Joko pilven käyttöliittymä on valmis?
11.2.2009 09:25 Tietotekniikkamaailmassa on siirrytty pilvipalvelujen aikaan. Terminä se on kuitenkin yhtä täsmällinen ja kiinteä kuin kesäinen kumpupilvi.
Ohjatakseni keskustelua hieman täsmällisempään suuntaan, yritän määritellä epäselvän, mutta jo monen huulilla olevan cloud computing -sanaparin. Käytännössä kyseessä on internetin käyttäminen tiedon tallennukseen ja sovellusten pyörittämiseen. Erona aiempaan on se, että käyttäjä ei tiedä sovellustensa ja datansa fyysistä olinpaikkaa. Jopa käytettävä palvelin tai prosessori voi olla tuntemattomassa paikassa.
Pilvinimitys on oletukseni mukaan tullut tavasta piirtää internet pilveksi. Cloud computing − tai vapaasti käännettynä pilvipalvelut − on sinällään osuva nimi: samalla lailla kuin taivaalla liikkuva pilvi näyttäytyy erilaisena eri paikasta katsottuna, riippuu näkymä tässäkin tapauksessa siitä, mistä suunnasta pilvipalveluita tarkastelee. Eri it-taloilla on omat katselukulmansa, ja siitä syystä käsitettä pidetään yhtä monitulkintaisena kuin aiemmin paljon puhuttua virtualisointia.
Ei mikään
uusi asia
Pilvipalvelut eivät ole kuitenkaan mikään uusi asia. Kyseessä on yksittäisten, osittain käytössä olevien, teknologioiden yhdistäminen kokonaispalveluksi, pilvikonseptin alle. Toki vaaditaan uuttakin tekniikkaa ja erilaisia rajapintamäärityksiä, mutta hiljainen esiinmarssi on ollut käynnissä jo pitkään.
Olisitko sinä valmis laittamaan yrityksesi kriittisen datan jonnekin tuntemattomaan paikkaan? Onko datasi suojassa, vai pääseekö siihen joku käsiksi?
Nämä kysymykset ovat niitä, jotka ovat aikaisemmin rajoittaneet sinällään oivan idean laajempaa käyttöä. Vähemmälle huomiolle on sen sijaan jäänyt se, että tietoturvamielessä pilvitekniikka on parempi kuin perinteinen tallennus: kannettavassa tietokoneessa tai muussa etälaitteessa ei tarvitse säilyttää enää mitään dataa tai edes sovelluksia.
Kuinka paljon kriittisiä tiedostoja onkaan mennyt varastettujen läppärien mukana. Tietoturvamielessä keskitetty järjestelmä on siis helpommin hallittavissa. Minusta erityisesti yritysten, joilla on useita toimipisteitä, kannattaisi tutustua tähän arkkitehtuuriin. Se voi olla jopa it:n ulkoistamisen vaihtoehto.
Pilvipalveluissa eletään nyt hype-vaihetta. Valmista standardiratkaisua ei saa edes hyvin varustetusta it-talosta. Vuoden parin päästä tilanne on varmasti jo toinen. Ainakin kaikilta merkittäviltä it-toimittajilta löytyy hyvä esitys pilvipalveluiden toteuttamiseksi. Virtualisointi on ilman muuta yksi pilven rakennusaineista.
Pilvipalvelut eivät ole mikään uusi rahastustapa. Ne säästävät aidosti it-kustannuksia ja tuovat niihin joustoa. Niistä maksetaan käytön mukaan.
Kirjoittaja on Proact Finland Oy:n toimitusjohtaja
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- EU epäilee älykorttien sirunvalmistajia hintakartellista 13:22
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Heidi Hautala: Lex Nokian puolustus lähellä murtumista
11.02.2009 Lex Nokia kerää kärkevää kritiikkiä uusilta tahoilta lähes päivittäin. Vihreiden kansanedustaja Heidi Hautala perustaa oman vastalauseensa KRP:n tuoreeseen kannanottoon. Hän esitti It-viikolle arvionsa lain kohtalosta.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (17)
Käyttämäsi sovellukset, jotka olet liisannut käyttöösi ja pääsääntöisesti datasi sijaitsee jossain verkossa, jonkun palvelimella.
En ole ihan varma että tätä ihmiset haluavat, ainakaan ne jotka jotain ymmärtävät.
Käyttämäsi sovellukset, jotka olet liisannut käyttöösi ja pääsääntöisesti datasi sijaitsee jossain verkossa, jonkun palvelimella.
En ole ihan varma että tätä ihmiset haluavat, ainakaan ne jotka jotain ymmärtävät.
Tai vaikkapa oman firmasi omalla palvelimella. Pilvi -määritelmä tuskin vaatii datan/ohjelmien sijaitsevan ulkopuolisen ylläpitämällä palvelimella, vaan käytössä vai olla omia ja ulkopuolisia palvelimia sekaisin.
Joo, ei liittymästä - ei mitään puhetta?
Artikkelin viimeinen kappale paljastaa tämänkin
tarinan "käyttöliittymän" todellisuuteen:
"...eivät ole mikään uusi rahastustapa ..."
"...maksetaan käytön mukaan."
Tai vaikkapa oman firmasi omalla palvelimella. Pilvi -määritelmä tuskin vaatii datan/ohjelmien sijaitsevan ulkopuolisen ylläpitämällä palvelimella, vaan käytössä vai olla omia ja ulkopuolisia palvelimia sekaisin.
Kyllähän tätä ajatusta tyrkytetään yksityisillekin ihmisille (mm. Googlen taholta).
Silloin se palvelin on ulkopuolisen ylläpitämä, etkä enää ole sovellustesi/datasi herra.
Ei voisi kuvitella parempaa lypsylehmää softateollisuudelle, kuin liisata kotikäyttäjille sovellukset kuukausimaksua vastaan.
Tulee samalla kätevästi hoidettua piraattiongelma, kun käyttäjällä ei ole itsellään mitään ohjelmaa. Jos et maksa, et käytä.