko ryhtyi nykyaikaiseksi ja alkoi tarjota vanhemmille "vertaistukea tietokonepelien arviointiin". Nuorille suunnattu seksivalistuskirja, jossa itsetyydytykseen ei suhtauduta "varovaisen torjuvasti", näyttää sen sijaan yhä aiheuttavan näppylöitä . Pitäisiköhän kirkon päivittää jotain muutakin kuin nettisivujaan?
Kirkosta eroaminen kasvoi viime vuonna aina kirkon näkyessä julkisuudessa, viesti Eroakirkosta.fi -sivusto vuoden alussa. Väite 40 000 eronneesta näytti Väestörekisterikeskuksen ennakkotietoihin nähden suuresti liioitellulta, eikä eroa markkinoiva sivusto tietenkään mainitse, että liittyjienkin määrä kasvoi vähän. Väite medianäkyvyyden merkityksestä on kuitenkin helppo uskoa todeksi.
Myönnettävä on, että median ääressä usko Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon on tälläkin viikolla joutunut koetukselle, eikä vähiten kirkon omien äännähdysten vuoksi.
Vähintään epäsuorasti varovaisen myönteinen?
Uutinen Kotimaa-lehden verkkosivuilla (18.1.) kertoi kirkkohallituksen "vetäytyneen seksikirjasta". Kyse ei suinkaan ole mistään pornoskandaalista vaan terveysvalistuksesta. Kohahduksen aiheuttanut kirja on suunnattu rippikoulujen isosille ja isoskoulutusten vetäjille.
Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama kirja puhunee asioista nimillä, jotka ovat tuttuja nuorten omasta arki- ja mediatodellisuudesta. Jo se voi ujostuttaa kirkkoa, mutta ongelmia on enemmänkin: kirjan kanta esimerkiksi itsetyydytykseen on "vähintään epäsuorasti" erilainen kuin kirkon "varovaisen torjuva", uutinen antaa ymmärtää.
Kirkon ajatuksissa seksi kuuluu vain avioliittoon ja avoliitossa eläminen on syntiä, uutisessa muistutetaan ja viitataan piispojen puheenvuoroon vuodelta 1984. Muistutuksesta voi vain kiittää, koska arkitodellisuudessa asia on päässyt unohtumaan ilmeisen monelta veronmaksajalta!
Kaikella on aikansa, kirkolla omansa
Omat kokemukset opiskelijaseurakunnasta viime vuosikymmenellä puhuvat sen puolesta, että kirkko osaa olla myös sympaattinen vanhus.
Kirkkovanhuksen kaappikello kenties raksuttaa mennyttää aikaa, mutta pullan- ja kahvintuoksuisella kirkolla on toisaalta aikaa kuunnella ja lohduttaa. Se on arvokasta ajan kiireisessä juoksussa. Huvittavaksi viestintä muuttuukin vasta, kun kirkko yrittää esiintyä nykyaikaisena ja notkeana siihen käytännössä kykenemättä.
Esimerkiksi tuoreen tiedotteensa (17.1.) mukaan kirkko näyttää vasta äskettäin aloitelleen kunnon keskustelua maaliskuussa 2002 voimaan astuneesta parisuhdelaista. Arkkipiispan mukaan viivyttelyyn ei ole aihetta, ja niinpä kirkko kertoo valmistelevansa jo syksyksi 2007 aineistoa, jonka pohjalta hiippakunnissa käytävistä keskusteluista "työryhmä toivoo saavansa tietoa vuoden 2008 keväällä". Sitten on tarkoitus taas työstää aineistoa, jota piispainkokous käsitellee vuonna 2009.
Tetris testiin jo tänä vuonna?
Vaikka keskustelun etenemisvauhti viittaa kirjekyyhkyjen käyttöön sisäisessä viestinnässä, ei tietotekninen kehitys sentään ole kirkolta jäänyt huomiotta. Osoittaakseen olevansa ajassa kiinni, kirkko tarjoaa nyt "vertaistukea vanhemmille tietokonepelien arviointiin".
Jännityksellä seuratkaamme, milloin kirkkohallituksen portaalissaan pyörittämä tietokonepelien arvostelusivusto Peliraati ehtii perehtyä esimerkiksi Tetrikseen, jonka originaaliversio ohjelmoitiin Wikipedian mukaan niinkin äskettäin kuin vuonna 1985 - siis samoihin aikoihin, kun piispat kirjoittivat kirjasensa seksistä!
Kannattaisikohan kirkon päivittää jotain muutakin kuin verkkosivujaan?
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- EU epäilee älykorttien sirunvalmistajia hintakartellista 13:22
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Aldata käynnistää säästökuurin Ranskassa
10.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Aldata Solutions aloittaa tehostamisohjelman Ranskassa.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- ABC-ketju ei onnistukaan ihan kaikessa 06:04
- IEA: Öljyn kysyntä laskee 14:50
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (12)
Noita peliraadin sivuja selailin ja ainakin itse sain kuvan, että tarkoitus on arvostella pelejä, joita ihmiset oikeasti pohtivatkin ostavansa. Ns. nykyaikaisia pelejä.
Ja onhan se hyvä alkaa arvostelemaan palvelua, jossa on vielä alle 10 peliä arvosteltuna. Vaikka tetris olisikin ollut yksi näistä, kolumnisti olisi varmasti keksinyt jonkin toisen vanhan pelin.
Kysynpä, että mistä kirkko lähtee liikkeelle - siitäkö, että ollaan nyt mieliksi ihmisille ja muutetaan kristinuskon perusopetuksia sen mukaan, mikä ihmisille milloinkin kelpaa? Eli mikä kirkon perimmäinen funktio on, ja kuka/mikä siitä päättää?
Onko kolumnisti tullut ajatelleeksi sitä, mikä ihmisille on hyväksi?
Onko nykyinen yhteiskunta minä-minun-minusta-minulle ajatusmalleineen ihmiselle hyväksi? Ihmissuhteet, seksuaalisuus ja moraaliarvot tuntuvat olevan asioita joissa nykyään harjoitetaan riistokolonialismia.
On hienoa, että näinkin arvoköyhässä ajassa kirkko uskaltaa tuoda julki ja pitää kiinni omista arvoistaan. On hienoa, että joku uskaltaa, vaikka kaikki pitäisi hyväksyä ja ymmärtää.
Ja mitä eroakirkosta sivustoon ja sitä ylläpitäviin vapaa-ajattelijoihin tulee, niin enpä ole missään yhtä ahdasmielistä suhtautumista asioihin nähnyt kuin heidän keskuudessaan. Oikeastaan, he tuntuvat olevan Islamistifundamentalistien sielunveljiä, eiväthän he edes pilkkaa islaminuskoa.
Ehkä kristityn ei aina pitäisikään kääntää toista poskea.
"Onko kolumnisti tullut ajatelleeksi sitä, mikä ihmisille on hyväksi?
Onko nykyinen yhteiskunta minä-minun-minusta-minulle ajatusmalleineen ihmiselle hyväksi? Ihmissuhteet, seksuaalisuus ja moraaliarvot tuntuvat olevan asioita joissa nykyään harjoitetaan rii... "
Miten tämä liittyy alkuperäiseen kolumniin? Kirjoittaja kohtuullisen selvällä suomenkielellä, ainakin minun ymmärtääkseni, otti kantaa kirkon vanhoolliseen kantaan ja huvittaviin pyrkimyksiin näyttää nykyaikaiselta. Kolumnissa ei minun ymmärrykseni mukaan ollut kyse moraaliarvoista eikä ajatusmalleista.
Kirkon aika, muodossa jossa kirkon isät keskiajalla sen halusivat pitää vain yksinkertaisesti on ohi. Ei kansaa enään tarvitse pitää kurissa kuvitteellisen herran pelossa. Suurin osa meistä osaa nykypäivänä lukeakkin jopa. Moraalioppia*) ja yhteiskuntanormeja voidaan levittää muullakin tavalla.
*)Kumpa ihmisiä vielä opetettaisiin ajattelemaan, itsenäisesti muitakin..
Keskustelussa puututtiin kolumnistin näkemykseen siitä, onko kirkolla oikeus toimia kristinuskon periaatteita noudattaen vai tulisiko sen opettaa mitä kansa vain kulloinkin haluaa. Ei puhuttu siitä, mikä määrittelee moraaliopin tai miten levitetään yhteiskuntanormit. Tai mikä on Ozzin näkemys kirkon ajasta ja vanhoillisuudesta.
Tuskin Ozzikaan silti kehtaa kiistää, etteikö "kuvitteellisen herran pelossa" olisi aikanaan luotu pohja länsimaisille moraaliopille. Kristinuskoon pohjautuvaa moraalioppia on yleisesti pidetty elämää suojelevana, ainakin viime vuosikymmeniin saakka.
Öh, kristinuskon periaatteitahan nyt muutoinkin silloin tällöin on "tarkistettu" (vatikaanin toimesta).
"Kristinuskoon pohjautuvaa moraalioppia on yleisesti pidetty elämää suojelevana, ainakin viime vuosikymmeniin saakka."
Mielenkiintoista. Jostain syystä kumminkin näiden samojen elämää suojelevien moraalioppien mukaan on kaikkein eniten tuhottu elämää, ainakin viime vuosikymmeniin saakka. Niin ihmis- kuin muutakin elämää.
Pitäisiköhän kumminkin hieman tarkistella muitakin kuin niitä nettisivuja.. ;)
Ja mihin kirkkoa muutenkaan tarvitaan?
Ja mihin kirkkoa muutenkaan tarvitaan?"
Mihin tuota instanssia pelejä ja elokuvia tarvitaan? En minä tarvitse ainakaan.
Entä miksi kaupoissa on myydään kymmentä eri juustoa? Minulle riittäisi yksi lajike.
Ehkä sitä voi välillä ajatella vähän laajemmalle. Toisella voi olla jostain asiasta eri mielipide, enkä näe minkä takia ateisti olisi yhtään parempi kuin johonkin uskontoonkaan kuuluva. Mielipiteeni voi vaihtua, jos joku pystyy osoittamaan minulle, ettei Jumalaa ole. Mutta tehtävä lienee yhtä mahdoton kuin puolueettomasti vastakkaisen todistaminen.