Standardien haavat aukesivat
27.9.2007 09:18 Ihmiset eri puolilla maailmaa ovat havahtumassa siihen, että myös sähköisten julkisten palveluiden on oltava kaikkien saatavilla siitä riippumatta, mitä ohjelmistoja he tietokoneissaan käyttävät.
Microsoftin vahva markkina-asema on johtanut monessa tapauksessa siihen, että sähköinen asiointi vaatii kansalaisia käyttämään Microsoftin suljettuja tiedostomuotoja.
Tanskassa ja Belgiassa on jo ehditty tehdä päätös julkishallinnon siirtymisestä avoimiin tiedostomuotoihin. Microsoft on vastannut kritiikkiin kehittämällä oman Office Open XML -tiedostoformaattinsa ja ajamalla sen ISO-standardointia nopeutetussa aikataulussa.
Kirjoittaja:
ITviikon kolumnisti Jyrki J.J. Kasvi on Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus Tieken tutkimus- ja kehittämisjohtaja.
Microsoftilla on kiire, jotta muut eivät seuraisi Tanskan ja Belgian esimerkkiä.
Microsoftin 6000-sivuista OOXML-standardiesitystä on moitittu mammutiksi, jossa on ristiriitaisuuksia, ja joka viittaa Microsoftin vanhoihin suljettuihin tiedostomuotoihin. Poikkeuksellisen rajun keskustelun jälkeen ISO päättikin olla hyväksymättä OOXML-esitystä sellaisenaan, vaan edellytti siinä havaittujen puutteiden korjaamista.
OOXML paljasti kansainvälisen standardointijärjestelmän haavoittuvuuden.
OOXML:n puolesta ja vastaan lobattiin ISO:n jäsenmaissa poikkeuksellisen kovin ottein. Standardiesityksen laadun arviointi jäi tarkoituksenmukaisuuden arvioinnin ja omien taloudellisten intressien puolustamisen jalkoihin.
ISO on pyrkinyt avaamaan standardointiprosessiaan, mutta samalla siitä on tullut haavoittuva. Kuka tahansa voi osallistua kokouksiin, joissa ISO:n jäsenmaat muodostavat kantansa kuhunkin standardiesitykseen. Ja niissä kokouksissa äänestetään.
Tietotekniikkastandardeissa on kyse suurista taloudellisista intresseistä. Standardointiprosessin onkin oltava avoin, objektiivinen ja ennen kaikkea uskottava. Huonojen standardien hyväksyntä syö järjestelmän arvovaltaa.
OOXML:n puutteita on puolusteltu sillä, että myös ODF-standardissa on puutteita. Microsoft on ymmärrettävästi vaatinut itselleen tasavertaista kohtelua.
(ITviikko 27.9.2007)
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Cukurovan ote ei kirpoa Turkcellin vallan kahvasta 11:00
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa
26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












