Digikuilusta aktiivisuuskuiluun
10.6.2009 13:27 Vielä 1990-luvulla pelättiin, että internet johtaa uuteen säätyjakoon: digikuiluun. Kuilun toisella puolella olisivat ne perheet, joissa tietotekniikkaa käytetään aktiivisesti, toisella ne, joiden lastenhuoneissa eivät peliohjaimet naksu.
Huolen taustalla vaikuttivat tutkimukset, joiden mukaan tietotekniikkaa käyttävien vanhempien lapset käyttivät tietokoneita muita lapsia enemmän ja hankkisivat todennäköisesti tietokoneet myös omille lapsilleen. Tietotekniikan käytön ja siitä saatujen hyötyjen pelättiin periytyvän sukupolvelta toiselle, samoin koneiden vieroksunnan ja tietoteknisistä ammateista syrjäytymisen.
Pelko osoittautui turhaksi, uusi tieto- ja viestintäteknologia on nopeasti läpäissyt kaikki yhteiskuntaluokat. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan laajakaista on perusoikeus, jota varten sosiaaliviranomaisten on tarvittaessa myönnettävä toimeentulotukea.
Internet jakaa ihmisiä silti edelleen, itse asiassa pelättyä perustavammalla tavalla.
Netin käyttötavat ovat eriytymässä ja uhkaavat periytyä myös seuraaville sukupolville. Samaa teknologiaa, jota jotkut käyttävät aktivoituakseen yhteiskunnan jäseninä, voi käyttää myös omaehtoiseen syrjäytymiseen.
Siinä missä uusi viestintätekniikka voimaannuttaa toiset seuraamaan julkista keskustelua yhteisistä asioista ja osallistumaan siihen myös itse, toiset käyttävät sähköisiä medioita nimenomaan kaikkien yhteisten asioiden välttelemiseen ja vaihtavat pumptsipum-kanavalle heti, kun ruudulle eksyy jotain politiikkaan tai uutisiin viittaavaa.
Jos tätä aktiivisuuskuilua ei saada kurottua umpeen, meille syntyy netissä asioita seuraava ja niistä päättämiseen osallistuva yläluokka ja pitsalla ja ruutuhuveilla passiivisena pysyvä rahvas.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Twiittaileva Murdoch sättii Obamaa ja Googlea 10:55
- Homovastainen kirkko protestoi Jobsin hautajaisissa 09:41
- Skype ostaa GroupMe-ryhmäviestiyhtiön 08:48
- Applea vastaan aktivismipäivä Suomessa 14:02
- Kiina kielsi ihmisoikeus-sanan tekstiviesteissä 15:23
- Asbestikalsarit liekeissä 15:42
- Lasten paikannusranneke pelottaa ja houkuttaa 11:03
- EU epäilee älykorttien sirunvalmistajia hintakartellista 13:22
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Aldata käynnistää säästökuurin Ranskassa
10.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Aldata Solutions aloittaa tehostamisohjelman Ranskassa.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (6)
Ja tässä oli ongelmana? Jo nykyään vaaleissa näkyy selkeästi ongelmana se, että suurta osaa kansasta ei kiinnosta asioiden seuraaminen tai päätöksentekoon osallistuminen. Eurovaaleissakin äänesti alle puolet siihen oikeutetuista. Vielä surullisempaa katsottavaa on, kun asioiden seuraaminen tai niistä selvää ottaminen ei näytä kiinnostavan edes kaikkia niitä joille se kuuluu työnkuvaan.
Paljon parempi jos yhteiskunnassa vaikuttaa nimenomaan se kansanosa jota kiinnostaa ottaa selvää ja olla perillä asioista ja osallistua aktiivisesti asioista käytävään keskusteluun.
Jos äänestysaktiivisuuteen oikeasti haluttaisiin saada muutoksia, niin sitten systeemiä pitäisi parantaa. Vaaliliittojen kieltäminen on toki hyvä alku, mutta ei silläkään pitkälle edetä. Mahdollisuus miinusääniin olisikin sitten jo huomattavasti aktivoivampi ratkaisu: jokaista populismilla saatua ääntä kohti rapsahtaisi arkkuun vähintään kaksi miinusääntä. Sen jälkään voitaisiinkin nähdä jo hyvin erilaisia äänestystuloksia. Kuinka ollakaan, nykypuolueet eivät tällaiselle uudistukselle oikein lämpene...
Jotain tältä pohjalta pitäisi kehitellä. Toisaalta on mietittävä systeemiä, joka mahdollisimman aidosti antaisi edustavan tuloksen ja samalla sellainen joka olisi kiinnostava. Tässä yhteydessä voisi myös miettiä millainen järjestelmä olisi laskennallisesti tehokas hukkaamatta äänestyssalalisuutta ja tietoturvaa. Tämä voisi olla aika mielenkiintoinen projekti johon kannattaisi käyttää jonkin verran aikaa ja resurssejakin.