Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sisältöpalveluilla kiilaa rintamaan

Telian tavoite: matkaliittymien määrä kolminkertaiseksi

11.4.2001 09:13 Telia pyrkii saavuttamaan Suomen tiukasti kilpailluilla matkapuhelinmarkkinoilla 15 prosentin osuuden. Yhtiö olettaa liittymämäärän kasvavan vielä nykyisestäänkin ja käyttää porkkanana uusia sisältöpalveluita.

Ruotsalaistaustainen telejätti Telia pyrkii kiihtyvällä tahdilla saamaan jalansijaa Suomen matkapuhelinmarkkinoilla. Telia lanseeraa markkinoille erilaisia uusia mobiililiikenteen sisältöpalveluja.

Yhtiön Suomen myyntiverkosto ylittää tänä vuonna 80 myymälän rajan, mutta mobiililiiketoiminta hakee vielä kannattavuuttaan. Nykyisestä viiden prosentin markkinaosuudestaan sen olisi kasvettava 15 prosenttiin, jotta toiminnan kannattavuus olisi turvattu.

- Tavoitteemme on kasvaa merkittäväksi operaattoriksi. Kasvutavoite on 15 prosenttia markkinoista. Kuljemme normaalia kasvupolkua. Alkuinvestoinnit rasittavat liiketoimintaa muutaman alkuvuoden, ja voitollinen toiminta on näköpiirissä vuonna 2002, kertoo Telia Finlandin matkapuhelinryhmän teknologiajohtaja Timo Varsila

Telian tähänastinen kasvupolku on ollut pitkähkö. Yhtiön Suomen valloitus alkoi vuonna 1996. Telia osti vuonna 1997 koko silloisen Telivon osakekannan, jolloin tytäryhtiö sai nimen Telia Finland Oy.

Taustaoletuksena liittymämäärän kasvu

Nykyisen viiden prosentin markkinaosuuden teleyhtiö on hankkinut viidessä vuodessa - yhteen ynnättynä lähdes miljardiluokan investoinnilla. Tätä taustaa vasten kasvuskenaario vaikuttaa melko optimiselta.

Varsila uskoo, että matkapuhelinten kokonaismarkkinat kasvavat.

- Lähdemme siitä, että liittymämäärät kasvavat, Varsila toteaa.

Sisältöinformaatiopalvelu ja hintakilpailu aseina

Haastajaoperaattorin varsinainen salainen ase on jatkuva uudistuminen:

- Peruspalvelut, joita saadaan matkapuhelimiin muuttuvat entistä monipuolisemmiksi. Puhummekin sisältöinformaatiopalveluista. Tulossa on runsaasti uusia palveluja, joita olemme kehittämässä, Varsila paljastaa

Lisäksi Telia ei häpeä tunnustaa, että se on kiinnostunut myös kilpailevien matkapuhelinoperaattorien asiakkaista. Taistelustrategiansa mukaan Telia levittää markkinointiverkostonsa kaikkialle Suomeen, ja ripottelee konttoreita pikkupaikkakuntia myöten. Näin Telia uskoo löytävänsä Suomen, joka on kiinnostunut uusista tuulista. Sekä hinta- että asiakaskilpailuniksit Telia osaakin, sen selkeästi jaotellut hinnat kestävät vertailun.

Varmuuden vuoksi Radiolinja alkoi viime vuonna soittelemaan tarkistuksia liittymänsä irtisanoneille, ja Telian liikkeissä sim-korttinsa saman tien uuteen vaihtaneille asiakkailleen.

Telia yrittää viidellä uudella paikkakunnalla

Kevään ja kesän aikana uusia liikkeitä Telia perustaa ainakin Kajaaniin, Pietarsaareen, Raaheen, Kouvolaan ja Tornioon. Lisäksi Telia vahvistaa asemiaan jo myymäläketjuunsa kuuluvissa kaupungeissa. Luvassa on parisen kymmentä uutta työpaikkaa.

Kakkosliike avautuu kesän aikana ainakin Hämeenlinnassa. Telian myymälän palveluarsenaali muodostuu gsm- ja wap-puhelimista, Telian matkapuhelinyhteyksistä sekä Jippii Oyj:n Internet-yhteyksistä.

- Olemme itse tyytyväisiä myyntitulokseemme. Kovasta kilpailusta huolimatta, uskon että tulemme pärjäämään myös uusilla paikkakunnilla, uhkuu Telia Finland Oy:n ketjujohtaja Jari Lehtola.

- Kenttä on jatkuvassa liikkeessä, perustamme uusia myymälöitä, ja jo olemassa oleville etsimme parempia liikepaikkoja. Käynnissä on jatkuva parempien liikepaikkojen etsiminen, Lehtola lisää.

Kännykkäkirnulla edukasta viestintää

Kilpailuasetelma Suomen matkapuhelinmarkkinoille on kuluttajan kannalta houkuttava. Puhelinoperaattoreista enää Telia ja DNA laajentavat aktiivisesti myymäläverkostojaan.

Operaattorien välinen kilpa houkuttaa myös keinottelemaan. Erikoistarjouksilla kikkaileva nuoriso on antanut taktiselle liittymän vaihtamiselle hieman maalaiselta kalskahtavan nimen "kirnuaminen". Siinä otetaan kermat, eli ilmainen soittoaika tai perusmaksuttomuus pois ja taas vaihdetaan uuteen operaattorin.

Valmis adsl-konsepti tarjolla kymmeniin kaupunkeihin

Adsl-liittymissä Telia on napannut muutamassa vuodessa 20 prosentin markkinasiivun. Yhtiö on asettanut tavoitteekseen adsl-piuhojen vetämisen vielä pariin kymmeneen kasvukeskukseen. Suuritehoisen ja kiinteän internet-yhteyden mahdollistava adsl lisää kiinnostavuuttaan pc-käyttäjien keskuudessa.

- Telian adsl-liittymä on suunnattu ennen kaikkea pienille ja keskisuurille yrityksille, korostaa Business Solutions -ryhmän tuotehallintapäällikkö Pauli Saari. Hänen mukaansa etelän suurten kaupunkien jälkeen yhtiö tähyää nyt Itä- ja Pohjois-Suomen keskuksiin. Viimeksi adsl tuli Jyväskylään, missä yhtiön kokemukset ovat myönteisiä.

- Laiteyhteensovitukset alkavat olla kohdallaan ja tekniikka toimii moitteettomasti. Adsl-verkkojen rakentamisessa pystytään hyödyntämään jonkin verran mobiililiikenteen runkoverkon komponentteja ja verkkojen osia, Saari kertoo.

Telia tarjoaa yrityksille myös langattomia internet-verkkoja pienimuotoisina ratkaisuina. Saaren mukaan langattomalla Internetillä ei kuitenkaan ole tarkoitus kosiskella yksityiskäyttäjiä.

Jutun kirjoitti: Reijo Holopainen

Reijo Holopainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera iski ennätystuloksen

11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.

.