Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Umts-verkko valmistuu ajallaan, mutta

3G-päätelaitteet myöhästyvät

6.3.2001 07:52 3G -kännykkäverkkojen rakentaminen etenee suunnitelmien mukaan, mutta laajamittainen liiketoiminnan aloitus viivästyy jonkin verran, koska pääte- ja verkkolaitteita ei saada markkinoille vuoden 2002 alussa.

Telehallintokeskus on toimittanut Liikenne- ja viestintäministeriön tilannekatsauksen umts-verkkojen rakentamisen etenemisestä. Sen mukaan kolmannen sukupolven matkaviestinverkkojen rakentaminen etenee toimilupahakemuksissa esitettyyn malliin, mutta liiketoiminnan aloitus verkossa myöhentyy, sillä pääte- ja verkkolaitteiden toimitukset viivästyvät.

Kaupallista toimintaa ei siis päästä aloittamaan umts-verkoissa näillä näkymin heti vuoden 2002 alussa, koska etenkin päätelaitteiden saatavuus koko maassa näyttää silloin epävarmalta.

Verkon rakentaminen etenee

THK:n selvityksen mukaan teleyritykset saavat verkot maantieteellisesti niin kattaviksi kuin mitä yritykset toimilupahakemuksissa ilmoittivat. Verkkojen siirtonopeudet vastaavat myös toimilupahakemuksissa annettuja lukuja.

Epävarmuus päätelaitteista näkyy tosin myös operaattorien varovaisina arvioina 3G-verkkojen liiketoiminnan sisällöstä ja volyymista. Selvityksen mukaan viranomaisilla ei ole aihetta kiirehtiä verkkojen rakentamista, koska päätelaitteet joka tapauksessa viivästyvät.

EU edellyttää, että kolmannen sukupolven matkaviestinpalveluiden tarjoaminen pitää aloittaa viimeistään vuonna 2002. Suomi on ensimmäisten joukossa verkkojen rakentamisessa. Suomi myönsi umts-toimiluvat maaliskuussa 1999.

Jutun kirjoitti: Pasi Kalliokoski

Pasi Kalliokoski

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Kiinalainen passitettiin vankilaan virtuaalivarkaudesta

26.05.2009 Kiinalainen Wang Xiaoquan joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan varastettuaan online-pelaajalta virtuaalista omaisuutta ja rahaa.

.