Konservatiivinen stalinisti haukkuu web 2.0:n
6.9.2007 13:55 Web 2.0:ssa yhdistyy 60-luvun hippiliike, 80-luvun markkinafundamentalismi ja 90-luvun teknouskovaisuus. Näin väittää Andrew Keen, joka on kirjoittanut hienon kirjan The cult of the amateur - how today's internet is killing our culture (2007).
Kirjan virikkeenä on lupaus, jonka mukaan uusi verkkotekniikka tekee meistä kaikista lehtimiehiä, kirjailijoita ja muusikoita. Berkeleyssä asuva älykkö näkee kehityksen seuraukset kohtalokkaina: vakavamielinen lehdistö, musiikin tekeminen ja kirjallisuus kuolevat.
Mielestäni Keen on yhdessä asiassa selkeästi väärässä. Kirjallinen tai musiikillinen laaja harrastuneisuus ja oma sisältötuotanto eivät johda osaamisen arvostuksen laskuun. Mitä enemmän meillä on asioiden harrastajia sitä enemmän meillä on ihmisiä, jotka arvostavat taitoa ja laatua.
Mieleenpainuvin kirjan jakso on kuvaus FOO-leiristä, monimiljonääri Tim O'Reillyn ympärille syntyneestä yhteisöstä, jossa on ainoastaan yhdenveroisia osallistujia ja tuottajia. Ryhmä kokoontuu vuosittain nuotion ääreen paahtamaan vaahtokarkkeja ja vaahtoamaan uusista demokratian muodoista. Osallistuminen tällaiseen herätyskokoukseen avasi Keenin silmät amatöörikulttuurin ja kultakuumeen vaaroista.
Kirjoittaja:
ITviikon kolumnisti Mika Pantzar on Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusprofessori.
Keen puolusti kesäkuun alussa kirjaansa New Yorkissa Strand-kirjakaupassa. Hän kertoi tulleensa haukutuksi Kaliforniassa stalinistiksi. Vallankumouksellinen Keen ei silti ole, vaan pikemminkin konservatiivi. Keen syytti keskustelutilaisuudessa esimerkiksi Wikipediaa siitä, että Pamela Andersonista on enemmän juttua kuin vaikkapa maailman parhaista sosiologeista, ja väitti Wikipedian etenevän ilman sääteleviä instituutioita. Lev Grosman, Time-lehden kuuluisan artikkelin Person of the year: You -kirjoittaja, totesi tämän olevan aivan puppua. Grosman rinnasti Keenin asenteen 1600-luvun sensuurikeskusteluun. Tuolloin ajateltiin, että kansa ei ole kypsä lukemaan painettua sanaa.
Keen ärsyttää kirjallaan, mutta hän myös tarjoaa runsaasti esimerkkejä hyvistä käytännöistä. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka suhtautuvat Web 2.0:een mustavalkoisesti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- EU epäilee älykorttien sirunvalmistajia hintakartellista 13:22
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa
11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- » Taloussanomat.fi













