Huijareita ja huijattuja
14.4.2008 13:03 Huijaaminen ja huijatuksi tuleminen ovat aina olleet osa ihmisten elämää. Internet on tuonut veijareille mahtavan välineen moninkertaistaa kontaktinsa huijattaviin.
Ulkomailla käydessäni olen kiinnittänyt huomiota kadun varrella oleviin tempuntekijöihin.
Kolmesta nurin käännetystä kupista yhdessä on kivi. Pelinpitäjä siirtelee kuppeja ja katsojista joku koettaa arvata missä kivi on. Melko helppoa.
Arvaamaan pääsee laittamalla panokseksi 50 euroa. Jos arvaa oikein, voittaa 50 euroa. Jos arvaus menee pieleen, pelinpitäjä vie rahat. Yksinkertaista tarkkasilmäisellä katsojalle.
Vitsi onkin siinä, että pelintekijällä on katsojien joukossa apureita, jotka käyvät näyttämässä, että mitään vaaraa ei ole. Siihen tulokseen olen tullut seuratessani peliä. Tai mistä johtuu, että samat henkilöt käyvät pelaamassa peliä sekä aamulla että iltapäivällä.
Apurit ja pelinpitäjä pyörittävät muutamaa viisikymppistä toisilleen. Samaan aikaan katsojia kerääntyy pelin ympärille. Aina välillä joku tarttuu syöttiin ja menettää viisikymppisen.
Kerran yksi tuttu katsoi peliä pitkään harkitsevasti.
Huijausta vai ei, en osaa sanoa varmasti, mutta en ole uskaltanut kokeillakaan.
Kyse on ennemminkin huonosta riskinottokyvystä kuin fiksuudesta. Toisen silmissä tilanne näyttää mahdollisuudelta, toisen silmissä taas uhalta.
En uskaltanut laittaa rahojani Wincapitaankaan, vaikka samainen kuppipeliä harkinnut tuttava sitä ehdotti.
En ole mikään kansainvälisen valuuttakaupan asiantuntija, mutta 400 prosentin voitot tuntuivat liian hyviltä ollakseen totta.
Kieltäytymiseni perustelut olivat yksinkertaiset. Jos se ei ole huijaus, sen täytyy olla laitonta. Esimerkiksi huumekaupan rahanpesua tai muuta vastaavaa kamaluutta, jossa en halua olla mukana.
Global Pension Plania en edes harkinnut. En, vaikka siinä luvattiin pikkurahalla isoa eläkettä.
Useimpien nettihuijausten periaate on samanlainen kuin loton. Pikkurahalla luvataan mahdollisuutta isoihin voittoihin. Paitsi että lotossa rahojen menetys on vain lähes varmaa. Huijauksissa menetys on varma.
Kolmas viime aikojen käsittämätön rahantekotapa on senttihuutokaupat, joissa kaupataan kalliita tavaroita matkapuhelimella tehtävillä korotuksilla. Sentin korotus maksaa lähes kaksi euroa. Idea on niin yksinkertainen ja läpinäkyvä, ettei sitä oikein voi edes sanoa huijaukseksi. Laitonta se saattaa silti olla.
Vanhempi suosikkihuijaus on nigerialaiskirje. Sen on sanottu olevan yksi yleisimmistä tulonlähteistä Nigeriassa.
Huijaajia ja huijattuja on ollut varmasti läpi koko ihmiskunnan historian.
Huijaamista ei edes pidetä moraalisesti hirvittävän vääränä tekona. Huijareista kertovat veijaritarinat ovat olleet aina kirjojen ja elokuvien perusmateriaalia.
Huijaamisen hyväksyttävyys edesauttaa huijatuksi tulemista. Usein huijattava kokee itse olevansa se, joka huijaa esimerkiksi verottajaa tai kansainvälisiä valuuttamarkkinoita.
Sen sijaan huijatuksi tuleminen ei ole hyväksyttävää. Sitä hävetään ja siksi siitä ei haluta kertoa. Sekin edistää huijareiden toimintaa.
Kuppihuijauksen tekijöille sijainti on tärkeä. Sen pitää olla tarpeeksi rauhallinen, että he voivat toimia häiriöttömästi. Toisaalta paikan on oltava sellainen, että siellä liikkuu paljon väkeä, niin että potentiaalisia peliin osallistujia on riittävästi.
Näillä ehdoilla internet on ja tulee jatkossakin olemaan huijareille mahtava pelikenttä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Cukurovan ote ei kirpoa Turkcellin vallan kahvasta 11:00
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
IBM opetti bi-ohjelmiston salat Tampereella
26.05.2009 Opiskelijat Tampereen teknillisessä yliopistossa saivat ensi käden oppia yritysmaailmassa paljon käytetystä business intelligence -ohjelmistosta.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (10)
Ja mitähän silloin voittaa? Omat rahat takaisin? Ei se tyhmä joka....
Jos oikea asiakas sattuikin arvaamaan/näkemään kiven sijainnin oikein, pelinpitäjä vain kokosi kamppeensa ja häipyi sujuvasti paikalta voittoa maksamatta. Voiton todennäköisyys oli puhdas nolla: voittamallakaan ei voittanut.
Nythän Wincapitakin on kerännyt kamppeensa ja häipynyt. Siinä tosin pyramidiorganisaation tapaan jotkut ensimmäiseksi mukaan liittyneet ehkä jopa voittivatkin. Muutkin kuin vain pelinjärjestäjä. Mutta edes kuppipelaamiseenkaan en lähtisi mukaan tuon TV-ohjelman nähtyäni.
Voittoa on se mitä tulee sijoituksen päälle. Sijoitat 50¬ ja saat voittoa 50¬ saat 100¬. Kuten oli kirjoitettu voittoa on silloin 50¬.
Olen huvittuneena seurannut, kun joku uusi henkilö tulee peliin mukaan. Pallon seuraaminen ei olekaan enää niin helppoa. Niin ja jossain taitavissa tapauksissa palloa ei ole missään kupissa, se laitetaan sinne ennen oikean vastauksen kääntämistä.
Eli "todellinen" todennäköisyys ei välttämättä ole edes 1/3.