Tulevaisuuden sotaa käydään jo nyt

Kalevi Nikulainen
17.9.2007 13:37 Palveluksenestohyökkäykset, bottiverkot ja tietojen kalastelu ovat alkuvaiheita tulevaisuuden sodankäyntiin, jossa yritetään internetin romuttamisen lisäksi pistää polvilleen läntiset yhteiskunnat.
Olemme sotatilassa, jonka ääriviivat hahmottuvat tulevaisuuden tutkijoille, jos heitä enää silloin on. Tilanne on sama kuin ilmastonmuutoksessa, jossa kesti kymmeniä vuosia ennen kuin lämpötilaerot tulivat kunnolla näkyviin.
Eri maiden sotalaitokset, tutkimusyksiköt, tietoturvayhtiöt ja sovelluskehittäjät elävät jo hyökkäysten aikaa ja yrittävät rakentaa yhä parempia suojausmekanismeja. Kun vastustajan puolella asiantuntemus kasvaa, nykyratkaisut eivät enää päde.
Voittoon tähtäävä sota on aina samanlaista. Siihen liittyvät salailu, yllätys, heikkojen kohtien hyödyntäminen ja vastustajan strategioiden ennakointi.
Toisen maailmansodan ratkaisutaistelussa Stalingradissa neuvostojoukot iskivät marraskuussa 1942 heikkojen romanialaisyksiköiden läpi ja piirittivät Saksan kuudennen armeijan. Sen jälkeen Saksan päivät olivat luetut.
Läntinen maailma elää tällä hetkellä piiritystilassa, jossa sen ydintoimintoja pommitetaan asemista, jotka voivat sijaita eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi naapurin kotimikro voi olla osa orjaverkkoa, jolla horjutetaan isojen, maailmanlaajuisten yritysten suojavarustuksia.
Moni varmasti miettii, mitä krakkerit oikein haluavat hyökätessään internetiä tai muita tietoverkkoja vastaan. Osa heistä on kokeilunhaluisia nuoria, jotka eivät tajua olevansa osa kansainvälistä terrorismia. He ovat pelinappuloita pelissä, jonka tarkoituksena on syöstä turmioon nuorten oma maailma.
Vastapuolen pelaajat ovat kurkunleikkaajia, jotka viis välittävät meidän hengestämme, arvojärjestelmästämme tai perheistämme. He hamuavat rahaa ja valtaa, ja vain ne kiinnostavat. Kaikki muu on sananhelinää.
Lisää purtavaa tähän myllyyn ovat tuoneet pilakuvat Islamin profeetasta, itsemurhahyökkäykset, Irakin sota ja kolmannen maailman köyhtyminen. Kun raivoon usutetut massat todella tajuavat sen, että läntisten rajojen yli ryntäily ei hyödytä heitä - vaan sama voidaan tehdä älykkäästi tietoverkkojen kautta - me voimme tuntea saman kuin saksalaiset Stalingradissa. Elintila kapeni siellä päivä päivältä.
Kirjoittaja on Digitodayn toimittaja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Cukurovan ote ei kirpoa Turkcellin vallan kahvasta 11:00
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa
26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (14)
Se että valtiot, yritykset ja yksityiset perustavat verkkoon palveluitaan, jotka koodataan niin surkeasti, että niitä pääsee tuhoamaan ulkopuolelta, ei tarkoita sitä että internet olisi vaarassa. Toki jos internetiksi lasketaan myös käyttäjien koneet ja onnettomasti koodatut palvelut, niin asia erikseen.
Jo pelkästään se, että suurin osa maailman koneista pyörii yhdellä käyttöjärjestelmällä osoittaa mitä suurinta suunnittelemattomuutta.
Turvallista tietotekniikkaa on olemassa.
Turha itkeä jälkikäteen.
Hoh-hoijaa. Haukotuttaa kun asiasta mitään tietämättömät yhä levittävät tuota pötyä. Väite kun ei pidä paikkaansa.
Hoh-hoijaa. Haukotuttaa kun asiasta mitään tietämättömät yhä levittävät tuota pötyä. Väite kun ei pidä paikkaansa."
Ei se ole mitään pötyä. veikkaan, että internet olisi olemassa vielä täysimittaisen ydinsodan jälkeenkin kun ihmiset on kuollut lähes sukupuuttoon. pommien ja säteilylaskeumien takia. Toki suurin osa internetistä olisi tuhoutunut, mutta en ollenkaan yllättyisi vaikka osa siitä toimisi vielä tuonkin jälkeen. Internetille kun on tyypillistä, että paketteja voi reitittää monta eri kautta.
Ja vaikka nerokas reititys toimisikin ydinsodan jälkeen, ei taida IP-paketit ilman sähköä liikkua juuri minnekään. Entäs EMP?
Junaliikenne Lahden suuntaan pysähtyi, kun ruohonleikkuri kaatoi yhden sähkökaapin radan varresta. Etelä-Ruotsin digitv-verkko kaatui huolimattoman asentajan ansioista. Muutama vuosi sitten koko New Yorkin seutu pimeni, kun sähköverkkoa ohjaava tietokone sekoili.
Oikeasti yliteknistynyt maailma ei kestä pienintäkään vastoinkäymistä, saati sitten terrorismia.
Hoh-hoijaa. Haukotuttaa kun asiasta mitään tietämättömät yhä levittävät tuota pötyä. Väite kun ei pidä paikkaansa.
Tuo suomenkielinen käännös siinä on se surkea ja harhaanjohtava kohta.
Alkuperäinen englanniksi viittaa muistaakseni termeihin resilient ja robust, jotka kuvaavat mielestäni huomattavasti paremmin tilannetta. Kyllä se iso Internetkin polvilleen menee, kunhan riittävän paljon yhteyksiä ja kytkimiä tuhotaan. Eikä välttämättä tarvita edes ydinaseita, talouspelleily tai sähköntoimituksen globaalit takeltelut kelpaavat ihan yhtä hyvin.