Sitouttaminen tärkeimmäksi kasvutekijäksi
27.1.2007 07:19 Meneillään olevassa ict-alan vahvassa kasvubuumissa ei riitä, että pystytään rekrytoimaan uusia työntekijöitä. Vielä tärkeämpää on pystyä pitämään nykyiset työntekijät.
Jos ovet käyvät molempiin suuntiin, menee johdon panosta liikaa uusien henkilöiden rekrytointiin ja perehdytykseen sekä lähtevien henkilöiden töiden uudelleenjärjestelyyn. Eli pyörät pyörivät paikallaan, elleivät jopa taaksepäin.
Suomessa on vakava osaajavaje. Ict-alan niin pienten kuin suurtenkin yritysten on vaikeaa, jos ei mahdotonta, löytää esimerkiksi 4-5 vuotta kokemusta omaavia Java EE- tai .NET -osaajia tai kokeneita teknisiä it-alan projektipäälliköitä.
Sivunkokoinen työpaikkailmoituskaan johtavassa sunnuntailehdessä ei enää tuo hakijatulvaa.
Luovat keinot käyttöön
AMK:sta valmistuvilla ei vielä ole riittävää pohjaa laajojen teknologioiden käytännön soveltamiselle. Teknillisten korkeakoulujen ohjelmistoteknologian opiskelijat varataan yrityksiin jo paljon ennen valmistumistaan. Rekrytoinnissa täytyykin nyt ottaa kaikki luovat keinot käyttöön.
Samaan aikaan työntekijöiden vaihtuvuus alan yrityksissä on lisääntynyt. Tämä selittyy osaksi sillä, että internet-kuplan puhkeamisesta selvinneissä yrityksissä on tehokkuus kiristetty äärimmilleen. Löysät on otettu pois.
Henkilöt ovat painaneet 3-5 vuotta ”sata lasissa” ja nyt on tultu tilanteeseen, jossa henkilöt joutuvat kysymään itseltään perimmäisiä kysymyksiä: Mikä on työn ja perheen tasapaino? Miten pystyn kehittämään itseäni? Miksi tätä teen ja mitä tästä saan?
Sinisilmäistä sitouttamista
Sitouttamisessa ollaan usein liian sinisilmäisiä. Kuvitellaan, että meillä on niin mielenkiintoiset ja haastavat tehtävät ja hyvä työilmapiiri, että henkilöt eivät halua vaihtaa toiseen työpaikkaan.
Näin voi usein ollakin ja tämä sitouttaa osaajat muutamaksi vuodeksi. Sen jälkeen aletaan kuitenkin katsoa omaa uraa pidemmälle.
Henkilöt odottavat työnantajiltaan oman osaamisen kehittämissuunnitelmia, selkeitä palkkiojärjestelmiä, urakehitystä ja toimivia johtamiskäytäntöjä. Ja viimeistään perheen perustamisen jälkeen myös työn ja vapaa-ajan tasapaino nousee uuteen arvoonsa.
Hyvä henkilöstöjohtaminen arvossaan
Tähän saakka on puhuttu, että ict-alan kasvua ovat rajoittaneet milloin myynnin osaaminen, milloin rahoituksen puute, milloin korkeat työvoimakustannukset. Viime vuosina usein hoettu syntipukki on ollut liiketoimintaosaaminen.
Uskon, että tulevaisuuden menestysyritykset erottuvat hyvällä henkilöstöjohtamisella. Niiden yritysten tunnusmerkkeinä ovat kannattava liiketoiminta, kasvu, motivoitunut ja yritykseen sitoutunut henkilöstö, pieni vaihtuvuus sekä pienet sairaspoissaolot.
Heikki Saranen toimii yrityskonsulttina ja toimitusjohtajana Saranen Consulting Oy:ssä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- EU epäilee älykorttien sirunvalmistajia hintakartellista 13:22
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä
11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (2)