Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Piilaaksossa tapahtumaa aamusta yöhön

Web 2.0 vetää kuin robotti

16.5.2007 13:12 Piilaaksossa ja San Franciscon alueella ylipäätään on viime viikkoina ollut tarjolla enemmän kuin tarpeeksi aktiviteetteja.

Urheilurintamalla on ollut erityisen kiirettä, kun sekä paikallinen koripallojoukkue että paikallinen jääkiekkojoukkue venyivät ammattisarjojen pudotuspeleihin. Molemmat ovat jo nyttemmin pudonneet mestaruustaistosta, joten vapaa-aika ei ole enää niin kortilla kuin pari viikkoa takaperin.

Tekniikkaa ja urheilua

Erityisen raskaaksi työnteon on tehnyt se, että kiihkeimmän penkkiurheilukauden keskelle on siunaantunut rykelmä teknologia-alan konferensseja. Normaalisti messukäyntien seurauksena töitä tulee paiskittua iltaisin, mutta nyt illat on joutunut viettämään sohvanpohjaa kulutellen. Näin siis meidän taloudessamme, jossa urheiluhulluja teknologia-alalla työskenteleviä ihmisiä on kaksin kappalein.

Suuremmassa mittakaavassa tapahtumien päällekkäisyydellä ei kuitenkaan liene ollut suurempaa vaikutusta teknologiafirmojen tuottavuuteen.

Suurin osa nörteistä kun on autuaan tietämättömiä minkäänlaisista urheilutapahtumista. Ja jos mikään urheilutapahtuma nyt sitten ylipäätään hetkauttaisi alueen teknologiafirmoissa työskentelevän väestön tuottavuutta, lienee kyseessä kriketin maailmanmestaruusturnaus.

Messuja messujen perään

Omalle kontolle ei messuja osunut ruuhkakaudelle kuin yksi, mutta vaimo singahteli töiden varjolla samalla viikolla kolmeen eri konferenssiin. Kuten arvata saattaa viikon lopulla oli turha kysyä, että mikä konferenssi oli mielenkiintoisin, kun kaikki kolme olivat sulautuneet aivoissa yhdeksi harmaaksi massaksi.

Ei voi muuta kuin ihmetellä, miten kaikkiin konferensseihin riittää osallistujia kovia maksuja vastaan, saati sitten mielenkiintoisia puhujia. Lienee turha mainita, että oma messupassi tuli leimattua 15 000 muun nörtin joukossa San Franciscon JavaOne-messuille, jonne oma esityksenikin oli hyväksytty. Eli se siitä toivosta, että konferenssiesityksille olisi kovat kriteerit.

Web 2.0 edelleen vetonaulana

Mutta saa työviikon kyllä kuralle yhdelläkin konferenssilla – varsinkin jos se on yhtä tiivisohjelmainen kuin JavaOne. Päivät ja illatkin kuluivat konferenssiesityksiä kuunnellen ja messuständillä muiden messuvieraiden kanssa seurustellen. Ylimenevän ja aamun pikkutunneille venyneen ajan jouduin jakamaan kristillisesti kiireisempien työtehtävien ja televisiokoripallon kesken, eli sähköpostilaatikkoon jäi koko joukko posteja odottamaan messunjälkeistä elämää.

Messuilta jäi kuitenkin käteen sen verran, että Web 2.0 ja AJAX ovat edelleenkin pinnalla. Tosin tämän on huomannut myös siitä että aihetta on käsitelty oikeastaan jokaisessa softa-alaa edes sivuavassa tapahtumassa.

JavaOnessa näiden verkkoteknologioiden suosio selvisi pelkästään luennoille johtavien jonojen pituutta vertailemalla.

Mobiili-aiheisille luennoille vaivautui parhaimmillaan vajaa satakunta kuulijaa. Web 2.0 tai AJAX esityksen otsikossa taas kasvatti jonot automaattisesti kadulle asti. Näin siitäkin huolimatta, että messujen eräs pääaiheista oli Sunin mobiili-Java –julkistus.

I, Robot

Yllättävämpää oli huomata, että robotit ja robotiikka olivat esillä kaikkialla. Sekä messuesityksissä että messuständeillä.

Ja robottikauppa kävi kuumana. Vajaan kolmensadan taalan ohjelmoitava robottisetti myi melkein kuin siimaa. Messujen päätteeksi uskaltauduin kysymään uutta robottia kotiin raahaavalta messuvieraalta, että miksi.

"Ei mulla tälle aikaa ole, mutta jos en olisi tätä olisi ostanut, en olisi antanut sitä itselleni koskaan anteeksi." Urheilu ei todellakaan taida kuulua tosinörtin harrastuksiin.

Hartti Suomela työskentelee Piilaaksossa teknologiayrityksen kehittäjätuessa.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

ISS Palvelut pystytti ideankeruumyllyn nettiin

26.05.2009 ISS Palveluissa on lähdetty panostamaan henkilökunnan ideoihin ja niiden jatkojalostamiseen. Ensimmäisenä tavoitteena on hankkia nettiohjelmiston avulla vinkkejä lisäpalvelujen myyntiin.

.