Tekeekö Nokia Microsoftit vai hajotetaanko osiin?
28.10.2007 10:44 Nokialla on vielä pitkä matka monopolivaiheeseen, mutta suunta sinne päin näyttää selvältä. Kysymys on, onko tulevaisuudessa edessä Microsoftin vai Bell Systemsin tie.
Suomalaisyhtiö on pystynyt vähin erin kasvattamaan siivuaan puhelimissa lähes 40 prosenttiin. Nokia on pystynyt tekemään mittavaa voittoa kaikissa puhelimien hintaluokissa. Se osoittaa, että hyvän tuotantokoneiston palaset alkavat olla paikoillaan.
Samaan aikaan kilpailijat ovat olleet vaikeuksissa. Erityisesti niitä on ollut Motorolalla, jonka kone on yskinyt tuon tuostakin. Jos Nokia pystyy hyödyntämään täysimittaisesti Motorolan vaikeudet Yhdysvalloissa, sen markkinaosuus menee heittäen yli 40:n.
Puhelinlaitteita koskevissa yritysostoissa Nokia ei ehkä enää pääse eteenpäin, jos kohde on iso, kuten Motorolan, Samsungin tai LG:n puhelintuotanto. Tällaiset haaveet kolahtavat luultavasti kilpailuviranomaisiin. Realistina suomalaisyhtiö on siirtänyt huomionsa palveluihin, ohjelmistoihin, joissa kasvuvaraa on runsaasti.
Hyvät sovellukset lisäävät tietysti lisäävät puhelimien myyntiä ja samalla markkinaosuutta.
Mutta mikä on Nokian kipukynnys eli kuinka paljon sille sallitaan markkinaosuutta yhtiön omista pyrkimyksistä huolimatta?
Voisiko se olla 50 prosenttia tai 60 prosenttia?
Microsoft sinnittelee yhä vaikka se on kuluttajille ja yrityksille tarjotuissa volyymituotteissa keikkunut 90-95 prosentin tuntumassa. Menekki koskee erityisesti Windows-käyttöjärjestelmää, Office-ohjelmia ja Internet Explorer –selainta.
Toinen suuri valmistaja Intel pysyttäytyy tietokoneiden prosessoreissa yli 70 prosentissa ja hipoo välillä 80 prosenttia. Se on joutunut usein kilpailuviranomaisten hampaisiin, kuten Microsoftkin, mutta pysyy yhä pinnalla.
Ei tarvitse olla suuri ennustaja, että Nokialla on edessään Microsoftin ja Intelin tallaama polku. Sen eteen viskellään tietysti joukkokanteita ja monopolisyytteitä. Samalla osa asiakkaista ryhtyy hyljeksimään suurinta valmistajaa, kuten on käynyt wintel-linjalle.
Toinen tulevaisuus on nimittäin astetta kylmempi, ja siinä esimerkkinä on amerikkalainen Bell Systems (AT&T) joka vielä 1980-luvun alussa vastasi suurimmasta osasta Yhdysvaltojen puhelinliikenteestä ja laitevalmistuksesta.
Yhdysvaltojen kilpailuviranomaiset tutkivat pitkään Belliä ja iskivät 1984. Yhtiö pilkottiin kahdeksaan osaan. AT&T sai pitää kaukopuhelut, mutta paikallispuheluja varten perustettiin seitsemän niin sanottua Baby Belliä.
Tietysti Nokia on käynyt läpi erilaisia kriisisuunnitelmia. Yhdessä niistä varmasti on että kilpailuviranomaiset pilkkovat sen osiin Bell Systemsin tapaan. Silloin saisimme useita alueellisia Baby Nokioita, ja Nokian ytimelle jäisivät ehkä ohjelmistot.
Tämä kirjoitus on aikaisemmin julkaistu kahdessa blogissani:
http://www.omasana.fi/kalnik2000 ja http://kalnik2000.vuodatus.net/
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- EU epäilee älykorttien sirunvalmistajia hintakartellista 13:22
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Talouskriisi kasvattaa uraverkostoja
11.02.2009 Saksan suurimman bisnesammattilaisten uraverkoston Xingin kasvu kiihtyy talouskriisin myötä. Maailmanlaajuisesti sitä suurempi Linkedin halajaa parantaa vaatimattomia asemiaan Saksassa ja on käynnistänyt oman saksankielisen saittinsa.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (15)
Osoittaa kyllä ettei laatijalla ole kerrassaan minkäänlaista markkinoiden tuntemusta.
Totta kyllä, matkapuhelimet ovat kulutuselektroniikkana aika omitusesti selkeän markkinajohtajan käsissä vielä.
Mutta alalle on helppo tulla - Apple, Gphone(?), Skypen matkapuhelin - ja siellä on vahvoja kilpailijoita.
Ei 40% markkinaosuuden saavuttaminen tarkoita että seuraavaksi saavuttaa 50%. 40% pitäminenkin on uskomattoman työn takana kun kilpailu väistämättä kiristyy.
Tosin WTO, IMF el. al. ovat amerikkalaisten käsikassaroita, joten aina keinoja löytyy kuten näimme arabien yrityksessä "valloittaa" usa:n satamainfrastruktuurin.
Kapitalisti yrjö wale puska sosialisoi satamatoiminnot - tarvittaessa siis kaikki keinot käyvät - jopa kommunismi.
Nokian maailman laajuinen markkinaosuus saatta hivuta ehkä 40 prosenttia mutta USA:n markkinaosuus viiltelee aivan eri lukemissa. Ainoa asia missä nokialla on todella määrävä markkina-asema on tällähetkellä on Intia. Siellä puolet jälleenmyyjistä (n. 90 000) on Nokia only. Mutta koska Nokia on suuri työllistäjä siellä ja alan eteenpäinvetäjä mitään ongelmia ei tule.
Lg, Sampsa tai minkään muunkaan valmistajan tuotanto ei Nokiaa kiinnosta millääntavalla. Mitä niillä olisi annettavaa??
Alalle ei ole helppo tulla vaikka joku väitti niin.. Apple ehkä onnistui nichessä yhdellä mallilla mutta kuka oikeasti on kiinnostunut jostain skype puhelimesta?!?! googlekin tulee alustansa kanssa eikä kajoa rautaan...
Markinaosuudet vaihtelevat vakiintuneiden pelureiden kesken jolla on logistiikka kunnossa ja volyymia ostoihin...
Katsotaanpa sitten Microsoftia. YLE käyttää sivuillaan Microsoftin suljettuja formaatteja. Niitä voi katsoa vain Microsoft Windowsilla. Kilpailijat eivät voi tehdä (varmaan ainakaan USA:ssa ohjelmistopatenttien takia laillisesti levitettävää) kilpailijaa, millä YLE:n sivuja voisi katsoa. Eikä se Euroopassakaan helppoa ole, nimenomaan suljettujen formaattien takia. Vastaavia esimerkkejä on tuhansia. Koreassa esimerkiksi minkään pankin nettisivut eivät toimi ilman ActiveX:ää ja IE:tä, eikä juuri mikään muukaan sivu.
Monopoli on tilanne missä markkinoilla on vain yksi tietyn tuotteen tai palvelun tarjoaja. Microsoftilla on siis montakin monopolia, nimenomaan suljettujen rajapintojen ja formaattien takia. Jopa Microsoftin "avoimet" formaatit ovat suljettuja, koska niiden dokumentointi on niin puutteellista ettei niiden perusteella voi tehdä riittävää toteutusta.
Muutenkin jos on valmiuksia kasvattamiseen, kannattaa käyttää voimavarat esim. hyville kermankuorinta-alueille pyrkimiseen. Ei kaikki asiakkaat ole saman arvoisia yritykselle ja sen tulokselle. Tässähän Nokialla on ollut ongelmia eritoten yhdysvalloissa.
Lisäksi eivät nuo Nokian sovellukset niin hyviä ole. Sokeiden valtakunnassa yksisilmäinen ja sitä rataa. Tuleva siirtymä pois Symbianista tulee olemaan sen alkaessa väkivaltaisen nopea ja ravisteleva ohjelmistojen laadulle ja palvelevuudelle. Nokia on valmistautunut taisteluun tukemalla oman alustan kehittämistä monin tavoin ja sillä on valmius parissa viikossa työntää markkinoille ensimmäiset mallit. Niin vain on kilpailijoillakin ja siinä rytinässä on se riski, että tuleva markkinaosuus onkin esim. 10% eikä 40% enää. (Todennäköisesti kuitenkin säilyy 40% kohdilla.)
Artikkelin spekulonti ei oikein elä kovinkaan pitkälle...
Luureissa on, ja tulee olemaan, vielä pitkä matka tähän. Nokia kilpailijat ovat jopa onnistuneet parantamaan markkinaosuuksiaan (tietysti myös osalta pienentynyt). Lopputulema kuitenkin on se, että markkinat toimivat, kuluttajat voivat valita mitä ostavat.
On myöskin syytä huomioida, että Nokia ajaa avoimien liittymien käyttöä ja on mukana standardoimistyössä. Menettely poikkeaa vahvasti Microsoftista joka ei neuvotellut vaan käytti markkina-asemaansa hyväkseen ajaen omia "standardejaan" lävitse.
Menee ehkä hieman sivuun itse asiasta, mutta eiköhän YLEn toimimattomuus muissa käyttöjärjestelmissä ole vain ja ainoastaan sen alihankkijan laittama rajoitus. Hassua, että YLE ei ole murahtanut tästä tilausta tehdessään.
Toivottavasti ottavat käyttöön edes Silverlight streamauksen, jolloin käyttöjärjestelmiksi sopivat myös Mac ja Linux (Novellin Moonlight).
Vieläkään ei itse asiaan liittyvä kommentti:
Eiköhän Applen teknologia ole paljon suljetumpaa kuin Microsoftin. Vai kuinka helposti luulet saavasi käyttöön esim. iTunesin DRM:n omiin softiin / laitteisiin?
Itse artikkeliin on kyllä kommentoitava, että miksi toimittajat eivät näe Nokian siirtymistä palveluihin erittäin suurena riskinä? Vielä vähemmän ymmärrän sijoittajija tässä asiassa.
Tulemalla palveluihin Nokia astuu ensimmäiseksi operaattoreiden jaloille. Tämän jälkeen muiden softa- / palvelutuottajien jaloille. En usko että operaattorit jäävät vain sivusta seuraajiksi. Ehkä hyvänä esimerkkinä voisi ottaa brittilän: Katukuvassa ei juurikaan nokialaisia näy. Kauppojen hyllyillä ko. valmistajan puhelimia ei juuri näy. Voin vain veikata, että Nokia siirtyminen yhä vahvemmin palveluihin tulee vähentämään heidän puhelinmyyntiä varsinkin niillä markkinoilla joilla operaattorit määrät tahdin. Sitä asiaa on näköjään vaikea ymmärtää näin suomesta katsottuna.
Eikö Nokia jo keraalleen yrittänyt tuote- / palvelukonseptia Club Nokia muodossa? Näpeille taisi tulla ja lujaa.. Vai mitenkähän siinäkin kävi. Menneisyyden virheistä on silti näköjään turha ottaa oppia.
Entä mistähän mahtaa johtua että operaattoribrändäystä ennen karsastava yhtiö on vähitellen lähtenyt mukaan ko. brändäykseen. Hassua. Nyt sitten mennään ja astutaan rintakaarella jälleen kerran operaattoreiden tontille. Lupaa varmasti hyvää sekä Nokia puhelinmyynnille että verkkopuolelle (Nokia-Siemens).
Lisäksi ihmetyttää miksi muita ison markkinasiivun yhtiöitä (esim. nyt Nokia) ei velvoiteta avaamaan rajapintoja ohjelmistokehittäjille kuten Microsoftia? Voin kertoa että Series 60 sisältää ison joukon suljettuja ohjelmointirajapintoja, joista ei tavallinen kehittäjä saa tietää mitään. Hieman toisin kuin esim. Microsoftilla. Jopa UIQ on avoimempi järjestelmä kuin Nokian Seriekset, vaikka pyörivätkin samalla plättiksellä eli Symbianilla.