Elisan ADSL-peittoalue kasvaa Turun seudulle
19.3.2001 14:03 Turun alueen kuluttajamarkkinoilla tähän asti lähes yksin toiminut Auria saa kovan kilpailijan. Elisan ADSL näyttää hintavertailun perusteella kilpailukykyiseltä vaihtoehdolta.
Elisa aloittaa ADSL-liittymien myynnin Turussa sekä sen lähialueilla Liedossa, Paimiossa, Piikkiössä ja Sauvossa. Liittymän voi ostaa suoraan Elisalta tai asioida Turussa Setele Oy:n myymälässä ja lähialueilla Lounet Oy:n myymälöissä.
Liittymään ja sen teknisiin ominaisuuksiin voi myös tutustua edellä mainituissa myyntipisteissä.
- Liioittelisin, jos sanoisin niiden olevan kokeiltavissa jo tänään myymälöissämme. Aivan lähitulevaisuudessa näin kuitenkin tulee olemaan. Saatavuusalue on nähtävissä lähipäivinä aukeavalla sivustolla osoitteessa www.omakaista.fi, kertoo osastopäällikkö Olli Rasia Elisalta
Elisa aikoo laajeta muuallekin
Kasvava ja markkinapotentiaaliltaan vahva Turku lähialueineen on ensimmäinen pääkaupunkiseudun ulkopuolinen Elisa ADSL-alue. Laajenemme tänä vuonna muihinkin kasvukeskuksiin, kertoo johtaja Pasi Lehmus Elisasta.
Turun seudun Elisa ADSL on ominaisuuksiltaan samanlainen kuin pääkaupunkiseudun Elisa ADSL. Elisa ADSL:n palveluvalikko tarjoaa käyttäjälleen mahdollisuuden valita itselle sopivin internet-palvelu useamman keskenään kilpailevan internet-palveluntarjoajan joukosta. Tämä ominaisuus on ainutlaatuinen Suomessa. Elisan suunnitelmiin kuuluu räätälöidä myös aluekohtaisia palveluja uusille Elisa ADSL -peittoalueille.
Hinnoittelu kilpailukykyinen
Liittymän hinnoittelu haastaa kotitalouksien ADSL-markkinoilla lähes yksin toimineen Aurian hintakilpaan. Elisan hitain liittymä, jonka nopeus tilaajalle päin on 512 kilobittiä sekunnissa ja tilaajalta Internetiin 256 kilobittiä sekunnissa, maksaa veroineen 270 markkaa. ADSL-modeemin kuukausivuokra 50 mk/kk tulee tämän päälle mikäli asiakas ei halua ostaa omaa päätelaitetta.
- Liittymän viimeinen kaapelinpätkä puhelinkeskuksesta tilaajan huoneistoon vuokrataan paikalliselta puhelinoperaattorilta. Tämä vaikuttaa hintaankin tietysti jonkin verran verrattuna Elisan pääkaupunkiseudun ADSL-hintoihin, kertoo osastopäällikkö Olli Rasia Elisalta.
Tuotehallintapäällikkö Arto Suominen Auria Turun Puhelimesta kertoo, että he seuraavat markkinatilannetta tarkasti. Mitään välittömiä seurauksia kilpailijan tulolla markkinoille ei kuitenkaan Suomisen mukaan ole.
Nopea hintavertailu paljastaa, että Elisan tuote on hinnoittelultaan kilpailukykyinen. Hitain, 128 kilobittiä sekunnissa siirtävä Baana ADSL maksaa 355 markkaa kuukaudessa ja 256 kilobittinen 455 markkaa. Elisan perusmallin vertailuhinta lisättynä Kolumbuksen 149 markkaa kuukaudessa maksavalla ISP-palvelulla nostaa paketin kuukausihinnan 469 markkaan.
Aurialla ei ole Baana-tuotevalikoimassaan 512 kilobitin vaihtoehtoa, 1 megatavun siirtonopeuksisen linjan hinta on 855 markkaa kuukaudessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta
26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.
Kolme vuotta sitten
Kiina saa ensimmäiset Android-puhelimet
26.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC alkaa kesällä myydä Android-käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia Kiinan markkinoilla. Puhelin on ensimmäinen Kiinassa saatava Android-älypuhelin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












