Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Elisa mukaan Turun kovaan telekilpaan

Lounetista Elisan tytäryhtiö

29.1.2001 12:45 Lounet Oy:n omistajat, Lounais-Suomen Puhelin ja Liedon Puhelin, myyvät Elisalle enemmistön Lounetista. Kaupan jälkeen Elisan omistus Lounetin osakkeista nousee 51 prosenttiin.

Turun seutu on ollut talven aikana kovassa kurssissa, kun muun muassa Turun Puhelimesta käytiin kova vääntö, joka kääntyi lopulta Loimaan Seudun puhelimen ja Soneran voitoksi.

Lounetin muuttuminen Elisan konserniyhtiöksi luo puolestaan Elisalle entistä paremmat edellytykset huolehtia asiakkaistaan Turun seudulla. Ratkaisulla vahvistetaan Elisan mahdollisuuksia tarjota Turun seudun koti- ja yritysasiakkaille monipuolisia tietoliikennepalveluja ja -ratkaisuja.

Elisa avaa Turkuun lähiaikoina yhdessä tulevan tytäryhtiönsä Lounetin kanssa uuden toimintakeskuksen, jossa tulee jo kevään kuluessa työskentelemään noin 200 henkilöä.

Heistä osa työskentelee valtakunnallisissa call center -palveluissa ja osa mm. suorissa kotiasiakkaille ja yritysasiakkaille suunnatuissa myynti- ja palvelutehtävissä Setele-jakelutien nimissä.

Lounet Oy:n liikevaihto on muun muassa Elisa-yhteistyön johdosta kasvanut viime vuoden aikana merkittävästi, ja se on noin 70 miljoonaa markkaa. Yhtiössä työskenteli viime vuoden lopulla lähes 100 henkilöä. Lounetin paikallisverkossa on yli 15 000 liittymää.

Jutun kirjoitti: Pasi Kalliokoski

Pasi Kalliokoski

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

YouTuben hitti paljastui lavastetuksi

26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.

.