Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vastuu siirretään mobiilisti

Tähti testaa sopiiko mobiilichat ravintolaympäristöön

23.3.2001 11:02 Kuopiolainen trendiravintola kokeili, kuinka savolaistyylinen vastuunsiirto kuulijalle onnistuu kännykän välityksellä. Innostus tekstiviestien lähettelyyn kapakassa lopahti kuitenkin puolessa vuodessa.

Nuorten älykköjen suosima kuopiolainen Tähti-trendiravintola sai tv-ruudulleen jopa 500 viestiä illassa, mutta innostus i-MES -chattiin hiipui puolessa vuodessa. Nyt ravintolassa aloittaa Cult-TV:n mobiilipalvelu. Pian tiedetään, ovatko savolaiset lainkaan valmiita keskustelemaan tekstiviestien välityksellä.
Cult-lehden ylläpitämän television lähetyksiä ja tekstiviestipalveluja seurataan vasta muutamalla paikkakunnalla Etelä-Suomessa. Tähti kokeilee, aktivoiko palvelun vaihto yleisöä.
-Meille Cult-TV tulee ensimmäisenä ravintolakäyttöön, kertoo kuopiolaisen teknoravintola Tähden uusi ravintolapäällikkö Kimmo Onttonen.
Onttosen mukaan palvelujen täytyy olla entistä kehittyneempiä ja mielikuvituksekkaampia, että ne jäisivät elämään. Cult-TV aloittaa ravintolaympäristössä vielä tänään kevään aikana.
Mobiilitilaukset eivät tehonneet
Viime vuonna Tähti otti käyttöön langattoman i-MES -palvelun, joka mahdollisti esimerkiksi kännykällä tehdyt ruoka- ja juomatilaukset sekä deittailun. Nyt palvelun iso screen, jossa asiakkaat kävivät keskustelua, on taivaskanavien käytössä.
i-MES -järjestelmän piti olla airut tulevaisuuden ravintolan interaktiiviseksi kommunikaatioksi. Orchimedia Group Ltd:n toimitusjohtaja Teemu Huuhtasen mukaan i-MES -järjestelmästä ovat kiinnostuneet eritoten panimot, joiden multimediamainoksien pyörittämiseen i-MES on omiaan.

Orchimedia: tähtisisäkuva
Tähdessä tekstiviestien määrä vaihteli illasta riippuen 20:stä 500:aan. Erilaisten leikkimielisten äänestysten (kuten, "kuka on paras poke?") ja chatin lisäksi Tähdessä on toiminut koeluonteisesti myös deittipalvelu, jossa saattoi anonyymina soittaa tietonsa ja seuralaistoivomuksensa näkyville. Palaute ja viestit tulivat ilmoituksen jättäjän puhelimeen.
Yksi screenin ihmeelliseltä kuulostava mahdollisuus oli osallistua ravintolailtaan kotoaan.
Syyt siihen, miksi langattoman palvelun käyttö ravintolassa hiipui verrattain nopeasti, on Onttosen mukaan vielä analysoimatta.
Kuopion keskustan Tähti tunnetaan kulttiravintolana Itä-Suomessa. Jopa Lappeenrannan teekkaritkin sen tuntevat. Tähti ehti julistautua telemaattiseksi ravintolaksi, ja sen mannermaisella katuterassilla ja laajalla kuvapinnalla on vierailut muun muassa Egotrippi-yhtye.

Jutun kirjoitti: Reijo Holopainen

Reijo Holopainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Kiina saa ensimmäiset Android-puhelimet

26.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC alkaa kesällä myydä Android-käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia Kiinan markkinoilla. Puhelin on ensimmäinen Kiinassa saatava Android-älypuhelin.

.