Motorola ja Palm kehittävät älypuhelimen
26.9.2000 16:04 Motorolan ja Palmin älypuhelimessa pyritään yhdistämään Palm-kämmentietokoneiden ominaisuudet matkapuhelimeen. Uuden laitteen värinäytön ennakoidaan olevan suurempi kuin nykyisten matkapuhelinten, ja laitteeseen tulee gprs-tuki ja Palm OS -käyttöjärjestelmä.
Ericsson toi Suomenkin markkinoille pari viikkoa sitten oman versionsa älypuhelimesta. Ericsson oli siis melko aikaisessa, sillä Motorola ja Palm ovat vasta julkistaneet oman älypuhelinhankkeensa, joka konkretisoituu tuotteena vasta vuoden 2002 alkupuolella. Toisaalta Palm julkisti juuri oman gsm-lisälaitteensa, jolla Palm V -kämmenmikroon integroidaan kännykkä.
Motorolan ja Palmin yhteistyön tuloksena on kuitenkin tarkoitus synnyttää älykäs, langaton kolmitaajuus-gsm-puhelin, jonka odotetaan tulevan markkinoille vuoden 2002 alkupuolella. Uutta laitetta tullaan jakelemaan aluksi Motorolan myyntikanavien kautta.
Motorola-Palm -älypuhelimessa pyritään yhdistämään Palm-kämmentietokoneiden ominaisuudet matkapuhelimeen. Uudessa laitteessa hyödynnetään Motorolan langattomia tekniikoita, tuotevalikoimaa ja laajaa jakelukanavaa sekä Palmin laitetoimintoja, Web clipping -tekniikkaa ja joustavaa Palm OS -käyttöjärjestelmää.
Uuden laitteen värinäytön ennakoidaan olevan suurempi kuin nykyisten matkapuhelinten. Mikroon laite yhdistetään Palmin HotSync-ohjelmistolla ja langaton synkronointi tehdään Motorolan Starfish TrueSync -ohjelmiston avulla. Laitteeseen tulee gprs-tuki ja Palm OS -käyttöjärjestelmä.
- Motorola muuttaa perusteellisesti tapaa, jolla maailma kommunikoi. Palmin laajasti hyödynnetty teknologia täydentää älypuhelimien valikoimaamme, ja mahdollistaa kuluttajille ja yrityksille vaivattomat yhteydet maailmanlaajuiseen tietoverkkoon, toteaa Motorolan varatoimitusjohtaja Merle Gilmore.
- Palm-alusta on mobiilin internetin edelläkävijä. Palmin kasvua tukevat lisenssikumppanimme, yli 100 000 sovelluskehittäjää ja noin 70 %:n markkinaosuus kämmentietokoneissa. Motorolan asiantuntemuksen ansiosta voimme tuottaa sekä kuluttajille että yrityksille uusia älypuhelinlaitteita, jotka mahdollistavat langattomat ääni- ja datayhteydet, kertoo Palmin pääjohtaja Carl Yankowski.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna
26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.
Kolme vuotta sitten
Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia
26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












