Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hypetystä ja tulevaisuuden arvostusta

Nokialta kiva ”smart move”

1.10.2007 23:05 Kartta on yksi maailman vanhimmista asioista. Nokia on päättänyt panna vauhtia jo yli 2000 vuotta ennen ajanlaskumme syntyneeseen keksintöön. Nokian liikkeet kartta- ja navigointimaailmassa eivät jätä ketään kylmäksi. Oli sitten kyse taviksista tai monimutkaisempien kapuloiden näplääjistä.

Ihmisellä on ollut aina halu hahmottaa ympäristöään kartan avulla. Kartta on myös erittäin havainnollinen viestinnän väline, jos vaikkapa haluat kertoa asiakkaillesi toimistosi osoitteen.

Perinteisesti navigointi tai haluttuun kohteeseen vievän reitin löytyminen ja perille pääsy on ollut kartan käyttäjän korvien välissä. Haasteellista on löytää oma paikkansa kartalla, koska vain oikea paikkatieto mahdollistaa valitun reitin mukaisen etenemisen.

Maailma näyttää nyt toiselta. Paikkatieto löytyy nyt GPS:stä ja oma paikka näkyy tosiaikaisesti laitteen karttanäytöllä. Yksinkertaista. Kunhan pysyt tiellä, löydät perille.

Puhutaan navigoinnista, joka on sanana hassu. Erkki ei tarkkaan ottaen halua navigoida GPS:n ja kartan avulla, vaan yksinkertaisesti löytää perille haluamaansa kohteeseen. Paikan määritys ja etenemisohjeet kajahtaa kuuluville kapulan kaiuttimesta.

Paljon on ladattu tulevaisuuteen

Navteq – kaupassa ostetun yrityksen P/S – luku on päätähuimaava, joten tulevaisuuden arvolle on laskettu todella paljon. Navteq – ostosta ei voine pitää minkään mittapuun mukaan halpana.

Onhan Nokialla siihen tietysti varaakin, ja Navteq:ssa on myös hyviä asiakkuuksia ja sovelluksia, joista voi olla lisäarvoa vaikkapa yritysasiakkaiden palveluihin. Synergiaa löytyy monelta rintamalta, ei vähiten jakelussa. Yksinkertaista P/S – lukua ei voitane edes käyttää juuri vahvojen synergiaetujen vuoksi.

Toisaalta jotakin vastaavaa voitiinkin odottaa, koska esimerkiksi E90:n mukana tullut kartta- ja navigointipalvelu häviää kilpailijoilleen selkeästi.

Erkki ajeli kesällä viikon Roomassa kyseisen navigointipalvelun turvin. Homma toimi ihan hyvin. Harmi vaan, että kartat latautuivat kännyverkon kautta ja siihen tarvittava tietoliikenne oli huippukallista nykyisillä roaming – hinnoilla. Roaming - liikennöinnin aiheuttamilla kuluilla olisi ostanut muutaman repullisen paikallisia paperikarttoja.

Pelikentän uusjako

Kolmannen osapuolen kartta- ja navigointiohjelmistojen toimittajat kuten Wayfinder eivät voi jättää Nokian Navteq – peliliikettä huomiotta. Mikään ohjelmistotalo ei voi kehittää sovelluksia Nokian puhelinmallistoihin ilman, että toimii Nokian antaman ohjeistuksen mukaisesti.

Ja kun Nokia kehittää vaikkapa S60 – alustaansa, muutoksia ei voi ennustaa. Nokia määrää tahdin, ja jos et pysy mukana tahdissa, olet ”out”.

Yksikään kapuloihin navigointiohjelmistoja toimittava ohjelmistotalo ei voi elää ilman Nokiaa. Tästä lähtien kartta – ja navigointipalvelut ovat kiinteä osa matkaviestintää. Yksi vastavirtaan kulkenut Benefon - tapaus on varmasti riittävä.

Jäljelle jää mielenkiintoinen markkinoiden uusijako. Tom-tom – tyyppiset erillislaitteet ovat kustannustehokkaita ja joustavia varsinaisten autoihin integroituihin navi – laitteisiin verrattuna. Niitä ei vaan saa mukaansa, kun jättää autonsa parkkiin.

Jalankulkijoilla ja fillaristeillä on myös tarve löytää perille haluamaansa paikkaan. Tässä kohtaan kapulanavi on yliveto.

Hannu Kulju on liikkeenjohdon konsultti, yrittäjä ja sijoittaja. Hänen tehtävänään on luoda liiketoiminnallista lisäarvoa useiden yritysten hallituksen jäsenenä.

Jutun kirjoitti: Hannu Kulju

Hannu Kulju

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (15)

Huono 0
Kartta on yksi maailman vanhimmista asioista. Nokia on päättänyt panna vauhtia jo yli 2000 vuotta ennen ajanlaskumme syntyneeseen keksintöön. Nokian liikkeet kartta- ja navigointimaailmassa eivät jätä ketään kylmäksi. Oli sitten kyse taviksista tai monimutkaisempien kapuloiden näplääjistä.
Digitoday
Huono 0
Erkin olisi pitänyt ladata kartat ennen reissua puhelimeen, niin ei olisi tarvinnut maksaa huikeita hintoja roamingista. Tietämätön maksaa usein asioista liikaa...
janne
Huono 0
Erkki ei tarkkaan ottaen halua navigoida GPS:n ja kartan avulla, vaan yksinkertaisesti löytää perille haluamaansa kohteeseen.

Tässä on pointtia! Systeemin pitäisi yksinkertaisesti lukea ajo-ohjeita ääneen kuin entinen lankomies pelkääjän paikalta. Tämä edellyttää ohjelmistolta tarkoitusta varten optimoidut puhealgoritmit, mutta tuskin on vaikea toteuttaa. Ratkaisu toimisi pienimmissäkin puhelinmalleissa, koska näyttöä tarvitaan vain osoitetiedon syöttöön.
Petteri Hiisilä
Huono 0
Tässä on pointtia! Systeemin pitäisi yksinkertaisesti lukea ajo-ohjeita ääneen kuin entinen lankomies pelkääjän paikalta.

Se ei riitä, vaan laitteessa pitäisi olla ehdottomasti mukana myös inhimillisen virheen mahdollisuus. Eli kertoo risteyksen jälkeen että edellisestä olisi pitänyt kääntyä...
Garmin
Huono 0
Ainakin siitä Nokian smart2go softasta löytyy tällainen arrow mode. Eli karttaa ei ole, tulee vaan nuolia ja osoitteita tauluun sekä ajo-ohjeita äänellä. Tuollainen löytyy monesta muustakin, mm. nav4all on javapohjainen ja asentuu siis lähes mihin tahansa puhelimeen. Sen ongelmana taas on, että karttoja ei voi ladata vaan ne tulevat aina GPRSn yli.
Janne
Huono 0
ongelmana taas on, että karttoja ei voi ladata vaan ne tulevat aina GPRSn yli.

En tiedä miten navivalmistajat enkoodaavat karttadatan, mutta jos sitä ei näytettäisi ruudulla ollenkaan, niin voisi luulla että tarpeellista siirrettävää jää huomattavasti vähemmän. Riittää että tuntee risteyskohdat. Ohi ajaessa pitää tietysti hakea lisää risteystietoa. Ja voi jostain tilanteista kartankin hakea, mutta se voisi tulla ihan bitmappina.

Myös varsinainen reitinlaskenta voisi tapahtua serverin päässä. Samalla periaatteella kuin Opera Minin uusin versio laskee webbisivusta pienennöksen serverin päässä.

Mutta jospa menisi takaisin töihin ettei lähde taas ropelihattu päästä... Jos joku patentoi ylläolevan, niin tarjotkoon kahvit :)
PH
Huono 0
En tiedä miten navivalmistajat enkoodaavat karttadatan, mutta jos sitä ei näytettäisi ruudulla ollenkaan, niin voisi luulla että tarpeellista siirrettävää jää huomattavasti vähemmän. Riittää että tuntee risteyskohdat. Ohi ajaessa pitää tietysti hakea lisää risteystietoa. Ja voi jostain tilanteista kartankin hakea, mutta se voisi tulla ihan bitmappina.

Myös varsinainen reitinlaskenta voisi tapahtua serverin päässä. Samalla periaatteella kuin Opera Minin uusin versio laskee webbisivusta pienennöksen serverin päässä.

Mutta jospa menisi takaisin töihin ettei lähde taas ropelihattu päästä... Jos joku patentoi ylläolevan, niin tarjotkoon kahvit :)

Juuri tuolla lailla käsittääkseni nav4all ja amazaegps toimii. Serveri tekee työt ja siirrettävä datan määrä on vähäistä (kun karttanäyttöä ei käytetä ollenkaan). Osta omat kahvit siis :D

Eikös tuo ole operalta jo muutaman vuoden wanha tekniikka (erittäin hyvä sellainen), ensimmäistä kertaa sitä vaan saa käyttää ihan ilmaiseksi...
Anssi
Huono 0
5+ mrd ¬ hinta kuulostaa kylää ihan sairaalta, yli 10 kertaa liikevaihto ja yli 50 kertaa vuoden tulos. En muista noin älyttömiä hintoja maksetun sitten 2000 kuplan...
No, mutta onhan Nokialla varaa, eihän tuohon mennyt kuin ~30-40% kassavaroista...joita tulee koko ajan lisää...
CellPro
Huono 0
"Tom-tom tyyppiset erillislaitteet ovat kustannustehokkaita ja joustavia varsinaisten autoihin integroituihin navi laitteisiin verrattuna. Niitä ei vaan saa mukaansa, kun jättää autonsa parkkiin."

Ai miten niin ei saa? En tiedä kaikista malleista, mutta ainakin hiljattain ostamassani pienessä navigaattorissa on oma akku ja se irtoaa helposti taskuun mukaan. Navigointiin kuluu virtaa niin paljon, etten haluaisikaan käyttää kännykän akkua siihen.
Teknikko
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.


Kolme vuotta sitten

Toimittaja pummaa maailmanympärysmatkan Twitterin avulla

10.02.2009 The Guardian -lehteen kirjoittava Paul Smith aikoo matkustaa mahdollisimman kauas kotoa pelkästään Twitterin käyttäjien hyväntahtoisuuden avulla.

.