Juustohöylä vaihtuu lihakirveeksi
18.12.2008 09:05 Erkin tuttu lähetti tekstiviestin ja kertoi käyneensä läpi jo kuudennet oman matkapuhelinoperaattorinsa yt-neuvottelut. Joka kierroksessa on käytetty juustohöylää. Entäs sitten, kun juusto loppuu ja ei ole enää mitään höylättävää?
Juustohöylä on ketterä työväline keittiössä. Ja juusto maistuu ruokapöydässä meistä monelle. Valitettavasti moni tuntee nyt joutuneensa juustohöylän alle myös työpaikallaan. Sitä asemaa ei kadehdi kukaan.
Talouskasvu tippuu kuin kivi, mutta onhan asiassa paljon hyvääkin. Erkin ystävä on ollut onnekas, koska aiemmissa yt-kierroksissa juustohöylä ei ole osunut hänen kohdalle. Seuraavaa kierrosta odotellaan.
Monissa yrityksissä ei riitä enää juustohöylä vaan työntekijöitä pannaan vauhdilla ”lihoiksi”. Kuulostaa pahalta. Jokunen yritys siirtää myös tarpeettomat henkilöt osaamiskeskukseensa, josta normaalisti pääsee ulos lopputili kourassa. Juustohöylä on vaihtunut ”lihakirveeksi”.
Varsinainen
U-käännös
Tuntemani suunnittelutoimiston toimitusjohtaja harmitteli sitä, että kaikki tapahtuu niin nopeasti. Hän palkkasi vielä uutta työvoimaa lokakuussa, mutta nyt on pantava samat kaverit kilometritehtaalle.
Onkohan suunnittelutoiminta mainostoimistojen ja autokaupan jälkeen seuraavaksi suhdanneherkin? Ainakin nyt autokauppiaat raapivat päätään.
Teleoperaattorit ovat olleet kaukoviisaita ja siivonneet organisaatiotaan jo aiemmin. Henkilöstöä on vähennetty jo silloin, kun muilla toimialojen liiketoiminta ja tulokset olivat huipussa.
Teleoperaattorien liiketoiminta on kypsässä vaiheessa. Liikevaihto ei enää kasva, koska jokainen kansalainen puhuu luuriinsa jo nyt sen, minkä ehtii. Kolme kymppiä euroina kuukaudessa on enintään, mitä itseään kunnioittava yksilö viitsii maksaa operaattorilleen.
Veikkaanpa, että TeliaSonera kertoo yt-neuvotteluistaan viimeistään tammikuussa.
Vanhan väittämän mukaan kasvuliiketoiminnat ovat harvassa. Nokia on ollut kasvun lippulaiva, mutta ei kasva enää. Nyt kannattaa panostaa pelibisnekseen.
Että miksi? No tietysti siksi, että kymmenet tuhannet työttömät tarvitsevat ajanvietettä. Kun juusto on höylätty loppuu työpaikalla, niin sitten pelataan kotosalla.
Kirjoittaja on liikkeenjohdon konsultti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Cukurovan ote ei kirpoa Turkcellin vallan kahvasta 11:00
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
IBM opetti bi-ohjelmiston salat Tampereella
26.05.2009 Opiskelijat Tampereen teknillisessä yliopistossa saivat ensi käden oppia yritysmaailmassa paljon käytetystä business intelligence -ohjelmistosta.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (7)
Joo, varmaan kivaa on kun siivous (YT) ovat jatkuneet vuosikausia.
Pitäisi suunnitella kymmenen vuoden tähtäimellä eikä kahden kuukauden. Ilmankos talous on jatkuvaa röykytystä eikä investointeja tapahdu, kun jokainen pienikin liikahdus alaspäin aiheuttaa heti kaikissa yrityksissä irtisanomisia, lomautuksia ja karsintaa. Porukka ei myöskään tahdota palkata takaisin, kun kerran samat hommat "hoituu" kymmenesosalla alkuperäisestä porukasta.
Tuntuu siltä ettei kapitalismi toimi.
Joku viisas sanoi, että muutos on aina mahdollisuus duunareille ja koodareille.
Totta tosiaan, monta vuotta on puhuttu juustohöylästä. Hyvää juustoa ei kannata höylätä loputtomiin vaan se kannattaa palotella vaikka lihakirveellä, jotta sen saa myytyä.
Ruottalainen mies tuli kotiin eka työpäivän jälkeen. Kuules muija: "Pomo sanoi, että olen hyvä mies".
Muija kysyi, että miksi?
"Hyvä mies. Älä hakkaa vasaralla nauloja"...