Expertistä tuli paikallinen toimija – myymälöiden määrä voi olla rasite

Kuva: Lehtikuva
19.9.2012 15:50 Kodinelektroniikkakaupassa myymälöiden määrä ei enää ratkaise.
Ruotsin Expert-ketjun hakeutuminen konkurssiin muutti kodinelektroniikan markkina-asetelmia yhdessä yössä – myös Suomessa.
Konkurssihakemuksen jälkeen Expert ei ole enää pohjoismainen ketju, vaan paikallinen toimija. Expertin Suomen toimitusjohtaja Kari Karapuu muotoilee kauniisti asian Taloussanomissa: Kaikki maayhtiöt ovat konsernin alaisuudessa toimivia itsenäisiä yhtiöitä.
Suomessa Expert-ketjun asema kuitenkin muuttui – ainakin tavarantoimittajien ja valmistajien silmissä.
Paikallinen toimija on nimittäin tavarantoimittajien näkökulmasta eri asemassa kuin pohjoismainen ketju. Pienemmällä ostajalla on heikommat ostoehdot kuin isolla toimijalla.
Vaarana lisäksi on, että yhden maayhtiön konkurssista brändin maine kärsii myös naapurimaissa. Asiakkaiden lisäksi myös luotottajat voivat olla varuillaan.
Suomessa kodinelektroniikkakaupassa on nähty kova pudotuspeli. Markkinoilta on tänä vuonna poistunut Veikon Kone, jonka Expert-ketju osti alkuvuonna. Poistumassa on myös Konebox, jonka Kesko aikoo sulauttaa Mustaan Pörssiin.
Kodinelektroniikasta on Suomessa tullut kolmen suuren markkina. Kilpaa käyvät Verkkokauppa.com, Gigantti ja Expert.
Ala on kovassa murroksessa. Kaupankäynti on siirtynyt nettiin. Asiakkaat käyvät myymälöissä tutustumassa tuotteisiin. Ostokset he tekevät netissä, jossa hinnat ovat usein halvempia.
Kodinelektroniikassa myymälöiden määrä ei enää ratkaise. Myymälöiden määrästä on tullut pikemminkin rasite.
Kivijalkamyymälöistä on maksettava vuokrat ja myyjien palkat. Rahaa sitovat myös demolaitteet. Varaston arvosta huomattava osa menee kaupassa näytteillä oleviin laitteisiin, joita ei voi myydä.
Ruotsissa Expertillä on yli 130 myymälää, joista reilu puolet on ketjun omia. Expertin ongelmia pahensi juuri se, että Expert osti konkurssiin menneen OnOff-ketjun myymälöitä.
Kommentit (15)
Anonyymi
Eli kun liikkeeseen tulee esim. vuoden päästä uusi pölynimuri mallisto niin vanhat menevät roskiin.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Epäilen siis Vaaliston väitettä:
Kodinelektroniikasta on Suomessa tullut kolmen suuren markkina. Kilpaa käyvät Verkkokauppa.com, Gigantti ja Expert.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:40 Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 10:04 Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 09:30 Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 07:05 Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Päivä, jona paavi nolasi internetin 10:58
- Suomi-Youtube lanseerattiin ilmoittajien takia, muille ilo vähäisempi 10:25
- Tämän takia iPad on tabletti, mutta Surface Pro ei 14:05
- Onko musiikkilatausten loppuminen Spotifyssa myrskyvaroitus? 12:14
- Windows 8 -sirkus: Kun Microsoft yritti olla Appleakin applempi 13:45
- Japanilaisoperaattori ostaa amerikkalaisen Sprintin 09:09
- Expertistä tuli paikallinen toimija – myymälöiden määrä voi olla rasite 15:50
- Tablettia ostamassa? Odota 14:50
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Ranskalaiset kehittivät vetypatruunan matkapuhelimen voimanlähteeksi
23.05.2008 Ranskalaiset tutkijat kehittivät vedyllä toimivan polttokennon varavoimalähteeksi matkapuhelimeen. Tupakansytyttimen kokoinen patruuna tullee markkinoille 2010.
Taloussanomat
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- Japanissa pörssiromahdus 10:26
- EU-kokous päätti tietojen vaihdon vauhdittamisesta 21:40
- Onko rattisi löysä? Tuhansille Nissan-kuskeille korjauskutsu Suomessa 10:36
- Etelä-Koreassa pelätään jenin halpenemista – turhaan 09:01
- Näin tienataan valtion ammateissa: 1 155–10 525 e/kk 11:07
- Applen myymälät panevat ennätykset uusiksi 07:50
- Pinkit bensa-asemat yleistyvät – "Yrittäjät kyllästyivät saneluun" 15:32
- Vika ratissa – Nissan kutsuu korjattavaksi yli 800 000 autoa 09:17
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- » Taloussanomat.fi













