Yksikätiselle rosvolle Nobel?
16.10.2007 08:49 Taviksille Nobel–palkinnot ovat etäisiä. Jos pelikoneille jaettaisiin oma "noopeli", tapahtumapaikkana olisi varmasti Las Vegas.
Elämme Nobel – palkintojen aikaa. On kemiaa, fysiikkaa, biologiaa, kirjallisuutta, taloutta ja rauhaa.
Saksalainen kemisti sai palkinnon atomien pintareaktioista. Hyvä juttu, sillä hänen innovaatiolla voidaan parantaa vaikkapa autojen katalysaattoreita ja haitallisten pakokaasujen poistamista. Asia jäi mieleen, kun ajelin saksalaisella potkulaudallani.
Geenitutkijat saivat Nobel – sulan hattuunsa oivalluksestaan panna vaikkapa ihmisen jokin geeni off – tilaan. Tarkoittanee samaa kuin sammutamme yöksi valot tai, että jälkeläistemme haitalliset geenit on sammutettu.
Meidän Marttimme ei vieläkään saanut rauhanpalkintoaan, vaikka ennuste oli hyvä. Siinä on pettymystä kaikille. Ehkä entiselle varapresidentille annettu palkinto olikin osa jenkkien presidentin vaalikampanjaa ja lisäpotkua demokraateille. Al Gore on haastaja sikarimies Bill Clintonin vaimolle Hillarylle.
Vaikka ruotsalaisen Nobel – komitean ajatusten juoksua ei voi aina seurata, valinnat lienevät kuitenkin menneen pitkälti kohdalleen. Al Gorelle ja IPCC:lle myönnetty palkinto on hyvä osoitus tulevaisuuden merkityksestä koko ihmiskunnalle.
Taviksia viralliset Nobel–palkinnot tuskin sytyttävät. Hienoja asioita, mutta kuinka ne oikeastaan vaikuttavat jokapäiväiseen elämään? Tässä ja nyt niillä ei olekaan merkitystä, mutta vuosikymmenen päästä ne voivat olla todella merkittäviä myös taviksille.
Olisihan mahdollista jakaa noopeleita myös kansalaisten elämää lähempänä oleville keksinnöille vaikkapa pelikoneille tai niiden keksijöille?
Jos Erkki saisi päättää pelikoneiden noopelista, palkinnon saisi yksikätinen rosvo. Se, joka käy Vegasissa, pääsee keskelle pelimaailmaa. Pelimaailma iskee tulijaa naamalle heti lentokentällä. Kun astut koneesta kentälle, saat vastaasi tuloaulassa automaatin, jonka vipuvarsi odottaa kättäsi ja tietysti kolikkojasi. Ja matkalla tuloportista matkatavaraselvitykseen voi pelata kymmeniä eri pelikoneita.
Noopelit jakoon Nevadan autiomaassa? Ihmettelimme vuosia sitten analyytikko Hannu Rauhalan silloisen alaiseni ja nykyisin urallaan hyvin edenneen sijoitusasiantuntijan kanssa yksikätisten rosvojen määrää. Silloin niitä oli vajaat 200 000 kpl, tänään vielä enemmän. Niihin törmää lähes joka paikassa. Saunan löylyhuoneesta tai kasinon vessasta en niitä löytänyt.
Autiomaakaupungiksi Las Vegas on aito pelikeidas. Kesällä se on tulisen kuuma. Kuumakaan ulkoilma ei oikeastaan haittaa, koska kaikki kasinot ovat sisällä. Voit helposti elää viikkoja pelimaailmassa, eikä sinun tarvitse astua askeltakaan ulos sisätiloista. Mielenkiintoinen kokemus, koska silloin menettää myös helposti tajunsa yön ja päivän välillä.
Las Vegasin jälkeen Erkki on seuraillut tungosta kotimaan markettien peliautomaateilla. Perinteiset yksikätiset rosvot ovat kadonneet sukupuuttoon ja tilalle on tullut samannäköisiä, mutta nappuloilla pelattavia laitteita.
Nuo koneet vievät myös rahasi, mutta pelaamisesta puuttuu kuitenkin se ”jokin”. Taitaa olla se kampi ja pelaajan saama fyysinen pelaamisen ilo. Vaikka pelikone saisi oman noopelinsa, sillä olisi tuskin mitään vaikutusta taviksien elämään. Vai olisiko sittenkin?
Hannu Kulju on liikkeenjohdon konsultti, yrittäjä ja sijoittaja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- EU epäilee älykorttien sirunvalmistajia hintakartellista 13:22
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Nokia E63:n myynti käynnistyi vahvasti
11.02.2009 Nokian menestyneimmän bisnespuhelimen E71:n karvalakkiversio E63 tuli kauppojen hyllyille viime viikon tiistaina. 126-grammaisessa 3G-laitteessa on 320 x 240 pikselin näyttö ja kahden megapikselin kamera.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (9)
Yksikätiset rosvot tuntuvat pikkupuuhastelulta verrattuna 2,6 miljardin ihmisen ruokkimiseen.
No, fysiikan palkinnon suhteen ei kai voi olla enempää väärässä:
This year's Nobel Prize in Physics has been awarded to researchers whose work paved the way for the miniaturisation of computers hard disks and the emergence of "spintronics".
The discovery of this phenomenon led to the creation of the tiny hard disks found in laptops and music players like the iPod.
Jos ajatellaan, että talouden Nobel jaettiin mekaniikkasuunnittelusta, joka liittyy mm. umts-huutokauppoihin, niin en oikein ymmärrä koko kolumnia. Tämä oli kai huumoria?
"Elämme Nobel palkintojen aikaa. On kemiaa, fysiikkaa, biologiaa, kirjallisuutta, taloutta ja rauhaa."
Ja jos tosiaan pitää selventää, niin Ipod osaltaan perustuu fysiikan tämän vuoden nobelinpalkinnon voittajien työhön. Taas ymmärryksessä vikaa?