"Mutta ajatelkaa lapsia!"
11.12.2008 09:21 Lasten ja nuorten puolesta on selvästi helpompi puhua, kun heidän mielipiteitään, toiveitaan ja tarpeitaan ei tarvitse kuunnella.
Terveisiä YK:n Internet Governance -foorumista (IGF) Intian Hyderabadista.
Jälleen kerran kokouksen tosiasialliseksi pääteemaksi nousi lasten ja nuorten suojelu internetin vaaroilta. Aiheelle varsinaisesti omistettujen paneelien ja seminaarien lisäksi moni esimerkiksi nettirikollisuutta tai sananvapautta käsitellyt sessio keskittyi käytännössä lapsipornoon ja lasten suojeluun.
Vaikka lapsista ja nuorista puhuttiin jatkuvasti, itse lapsia ja nuoria, todellisia internet-kulttuurin asiantuntijoita, oli kokoussaleista turha etsiä. Lasten ja nuorten puolesta on selvästi helpompi puhua, kun heidän mielipiteitään, toiveitaan ja tarpeitaan ei tarvitse kuunnella.
Siitä mitä lapset ja nuoret netissä todella tekevät, puhuttiin Hyderabadissa vähän, paitsi mitä tulee pornon vahingossa näkemiseen ja nettikiusaamiseen. Se on kuitenkin vain promillen osia koko totuudesta.
Kuilu 1.0- ja 2.0-sukupolvien välillä on syvä.
Enää lapsia ja vanhempia eivät erota tietotekniset taidot vaan nuorten uutta tekniikkaa hyödyntävä sosiaalinen kulttuuri. Vanhemmat eivät ymmärrä, että nettiviestinnän koukuttavuus perustuu nimenomaan sen ylisosiaalisuuteen.
Poliittisten julkilausumien asemesta lapset ja nuoret kaipaavatkin vanhemmiltaan aikaa, yhteistä aikaa nimenomaan uusien medioiden parissa. Ei pidä ihmetellä, että lapsilla on netissä ongelmia, jos heidät on jätetty sinne yksin heitteille.
Ei sillä, ettei myös puhtaasti keski-ikäisin voimin löytyisi paljon parantamisen varaa. Esimerkiksi Venäjän lainsäädäntö ei vielä edes tunne lapsipornon käsitettä. Juuri siksi niin suuri osa netissä kiertävästä lapsipornosta on kotoisin nimenomaan Venäjältä.
Mietityttää, miksi duuman alahuoneelle viime viikolla annetun lapsipornon kieltävän lakiesityksen ovat valmistelleet Venäjän hallituksen asemesta duuman jäsenet puhemiehensä johdolla?
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Cukurovan ote ei kirpoa Turkcellin vallan kahvasta 11:00
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
IBM opetti bi-ohjelmiston salat Tampereella
26.05.2009 Opiskelijat Tampereen teknillisessä yliopistossa saivat ensi käden oppia yritysmaailmassa paljon käytetystä business intelligence -ohjelmistosta.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (15)
En ole pedofiili, mutta...
En ole kokoomuslainen, mutta...
Mitä sitä turhia kysymään nuorilta mitä he haluavat internetiltä sen saadessaan, itse ainakin sain 10 vuotiaana itse päättää mitä halusin netin puolella tehdä. Oi niitä 56kbps aikoja, ja voin sanoa että vaikka sitä tuli penskana ties mitä mutiloituja ruumiinpätkiä ja gorea nähtyä niin eipä ne haitallisia ole olleet.
Todellisuus vain on juuri sitä mitä kuvat ja videot kertovat, ei enempää, ei vähempää.
Totta kai lapsia ja nuoria on hyvä valistaa etteivät he joutuisivat sinisilmäisinä oikeiden huijareiden ja scammereiden eteen mutta terveen maalaisjärjen käyttö on sallittua.
Itse en ainakaan mennyt 10-kesäisenä mihinkään "paina tästä, voita matka Monacoon ja 10k $ paalua matkaan" jekutuksiin.
Jokainen tavallaan, lainsäätäjät harmillisen usein takamus edellä kaktukseen ensin ennen kuin asiat nähtädään oikealta tolalta.
J. Kasville kiitokset siitä että on edes yksi henkilö joka ei puhu mitä sattuu ja ei ole tyhjiö aivoissa puhujan paikalla.
Jyrki hallitukseen, todellakin :-)
Tosin voisi useammin huudella siellä eduskunnassa eduskunnan puhemiestä hereille, sen tehtävä kun on perustuslain mukaan valvoa sitä, että lait säädetään oikeassa järjestyksessä. Nykyään kun näyttää siltä että yhtä ainutta lakia ei säädetä oikeassa järjestyksessä.
Jos Jyrki herättäisi puhemiehen. Kovilla huudoilla se voisi herätä. Äänekkäät "HUHUU, KUKKUU, PÖÖ, HERÄTYS, ASENTOOOON! -huudot voisi auttaa .