Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Myyntiin vapailla markkinoilla

Yle pitäisi pilkkoa osiin

27.9.2007 13:40 Suomen Yleisradio on käynyt läpi mittavan digitalisoinnin, yt-neuvottelut ja organisaatiomyllerrykset. Kaikki pitäisi olla hyvin, mutta rahat on loppu, vaikka kansalaiset ruokkivat koko ajan käenpoika-Yleä. Yhtiö pitäisikin pilkkoa ja myydä osat eniten tarjoavalle vapailla markkinoilla.

Ylen mukaan talous saatetaan tasapainoon vuoteen 2008 mennessä. Yhtiö tähdentää, että tavoitteen saavuttaminen edellyttää kulutason säilyttämistä vuoden 2001 tasolla vielä vuosina 2007 ja 2008 sekä yhtiön toimintarakenteen jatkuvaa kriittistä tarkastelua.

Yle korostaa, että tv-maksujärjestelmän toimivuus ja yleisöjen maksuhalukkuuden varmistaminen on olennaista yhtiön toiminnalle.

Yle on puristanut tulevaisuusnäkymänsä YLE 2010 –strategiaan, jossa korostuu yhtiön halu olla asiakaslähtöinen suomalainen sisällöntuottaja.

Strategian mukaan kehittämisen painopiste on sisällöissä, sillä ohjelmatarjonnan määrä ei kasva.

Yle itse ilmoittaa, että se haluaa olla sisällöntuottaja, mutta mitä ihmettä tehdään sinfoniaorkesterilla, jonka pitää vielä saada oma musiikkitalonsa. Lista sisällöntuotannon ulkopuolella olevilla toiminnoilla on pitkä.

Rivakampaa olisi pilkkoa Yle kylmästi osiin, sillä yhtiöllä on liikaa rönsyjä.

Osaamiskeskuksista voitaisiin tehdä isoja tuotantoyhtiöitä. Lähetystekniikka pitäisi saada omaksi kokonaisuudekseen, ja Yle-niminen yhtiö voisi lähinnä keskittyä radio- ja tv-kanavien hallintaan ilman raskasta organisaatiota ja ostaa palvelut ulkoa.

Ehkä tällä tavalla saataisiin myös parempia ohjelmia tusinasarjojen ja uusintojen tilalle.

Muistin virkistämiseksi kannattaa miettiä myös, että nykyisellään me veronmaksajat maksamme koko ajan Suomen yleisradiotoiminnan kannattomuutta. Yhtiön vuoden 2006 liiketappio oli 20,2 miljoonaa euroa ja 16,2 miljoonaa euroa edellistä vuotta pienempi.

Vaikka tasapainottamista luvataan ensi vuodeksi, missä viipyy voitollisuus. Silloinhan me saisimme takaisin maksetuista lupamaksuista, vai kuinka?

Kirjoittaja on Digitodayn toimittaja.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (17)

Huono 0
Suomen Yleisradio on käynyt läpi mittavan digitalisoinnin, yt-neuvottelut ja organisaatiomyllerrykset. Kaikki pitäisi olla hyvin, mutta rahat on loppu, vaikka kansalaiset ruokkivat koko ajan käenpoika-Yleä. Yhtiö pitäisikin pilkkoa ja myydä osat eniten tarjoavalle vapailla markkinoilla.
Digitoday
Huono 0
Eh?

Vaikka tasapainottamista luvataan ensi vuodeksi, missä viipyy voitollisuus. Silloinhan me saisimme takaisin maksetuista lupamaksuista, vai kuinka?

Tarkoitetaanko tässä, että yle on voitollinen silloin kun ei saa käytetyksi kaikkia lupamaksujansa? Minä käyttäisin ehkä budjetissa pysymistä. Ja olettaako kolumnin krijoittaja, että käyttämättömät rahat palautetaan lupamaksun maksaneille. Tällöin ehkä jokainen saisi 50c takaisin ja varsinaiset palautuskulut olisivat suuremmat kuin itse palautettava summa.

Ylestä, yleishyödyllisistä yhtiöistä ja voitollisuudesta voisi jauhaa pitkään ja hartaasti mutta olkoot.
Naxos
Huono 0
Jep,

"maksuhalukkuuden" pitäisi perustua yleishyödyllisyyden ymmärtämiseen, eikä välttämättä siihen, että kokee viihtyvänsä sisällöstä.
Mikael
Huono 0
YLEn ei ole tarkoitus tehdäkkään voittoa. On toki äärettömän helppoa arvostella Yleisradiota. Yhtä helppoa on sanoa, että Bush on tyhmä ja amerikkalaiset lihavia. Perus lätinää ilman kunnon argumentteja.
Urpo
Huono 0
Mitä ne on ne tusinasarjat joita Yle esittää?
En muista nähneeni esim laadukasta BBC-draamaa juurikaan kaupallisilla kanavilla?
Puhumattakaan saksalaista poliisisarjoista?
Nykydraama on kaupallisilla kanavilla "salkkareita"... no onhan se tietenkin kameralla kuvattua kaiketi...

Mitähän lisäarvoa tällä pilkkomisella saavutettaisiin?

Nokiahan voitaisiin myös pilkkoa ja joka puhelinmallia varten perustettaisiin projektiyhtiö?
Samalla logiikalla?
Kolumnistilla saa olla aivot narikassa, silti saa palkkaa
Huono 0
Tässä on kyllä Digitodayn toimittaja unohtanut YLEn tehtävän.
ja sekoittanut kaupalliset kanavat ja Ylen, vai mitä sekoilet?
Tämän voisi kohdistaa kaupallisille kanaville.
Toistan aiemmassa kommentissa esitetyn "Miksi Ylen pitäisi tuottaa voittoa", tasapainossa talous toki voi olla, jota Jungner lupailee.
Eikä Ylellä ole juurikaan "tusina sarjoja" toisin kuin kaikilla kaupallisilla kanavilla.
Meillä on loistava kansainvälisestikkin arvostettu Yleisradio, joka tukee myös kotimaista tuotantoa.
Matti
Huono 0
Tässä on kyllä Digitodayn toimittaja unohtanut YLEn tehtävän.
ja sekoittanut kaupalliset kanavat ja Ylen, vai mitä sekoilet?

Taitaa olla YLE itse unohtanut tehtävänsä. Pitäisköhän tehdä tutkintapyyntö Polizeille?
Entinen Omenamies
Huono 0
Ihmettelen myös toimittajan asennetta. Lienee jäänyt joskus työpaikka Yleltä saamatta.
Onhan siellä varmasti rönsyjäkin ja myös musiikkitalon rakentamisen järkevyydestä olen samaa mieltä. Mutta ulkoistamalla osaaminen, siis varsinainen tuotanto toisi Suomen vain siihen tilanteeseen, että tilalle tulisi maikkarin, subbarin ja nelosen rinnalle taas yksi (useita) kanava, jossa muutama laatuohjelma hukkuu halvan, sekalaisen hutun ja amerikkasosiaalipornon sekaan.
TV-lupa on minusta pieni hinta sille, että meillä on riippumaton(takin) tv- ja radio-tuotantoa.
Taitaa olla jutunaiheista puutetta, kun taas tämä "Yle vie meidän rahat" kitinä nostaa päätään. No, mielipiteitä on monia.
Metsa
Huono 0
Tylsä päivä toimittajalla, kun pitää tälläistä provoa heittää..

(eikös me kuluttajat tämäkin sonta maksettu, muodossa tai toisessa?)
Voi nenä..
Huono 0
Tylsä päivä toimittajalla, kun pitää tälläistä provoa heittää..

(eikös me kuluttajat tämäkin sonta maksettu, muodossa tai toisessa?)

Joo niin, vaadin korvausta :D
Lupamaksunsa maksanut
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Paperilla pelaamista

10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.


Kolme vuotta sitten

Wincapitasta satelee lisää rikosilmoituksia

10.02.2009 Pyramidihuijaus Wincapitasta tulee poliisille rikosilmoituksia kiihtyvään tahtiin, kertoo oululainen Kaleva.

.