Tv-pomojen painajaisuni
11.3.2009 12:37 Mobiilitelevisiosta odotettiin vielä kolme vuotta sitten uutta suomalaisen viestintäteollisuuden läpimurtoa, nmt:n ja gsm:n manttelinperijää, joka hyvittäisi Suomesta Aasiaan karanneen digiboksituotannon.
Digitan lähetysverkko oli valmiina, ja Nokia toi markkinoille dvb-h-vastaanottimella varustettuja laitteita. Lähetysten tekijänoikeuskorvauksista riideltiin kuitenkin kuukausia ennen kuin lähetykset saattoivat alkaa, eikä ohjelmaa ole vieläkään kuin kahdella kanavalla.
Samalla kun mobiili-tv kompasteli, mobiili laajakaista eteni nopein harppauksin. Mobiiliverkkojen tiedonsiirtonopeudet alkavat jo riittää liikkuvan kuvan välittämiseen kännykän ruudulle. Kuluttaja voi vain kysyä: Miksi ostaa kallis erikoispuhelin, jotta voi katsoa jonkun muun päättämää tv-ohjelmaa, kun tavallisella kännykällä voi katsoa netistä mitä ohjelmaa haluaa silloin kun itse haluaa?
Markkinat olivat auki mobiili-tv:n läpimurrolle vain muutaman kuukauden. Teknologia kehittyi lakeja ja sopimuksia nopeammin, ja dvb-h ehti vanheta ennen kuin se pääsi kunnolla edes kauppoihin.
Nokian asemesta liikkuvan kuvan tuokin ihmisten taskuihin Apple, jonka iPhonesta on muodostumassa netin mobiilivideopalveluiden de facto -standardi. iPhonen käyttöliittymä on suunniteltu kilpailijoita paremmin tukemaan videoiden esittämistä, ja yhä useampi palvelu tarjoaakin videoitaan nimenomaan iPhonelle optimoidussa muodossa.
Vaikka iPhone ei olisikaan lopullinen mobiili netti-tv, se näyttää, mihin suuntaan ala kehittyy.
On vain ajan kysymys, koska perinteinen televisio kokee mobiili-tv:n kohtalon. Monet hd-tv:n omistajat ovat lähetysten puuttuessa jo oppineet imuroimaan ohjelmansa netistä, eivätkä he enää palaa perinteisten tv-lähetysten katsojiksi, vaikka niitä joskus saataisiinkin.
TVkaista.fi on vasta alkua vanhojen TV-yhtiöiden painajaisille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Cukurovan ote ei kirpoa Turkcellin vallan kahvasta 11:00
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nero polttaa Linuxissa blu-ray ja hd dvd -levyjä
28.05.2007 Saksalainen Nero -poltto-ohjelmasta tunnettu Nero Ag julkisti uuden version poltto-ohjelmansa Linux-versiosta. Uusi Nero Linux 3 tarjoaa tuen muun muassa blu-ray ja hd dvd-levyjen polttoon sekä tuen 64-bittisille x86-koneille.
Kolme vuotta sitten
Saksan GMX ja Web.de avanneet omat musiikkikauppansa
28.05.2009 Saksalaiset nettipalvelut GMX ja Web.de ovat alkaneet myydä musiikkia netissä drm-vapaina mp3-tiedostoina. Amazon kumppaninaan ne kykenevät tarjoamaan yli 5 miljoonaa nimekettä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (32)
Hienosti toimii muuten YLE iPhonella ja mukava kuvakekin on sille olemassa.
Uskomaton möhläys koko toiminta Suomessa. Toivottavasti Digita älyää nyt heti realisoida ja myydä verkon laitteet jollekin hölmölle taholle tai annetaan ne pois vaikka kehitysapuna Ugandaan.
Nyt on vain varmistettava ettei siihen mitenkään käytetä veronmaksajien tai valtion varoja.
Apple taas vie ja Nokia vikisee.
Hilpeää muuten että Applea pidetään jonain mobiili-TV:nä tai nettivideostandardina. Haloo, se on vain selain puhelimessa.
virheet jotka musiikkiteollisuus teki nettijakelun suhteen. Alkujaan musiikkia ei saanut edes rahalla verkosta ja sitten se oli pitkään DRM:llä rampautettua niin että laitton jakelu oli paljon houkuttelevampaa. Jos nyt Nokia saa Comes With Music palvelun ilman DRM:ää niin se alkaa olla kuolinisku laittomalle jakelulle tekemällä laillisesta laitonta paljon houkuttelevamman.
Nyt esimerkiksi suurinta osaa uusista TV-sarjoista ei saa edes rahalla suurimmassa osassa mailmaa ja sielläkin missä saa niin DRM:llä rampautettuna käyttökelvottomaksi. Kun vielä HD kaapelilähetyksiinkin halutaan DRM niin pian ei sellaisella ihmisellä joka haluaa katsoa sisältöä haluamassaan aikaan ja haluamassaan paikassa ei jää laillisia vaihtoehtoja.
Tekijänoikeusjärjestöt ja TV-yhtiöt sahaavat koko ajan omaa oksaansa riitelemällä nettijakelun korvauksista vaikka tekijän kannalta pitäisi olla ihan yhdentekevää millaisella koodauksella biteiksi ja radioaalloiksi hänen työnsä toimitetaan kuluttajalle.
On keskitytty riitelyyn ja oikeusjuttuihin sen sijaan että olisi nähty uuden median bisnesmahdillisuudet. Mailmanlaajuinen mediajakelu ilman verkon suuria jakelukuluja ja käyttäjille kohdennetuilla mainoksilla Googlen malliin tai miten paljon helpompaa
on myydä elokuva netissä kuin rahdata DVD:itä ympäri mailmaa.
Ainot asia missä olen eri mieltä Jyrkin kanssa on että ei Nokia ole VOD:in suhteen kärryiltä pudonnut.
Nokian älypuhelinalustat ovat reilusti mailman yleisimmät ja kyllä niistä Youtube yms löytyy.
iPhonea vain on onnistuttu hypettämään sille asiakaskunnalle johon Jyrkikin kuuluu.
Koreassa DMB-järjestelmällä rakennetussa mobiiliTV:ssä oli viime vuonna jo 17,25 miljoonaa tilaajaa, joista hieman alle kaksi miljoonaa käytti maksullisia palveluja. Jokin kumma siinä on että teknologisten innovaatioiden lisäksi myös into omaksua uusia palveluja on siirtynyt Skandinaviasta Koreaan.
Jos kerran kaiken maailman teostoja kuunnellaan..
Laajakaista komapstelee vieläkin. Langaton kaista on susi sen takia kun operaattorit eivät suostu vaihtamaan kuparia valokuituun!