Kummisetä pussissa bussissa
24.4.2007 12:04 Iltapäivän aurinko paistaa bussin ikkunan läpi. Uuden Nokia N73-puhelimen näyttö ottaa kirkkaita heijastuksia auringosta ja vaikeuttaa Kummisedän katsomista. Puhelin on laitettava varjoon avoimeen olkalaukkuun.
Runsaan puolen tunnin kotimatka sujahtaa ennätyksellisen nopeasti kun Kummisetä elokuvan mestarillinen alku, laaja musiikin ja bisneksen sävyttämä hääkohtaus rakentaa perustan tulevalle pitkälle, pitkälle elokuvalle.
Matkapuhelimen näytön kirkkaus riittäisi elokuvan katsomiseen jopa auringon valossa elleivät heijastukset häiritsisi. Näyttö on myös niin tarkka, että tekstitys on helposti luettavissa. Äänentoisto tulee kuulokkeisiin stereona, mutta ainakaan toisen nokialaisen mukana tulleet kuulokkeet eivät pääse lähellekään cd-laatua. Puhetta on kuitenkin helppo seurata.
Tämä on toinen pitkä elokuva, jonka olen katsonut kännykästä. Ensimmäinen oli MI3. Kokemus on kasvattamassa uskoani siihen, että näistä multimediatietokoneita, multikoista, tulee todellakin mediankulutuslaitteita. Kummisetä on niin pitkä elokuva, että katsominen koettelee minun kärsivällisyyttäni missä tahansa mediassa. Kuitenkin jaksoin sen loppuun melko helposti myös kännykällä.
Multikkamedian läpilyönti tuskin tapahtuu vielä ihan lähipäivinä. Kun tarjosin Kummisetää ja puhelinta testattavaksi kollegoille, kaikki kieltäytyivät kohteliaasi. Elokuvan katselu kännykän näytöltä ei tunnu houkuttelevalta ajatukselta. Siihen tarvitaan ehkä uusi sukupolvi: nuorisolle hinnoitellut multikat ja edulliset tai vuokrattavat mediasisällöt muistikorteilla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Cukurovan ote ei kirpoa Turkcellin vallan kahvasta 11:00
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
ISS Palvelut pystytti ideankeruumyllyn nettiin
26.05.2009 ISS Palveluissa on lähdetty panostamaan henkilökunnan ideoihin ja niiden jatkojalostamiseen. Ensimmäisenä tavoitteena on hankkia nettiohjelmiston avulla vinkkejä lisäpalvelujen myyntiin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (8)
Ehkä kuitenkin vielä todennäköisempää on livenä seurattava uutislähetys/aamu-tv...
Oppi se vanha sukupolvi käyttämään kännyköitäkin pöytäpuhelimen sijaan miksei sitten multikoita :-)
MobiiliTV:n kanssa tuolle ei tietty ole mitään tekemistä....