Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Palvelu myyntiin 11. joulukuuta

Sonera ensimmäisenä gprs-aikaan

29.11.2000 15:43 Sonera on avannut tänään ensimmäisenä Pohjoismaissa gprs-palvelun. Pakettikytkentäiseen tiedonsiirtoon perustuva gprs-matkapuhelinpalvelu tulee myyntiin 11. päivä joulukuuta.

 Anni Vepsäläinen: Värikuva, Sonera

- Nyt markkinoille tuotu palvelu on avaus, jolla haluamme esitellä gprs:n sekä kuluttaja- että yritysasiakkaillemme. Palveluvalikoimaa lisätään ja hinnoittelurakennetta tarkennetaan, kun palvelujen laajempi markkinointi alkaa myöhemmin vuoden 2001 aikana, sanoo johtaja Anni Vepsäläinen Sonerasta.

Palvelu vaatii gprs-päätelaitteen

Gprs-palvelu on mahdollista kytkeä lisäominaisuutena useimpiin Soneran gsm-liittymiin, mutta se vaatii tavallisen kännykän sijaan gprs-päätelaiteen.

Palvelu toimii alkuvaiheessa pääkaupunkiseudulla sekä Turussa, Tampereella ja Oulussa lähiympäristöineen. Kaikkialla Suomessa gprs-verkko toimii ensi vuoden alkupuolella.

Tänään avattu gprs-palvelu (General Packet Radio Service) helpottaa ennen kaikkea nykyisten datasiirtoa vaativien matkapuhelinpalvelujen käyttöä: yhteys internetiin ja intraneteihin avautuu matkapuhelimelta huomattavasti aikaisempaa nopeammin.

Lisäksi sähköpostin, WAP-palvelujen ja yrityksen sisäisten sähköisten palvelujen käyttäminen on entistä joustavampaa, koska esimerkiksi yhtäaikaiset puhe- ja tiedonsiirtoyhteydet ovat mahdollisia.

Alle 100 markalla kuukaudessa rajaton datasiirto

Soneran gprs-palvelu mahdollistaa jopa yli 100 kikobitin sekuntinopeuden, mutta ensimmäiset markkinoille tulevat päätelaitteet pystyvät hyödyntämään noin 20 kbit/s nopeutta.

Gprs-yhteys avataan puhelinnumeron sijaan palvelun nimeä käyttäen ja se avautuu huomattavasti datapuhelua nopeammin. Lisäksi yhteyttä voidaan pitää yllä periaatteessa jatkuvasti. Yhteydet ovat salattuja.

Soneran gprs-palvelussa on toistaiseksi kiinteä, 99 markan kuukausimaksu, joka sisältää rajoittamattoman gprs-datansiirron sekä langattoman sähköpostipalvelun m-mailin kuukausimaksun. Lopulliset hinnat Sonera julkaisee keväällä 2001.

Gprs mahdollistaa nykyistä joustavamman laskutuksen esimerkiksi todellisen datansiirtokäytön mukaan. Laskutus voi perustua yhteyden kestoajan lisäksi lähetetyn ja vastaanotetun datan määrään tai palvelutapahtuman hintaan.

Jutun kirjoitti: Pasi Kalliokoski

Pasi Kalliokoski

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Pelien nettijakelu syynätään tarkasti

26.05.2009 Pelien digitaalinen jakelu netin kautta yleistyy kovaa vauhtia. Asiasta on vain vähän julkista tietoa, sillä jakelualustat ovat suurten pelikustantajien tai jakelijoiden hallussa ja pitävät korttinsa visusti piilossa.

.