Homebrew-klubin jalanjäljissä
20.6.2007 10:50 Apple Computerin historiaan tutustuneille nimellä Homebrew Computer Club on aivan erityinen merkitys. Vuosina 1975-77 toimineen Homebrew Computer Clubin jäseniä olivat muun muassa tietokoneharrastajat Steve Jobs and Steve Wozniak, jotka eräässä kerhon kokoontumisessa esittelivät autotallissa rakentamansa Apple I –tietokoneen.
Vastaavanlaisia tietokoneharrastajien kerhoja, joissa tapaamisten perusajatuksena on näyttää toisille jäsenille mitä viime kokouksen jälkeen on puuhastellut ja käyttää muilta jäseniltä saatuja neuvoja projektin läpiviemiseen, on Piilaaksossa ollut Homebrew-klubin jälkeenkin. Kuitenkaan alkuperäisen Homebrew-kerhon kulttimaineeseen eivät seuraajat ole yltäneet.
Ohjelmointibailuissa syntyy koodia
Teknologiaharrastajien yhteistoiminta ei kuitenkaan Piilaaksossa lopu kerhotoimintaan. Esimerkiksi juhannusviikonloppuna on jälleen yksi SuperHappyDevHouse-tapaaminen, jota oikeastaan pitäisi kutsua hakkeribileiksi.
Juhlat järjestetään milloin missäkin, yleensä jonkun kerhoaktiivin kotona, ja ensimmäiset vieraat saapuvat paikalle iltapäivällä.
Ajatustenvaihdon, kiivaan koodaamisen ja pikaisten projektiesitysten välissä ehditään nauttia ruokaa ja juomaakin. Mistään rymyillasta ei kuitenkaan ole kyse.
Bileet laitetaan lopullisesti purkkiin aamuyöstä, mutta osa koodareista jatkaa ajatustenvaihtoa ohjelmoinnista vielä tämänkin jälkeen lähimmässä Denny's-ravintolassa – nämä kun ovat auki ympäri vuorokauden.
Kokoontumisia muillekin päivärytmeille
Jos SuperHappyDevHouse on yöeläjien koodauskollektiivi, niin MashPit on vastaavanlainen vapaamuotoinen, auringonvalon aikoihin järjestettävä koodausmaraton, joita on pidetty myös Piilaakson ulkopuolella. Tosin tämän hankkeen aktiivisuus näyttää viimeaikoina laantuneen.
Monien tuntien koodauskokoontumisia järjestetään myös eri teemojen ympärille. Näitä tapaamisia kutsutaan taas BarCamp-nimellä. Seuraavan Piilaakson-kokouksen aihe on sekin sopivan ajankohtainen: iPhonen Web-ohjelmointi.
Kokouksia milloin tahansa
Kaikille yllämainituille tapaamisille on yhteistä, että niille on sovittu jokin ajankohta ja tapaamispaikka. Coworking on taas termi kokoontumispaikoille, joissa kuka tahansa voi pistää kokouksen pystyyn milloin tahansa. Coworking-paikkoja voisi kutsua kahviloiksi ilman pakollista kahvikuppia.
Coworking on sekin levinnyt Piilaakson ulkopuolelle. Jopa Helsinkiinkin on listattu yksi avoin tapaamispaikka, joka tarkemmassa tarkastelussa osoittautuu mobiiliyritys Jaikun konttoriksi.
Tee se itse -viikonloput
Hakkereiden tapaamisista puhuttaessa ei sovi jättää mainitsematta Maker-messujakaan. Tässä viikonlopun yli kestävässä kokoontumisessa teknologiaharrastajat esittelevät mitä mielikuvituksellisimpia laitteita ja keksintöjä, jotka ovat rakennettu usein hyvinkin edullisista raaka-aineista.
Tapahtuman tee-se-itse miehille on oma lehtikin, O'Reillyn julkaisema Make, jonka irtonumeroita on hauska selailla. Lehden sivuilla esiteltyjä projekteja ei voi muuta kuin ihailla. Sen verran kekseliäitä monet ratkaisut ovat.
Tekevältä aika loppuu
Kuten olen moneen kertaan maininnut, Piilaaksossa riittää tapaamisia jokaiselle. Jopa matkapuhelimetkin ovat saaneet omat hakkerikerhonsa, joka on kunniakkaasti nimetty Homebrew Mobile Phone Clubiksi. Kun vielä saisi oman opiskeluprojektin taas herätettyä henkiin, niin johonkin näistä tapaamisista olisi syytä osallistua. Tiedä vaikka saisi opiskelut vietyä jonkun kunnon koodarin kanssa oikein kunnon harppauksen eteenpäin.
Hartti Suomela työskentelee Piilaaksossa teknologiayrityksen kehittäjätuessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- EU epäilee älykorttien sirunvalmistajia hintakartellista 13:22
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Loppuvuosi oli Sanomalle vaikea
10.02.2009 Mediakonserni Sanoman liikevoitto ilman kertaeriä heikkeni, mutta liikevaihto pysyi lähes ennallaan.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
-295 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-216 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-108 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-87 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö













