Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Piilaaksoon muuttaneen tunnustuksia

Mikä siellä Amerikassa vetää puoleensa?

16.6.2007 06:33 Parin viikon Suomeen suuntautuneen työ- ja lomamatkan aikana sukulaiset, kaverit ja kollegat kysyivät useampaankin otteeseen koska olemme palaamassa Suomeen.

Ilmeisesti Piilaakson aiheiden käsittely kolumneissani on ollut paikoitellen sen verran kriittistä, että paikan viihtyvyydestä oli syntynyt epäilyksiä. Tai sitten oletuksena on, että ulkomaille matkataan vain parin vuoden jaksoiksi.

Vakiovastauksekseni muodostui, että Suomessa osa asioista on paremmalla hollilla kuin Piilaaksossa, kun taas jotkin muut toiset asiat ovat paremmin Piilaaksossa. Kuitenkin suuri osa niistä asioista, jotka ovat meille tärkeitä, ovat Kaliforniassa paremmassa jamassa.

Piilaakso – valtio Yhdysvalloissa

Tietäen kuinka monelle suomalaiselle Amerikka on kaiken pahan alku ja juuri sekä ylimielinen suurvalta, on parempi heti alkuun todeta, että suuressa maassa erot eri alueiden välillä ovat suuria. Piilaakson väestöpohja ja kulttuuri ovat niin erilaisia kuin esimerkiksi Yhdysvaltojen etelävaltioissa, että henkilökohtaisella tasolla puhutaan käytännössä eri maista.

Lisäksi Amerikan asioiden negatiivissävytteinen käsittely suomalaisessa mediassa ei ole omiaan auttamaan Piilaakson kuvan kiillottamisessa, eikä elokuvien ja televisiosarjojen välittämä kuvakaan anna realistista näkymää nykypäivän Amerikasta. Täällä on ihan mukava asua, kiitoksia kysymästä.

Piristävät vuodenajat

Piilaakson positiivisiin puoliin kuuluu tietenkin sää, tosin Suomen alkukesän helteet hiukan vesittivät tätä perustelua. Sokerista tehdylle ulkoilmaihmiselle sateeton, huhtikuusta lokakuuhun ulottuva kesä sopii kuitenkin kuin nyrkki silmään ja talveakin voi verrata Suomen lämpimään kevätsäähän.

Talven sateista huolimatta valoa riittää pitämään mielialan positiivisena ja äkillisen lumenpuutteen iskiessä lähimmät laskettelukeskukset löytyvät nekin muutaman tunnin ajomatkan päästä.

Hyisen räntäistä talvea ei ole vielä kertaakaan tullut kaivanneeksi.

Hymyillen onnellisemmaksi

Myös ympäristön yleinen elämänasenne on positiivisempi kuin jurossa ja joskus ikävän kateellisessa Suomessa. Härmän mittapuilla tarpeettomaksi luokiteltu smalltalk ja amerikkalaisten automaattisesti heittämät hymyt auttavat positiivisen kierteen ylläpidossa. Kuulostaa kornilta, mutta näin on. Hymyillä ja positiivisilla kommenteilla voi luoda ympärilleen onnellisuutta.

Piilaaksolaiseen ajatustapaan kuuluu lisäksi se, että ympäriltä löytyviä menestyjiä ihaillaan eikä kadehdita. "Kun Larry ja Sergei ovat niittäneet mainetta näppärän hakukoneensa avulla, niin minäkin voin onnistua." Osin tästä syystä työpaikoilla ei jumiuduta junnaamaan virastotyyliin samoja asioita puoliteholla. Mikä tahansa kontakti voi osoittautua hyväksi omaa yritystä pystyttäessä ja siksi töitä tehdään mielellään.

Vaihtoehtoja vapaa-ajan täytteeksi

Töiden vastapainoksi erilaisia harrastusmahdollisuuksia ja viihdepalveluja on paljon. Urheilupaikoista ei ole pulaa ja esimerkiksi ilmaisia tenniskenttiä löytyy kaikkialla kävelymatkan päästä. Videovuokraamot toimivat edulliseen hintaan postin kautta. Ja televisiostakin tulee aina jotakin katsottavaa. Penkkiurheilijalle jopa liian paljon.

Konsertteja, teatteriesityksiä ja muitakin iltatapahtumia on joka ilta. Eli valinnan-varaa on niin paljon, että rauhalliset koti-illat eivät tunnu pakotetuilta, vaan nekin ovat omia valintoja. Huomenna voi taas kuitenkin tehdä jotain muuta.

Mahdollisuuksien maa

Piilaaksoa on moitittu kalliiksi ja asuntojen hintoja vertailtaessa tämä onkin totta. Normaali eläminen on kuitenkin edullisempaa kuin Suomessa. Bensa on halvempaa, ruoka suurelta osin edullisempaa, ja ravintolalaskutkin ovat alempia kuin Suomessa, vaikka ei edes ottaisi dollarin nykyisen onnetonta vaihtokurssia huomioon.

Kun vielä muistaa että Suomen korkea verotus puraisee ison osan jo alkuaankin matalammista tuloista, niin ei ole vaikea ymmärtää että elämänlaatu on keskimäärin eri tasolla kuin Suomessa. Tämän olen kuullut useammankin alueella asuneen ja Suomeen palanneen tuttavani suusta. Usein hieman kaipailevaan sävyyn.

Hartti Suomela työskentelee Piilaaksossa teknologiayrityksen kehittäjätuessa.

Jutun kirjoitti: Hartti Suomela

Hartti Suomela

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (4)

Huono 0
Parin viikon Suomeen suuntautuneen työ- ja lomamatkan aikana sukulaiset, kaverit ja kollegat kysyivät useampaankin otteeseen koska olemme palaamassa Suomeen.
Digitoday
Huono 0
Olipa definitiivinen analyysi; paremmat kelit, halvempi sapuska ja mukavampaa porukkaa. No, sitten kannattaa pysytellä siellä San Josen tuntumassa, vaikka sieltä vierestä Sanfranista löytyy pilvin pimein porukkaa, jolla ei mene millään mittapuulla hyvin. Eivätkä kaikki jaksa loputtomiin edes kuunnella amerikkalaista elämäntavan uskontoakaan, joka heittää suurimman osan easy livingistä skid row´n suuntaan ainakin suomalaisin mittapuin...
Jussi Apila
Huono 0
Jätetään palkkaerot ja verot hetkeksi pois keskustelusta, sillä ne ovat osa suurempaa kuviota jossa on sekä hyöty- että haittapuolia molemmissa maissa.
Mutta tuo yleinen positiivisuus - se on jotakin mitä itse vanhemmiten olen alkanut yhä enemmän arviostaa. Sitä että voi luoda positiivisemman mikroilmaston ympärilleen olemalla edes hieman iloinen, on täyttä totta.
Sen ei kuitenkaan tarvitse pojhautua rocket-science tutkielmaan siitä, mikä on perimmillään aitoa tai ei. Ei se jurouskaan pohjaudu siihen. Se pohjautuu ehkäpä vain siihen, että on sosiaalisesti ihan ok Suomessa näyttää juroa puoltaan kanssaihmisille jotka eivät edes tiedä minkä takia heitä kohdeltiin huonosti juuri tänään... On jonkinlainen hyve olla persaito, niin kutsutusti. Kaikki muu leimaataan varmuuden vuoksi teeskentelyksi... Näin kyseenalaiset vaihtoehdot saadaan nopeasti tapettua.

Niin paljon kuin länsinaapureitamme aina parjataan kaikista ihmeellisistä asioista on vain todettava, että juuri tämän positiivisuuden he kyllä hallitsevat suvereenisesti meitä paremmin. Kokemuksesta tiedän, että on nimen omaan hauskempaa ja henkisestikin helpompaa tehdä työtä heidän kanssaan. On kivempi fiilari illalla ja ammulla on edelleen hauska mennä duuniin. Sehän on sitä työssä jaksamista, jos jokin.
Ja lopuksi: en, mulla ei ole aikomusta muuttaa sinne jäädäkseni.
Joten älkää kuitatko tätät juttua sillä.
Skandinaavi
Huono 0
Kannattaa olla tarkkana, ettei sekoita käsitteitä elämänlaatu ja elintaso. Ehkä meillä Suomessa maksetaan korkeampaa veroa matalammista palkoista, mikä saattaa pitää elintason matalampana, mutta vastineeksi asutaan turvallisessa maassa, jossa heikommistakin pidetään huolta eikä menestys ole se ainoa ihmisarvon mitta. Se on sitä elämänlaatua.

Mitä kulttuuritarjontaan tulee, sitä on esim. Helsingissä kaupungin kokoon suhteutettuna huikea määrä, taatusti enemmän kuin yksi kulttuurinnälkäinen ehtii elämässään kuluttaa. Koti-iltojen viihdykkeeksi taas voi hakea luettavaa kirjastosta ihan ilmaiseksi, jos sattumoisin haluaa lukea muutakin kuin TV-sarjan tekstityksiä.

Joku voi kärsiä suomalaisten ns. juroudesta (joka sinänsä on osin vähän mytologisoituakin), itse ainakin arvostan sitä, että voin luottaa puhekumppanin tarkoittavan sitä mitä sanoo. Alituinen suupielet korvissa kulkeminenkin kun voi kärsiä inflaation. Toisaalta jos haluaa nauttia myönteisemmästä ympäristöstä, muutos lähtee tietysti ensi kädessä aina itsestä. Ei positiivisen kierteen löytääkseen ole pakko muuttaa rapakon taakse. Testinä voi vaikka hymyillä yhtenä päivänä kaikille vastaantulijoille -- kummasti alkaa iloa ja onnellisuutta löytyä ihan täältä räntäisestä Suomestakin.

Mutta lopulta tietenkin on tärkeintä, että tuntee löytäneensä juuri sen itselleen sopivimman kolon ja paikan, ja ne ihmiset, joiden seurassa tuntee olonsa kotoisimmaksi. Minun koloni on Suomessa, jonkun toisen Piilaaksossa, kolmannen taas jossakin muualla.
Suomalainen
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

ISS Palvelut pystytti ideankeruumyllyn nettiin

26.05.2009 ISS Palveluissa on lähdetty panostamaan henkilökunnan ideoihin ja niiden jatkojalostamiseen. Ensimmäisenä tavoitteena on hankkia nettiohjelmiston avulla vinkkejä lisäpalvelujen myyntiin.

.