Kehityskeskustelussa pölypussin sisältö syynätään
30.10.2007 08:44 Kehityskeskusteluista ja niiden vaikutuksesta yritysten liiketoimintaan on puhuttu ainakin viimeiset 10 vuotta. Onkohan niistä ollut hyötyä?
Kehityskeskustelussa on yritysten ja sen henkilöstön tulevaisuus, sillä niissä vapautuu yrittämisen energiaa ja henkilöstön motivaatiota. Niissä punnitaan myös esimiestaidot. Niissä kelvotonkin pomo saa aina palkkansa.
Alainen tyhjentää pomolle pölypussinsa. Usein kelvoton esimies lähtee kehityskeskusteluista housut nilkoissa eli hän jäi kiinni katteettomista lupauksistaan. Tunnistatko oman pomosi?
Erkin ystävä purki sydäntään ja kertoi puhelimessa viime viikon kehityskeskusteluistaan. Puolivuosittain hänen esimiehensä ja hän istuvat suljettujen ovien taakse vähintään tunniksi. Tätä on jatkunut jo vuosia. Tulokset ovat laihoja.
Ystävä kertoi, että yhtiönsä ylimmän johdon määräämänä esimiesten on hoidettava kehityskeskustelut alaistensa kanssa. Hyvin usein kehityskeskusteluiden tulos on jäänyt pelkäksi rupatteluksi. Erkin ystävä on asiantuntijana ruotsalaissomisteisessa konsernissa. Huomattakoon, että Erkin ystävän työnantaja ei ole TeliaSonera.
Pomolla on vastuu kehityskeskusteluista ja käytännön järjestelyistä. Pomon sihteeri varaa ajan kalenteristasi, lähettää kutsun, varaa neuvotteluhuoneen sekä tilaa kahvit ja pullat. Tarjoiluilla ei ole merkitystä, ellei joku halua tukehtua pullaan kesken alaisen antaman palautteen.
Tyhmä pomo pitää kehityskeskustelut omassa huoneessaan, istuen itse oman tammisen työpöytänsä takana. Hyvä pomo ei halua pitää kehityskeskustelua edes alaisensa huoneessa vaan haluaa neutraalin ympäristön.
Kehityskeskusteluissa istutaan pöydän samalla puolella. Pöydän ”samalla puolella” istuminen tuo pomon ja alaisen samalle tasolle, ainakin teoreettisesti.
Pomokin voi oppia kehityskeskusteluista. Vaativa alainen on pomonsa paras opettaja. Moni pomo ei sitä edes ymmärrä, ainakaan heti. Moni alainenkaan ei ymmärrä sitä. Varsinkin osaamisintensiivisillä aloilla pomo tietää vain murto-osan siitä, mitä alainen osaa.
Viisas pomo osaa kuunnella ja rakentaa motivaatiosillan alaisen valituksesta ja muusta palautteesta yrityksen kehittymiseen ja kannattavaan liiketoimintaan. Isossa yrityksessä tilanne on haastava. Tyhmin pomo voi yrittää syöttää alaiselle kehityskeskustelussa omia mielipiteitään.
Kehityskeskustelut ovat parhaimmillaan hyvää molemminpuolista vuorovaikutusta. Pitäähän pölyimurin pölypussikin tyhjentää säännöllisin välein. Kelvoton alainenkin voi joutua poistumaan kehityskeskustelusta housut nilkoissa.
Erkki on elämänsä aikana istunut kehityskeskusteluissa niin sanotusti pöydän molemmilla puolin reilusti yli sata kertaa. Suomalainen insinööri selviää hyvin Erkin vertailussa vaikkapa intialaiseen, aussi– tai jenkkikollegaansa nähden. Johtuneeko sitten siitä, että suomalainen insinööri ymmärtää paremmin suomalaista insinööriä.
Mitä opiksi kehityskeskusteluihin? Avoin ja vapautunut ilmapiiri on lähtökohta. Kuuntele, tarkenna, kysy ja perustele. Keskity tosiasioihin. Kirjoita sovitut asiat yhteiseen muistioon seuraavaa kehityskeskustelua varten.
On tärkeää antaa ja saada palautetta. Erkin ystävä oli tyhjentänyt pölypussinsa viime viikon kehityskeskustelussa pomonsa pöydälle. Suomenruotsalainen pomo oli lopultakin sanaton. Molemmat osapuolet lienevät kuitenkin tyytyväisiä lopputulokseen?
Hannu Kulju on liikkeenjohdon konsultti, yrittäjä ja sijoittaja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- EU epäilee älykorttien sirunvalmistajia hintakartellista 13:22
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna
11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (4)
Oikeastihan se mitä saadaan aikaan ja miten tomitaan, harvemmin riippuu vain yksilöstä, vaan enempi ryhmästä.
Jä nämä mitä minä lupasinkaan ja mitä minä lupaan ja mitä minä siihen tarvitsen -kehityskeskustelut eivät parhaalla tavalla tue ryhmätoimintaa. Mutta tätähän tämä (itsensä) johtaja-toimintakeskeinen minä-ajattelu nykyään on.
Suuria saavutuksia, älykkäästi ja tehokkaasti ovat harvemmin tehneet itseasiassa yksilöt, vaan ennemminkin hyvin toimivat ryhmät. Ja paha itseään ja toimintaansa on haluamallaan tavalla johtaa, kun ei kuitenkaan oikeasti ole niitä valtuuksia ja resursseja siihen johtamiseen. Päätösvalta ja resurssit kun ovat useimmiten muualla tai muissakin.