Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yövartijan eläkesuunnitelmat tutuiksi

Omituisia työaikoja

5.4.2007 09:12 Kun Piilaaksossa tekee töitä suomalaisen yrityksen palkkalistoilla, niin puhelinpalavereihin tulee pakostakin herättyä varhaisaamun tunteina kerran jos toisenkin. Tai sitten kokouksia löytyy kalenterista myöhäisiltaan sijoitettuna.

Eurooppalaisia kollegoita on turha syyttää nukkumisaikojeni vaihtelevuudesta, sillä usein olen itse ehdottanut kokouksia Euroopan aikavyöhykkeen työaikoihin osuville tunneille. Kokoukset on näin saatu helposti sovittua ja asiat hoidettua ajoissa alta pois.

Langat kuumiksi yön hämärissä

Ennalta sovittujen puhelinpalavereiden lisäksi tulee silloin tällöin soiteltua Suomeen ihan suunnittelemattomastikin. Hiukan mutkikkaammat eteen tulleet ongelmat on usein helpompi hoitaa yhdellä yöllisellä puhelulla kuin muutaman päivän yli venyvän sähköpostikirjeenvaihdon välityksellä.

En ole kuitenkaan yökukkumisineni työpaikan ainoa työntekijä, joka tekee hiukan erikoisempia työvuoroja silloin tällöin. Muutkin kollegat ovat toimistolla joskus hyvinkin omituisiin aikoihin. Mistään yhdeksästä-viiteen -työkulttuurista on turha puhua.

Vakituisessa vuorotyössä

Toiset ovatkin muuttaneet unirytminsä kokonaan valtakulttuurista poikkeavaksi. Yhdellä työkaverilla päivä alkaa oman päätöksen mukaisesti aina aamuneljältä. Nukkumaan pitää tietenkin siirtyä vastaavasti aiemmin, eli kahdeksan yhdeksän pintaan.

Eräs aiempi kollegani suositteli taas yövuoron tekoa. Itse en kyllä koskaan ymmärtänyt missä vaiheessa mies ehti viettämään aikaa lapsiensa ja vaimonsa kanssa saati sitten nukkumaan.

Piilaakson säännötön unirytmi

Ennen kuin kukaan epäilee työpaikkani olevan työajoiltaan jotenkin poikkeuksellisen Piilaakson mittapuilla mitattuna, niin täytyy todeta, että työpaikan ulkopuolisesta tuttavapiiristänikin löytyy enemmän unirytmiltään epäsäännöllisiä kuin säännöllisiä ihmisiä.

Jos työpuheluja ei tehdä Eurooppaan, niin alihankkijat tai partnerit löytyvät Aasiasta. Aivan yhtä ongelmallisten aikaerojen takaa.

Minimaallisen otannan perusteella tuntuisi kuitenkin siltä, että Aasiaan on helpompi pitää yhteyttä kuin Eurooppaan. Aasialaiset näyttäisivät olevan valmiimpia tekemään myönnytyksiä omiin aikatauluihinsa kuin Vanhalla mantereella asuvat.

Vapaa-aikaa päiväsaikaan

On yöllisistä työhetkistä omat etunsakin. Aamulla voi nukkua rauhassa hiukan pidempään ja yöllisten työtuntien vastapainoksi on sitten päivisin voinut hyvällä omallatunnolla ottaa pari tuntia vapaaksi vaikkapa urheiluharrastuksia varten.

Niinpä naamaan tarttuvaa rusketusta joutuu jo alkukeväästä selittelemään. "Kyllä täällä töitä tehdään. Oikeesti. Viikonloppuna vaan tuli ulkoiltua…"

Pitäisikö palata virkamiesaikoihin? Viime aikoina on kuitenkin välillä tullut mieleen, että unirytmiä voisi yrittää muuttaa hiukan säännöllisemmäksi. Kun työpaikan yövartijan tuntee etunimeltä ja tietää hänen eläkesuunnitelmansa yksityiskohtia myöten, on aika harkita työaikataulun korjausta.

Ehkä ne työt eivät sittenkään jää tekemättä, tai maailma kaadu vaikkei hommaa painaisi yön hiljaisina tunteina. Ja vaimokin saisi lopetettua huolehtimisen muka uhkaavasta burn outista.

Hartti Suomela työskentelee Piilaaksossa teknologiayrityksen kehittäjätuessa.

Jutun kirjoitti: Hartti Suomela

Hartti Suomela

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

5630 XpressMusic Suomeen loppukeväästä

10.02.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja julkaisi uuden musiikkipuhelimen. Comes With Music -palvelun avaamisajankohta Suomessa on edelleen hämärän peitossa.

.