Mobiilia kännykkä-digikuvausta
2.7.2001 13:02 Ericsson T29s on yllättäjä, mutta samaa ei voi sanoa yhtiön kännykkään liitettävästä digitaalikamerasta.
Ericssonin uusi T29s-kännykkä on monipuolinen kokonaisuus. Se sisältää kaiken, mitä nykyaikaiselta peruskännykältä vaaditaan. Se on pienehkö, mutta siitä saa hyvän otteen. Vakiona tulee mukana slim-litiumioni-akku, joka kestää valmiustilassa noin sata tuntia ja puheaikaakin löytyy viisi tuntia, akun pienestä koosta huolimatta. WAP-puolikin on täysin kunnossa ja tuntui toimivan aivan asiallisesti. Vaikka näkyvä antenni tuntuu jo nykyään muinaiselta, se takaa hyvän kuuluvuuden heikossakin kentässä.

Puheohjaus
T29s-kännykässä on loistava puheohjaus. Puheentunnistus ei koekäytön aikana kertaakaan erehtynyt, vaikka taustamelu olikin välillä suurta. Handsfree-laitteen avulla pystyi tulevan puhelun hyväksymään tai kieltämään parilla sanalla. Ominaisuus oli tarpeen, sillä kapulan läppä oli hiukan nihkeästi avattavissa.
Jumiutui
Kännykkä oli käyttömukavuudeltaan unelmatasoa. Vaikka siinä onkin pienikokoinen näyttö, sen tila on hyödynnetty yllättävän hyvin. Välillä siitä löytyy jopa visuaalista loistoa animaatioiden muodossa. Valitettavasti T29s:n asetukset ovat jotenkin epäloogiset ja vaikeasti navigoitavissa, vaikka muut valikot toimivat paremmin. Puhelimessa on myös yksi kustomoitavissa oleva valikko, johon voi valita kaikki ne ominaisuudet, jotka hyödyttävät itseä eniten.

Yksi puhelimen käyttöä häiritsevä "ominaisuus" oli satunnaiset jumiutumiset. Tällaista tapahtui muutaman kerran.
Lisävaruste
Puhelimen mukana toimitettiin Ericsonin CommuniCam MCA-10 -digitaalikamera. Digikamera liitetään Ericssonin kännykkään, sillä sitä ei voi käyttää yksinään. Ensimmäisellä käyttökerralla pitää asettaa internet-yhteyden asetukset kohdalleen, jotta kuvat pystyy lähettämään sähköpostilla vaikka itselleen. Ne voi lähettää myös Ericssonin mobiili-palveluun, josta löytyy käyttäjälle ikioma web-albumi.

Vitsi
Kameralla voi räpsiä enimmillään viisi kuvaa peräkkäin. Kuvat osoittautuivat niin kehnolaatuisiksi, ettei ensiväittämältä uskoisikaan; kameran resoluutio on cif-standardin mukainen 352x288 pikseliä, joka neljän megapikselin aikoina tuntuu täysin naurettavalta. Kameran värisyvyys on 24 bittiä. Tästä ei ole juurikaan mitään hyötyä sillä kameran kontrastintoistokyky on suorastaan koomisen huono.
Yleensä kuvien värit olivat palaneet pohjaan, tai vaihtoehtoisesti kuvassa oli pelkkää pimeyttä. Onnistuneen kuvan aikaansaamiseen tarvittiin todella paljon onnea. Siihen kun eivät valo-olosuhteetkaan tuntuneet vaikuttavan. Kuvat jäivät aina lopulta suttuisiksi ja epäselviksi.
Ilmeisesti sekä kuvakenno että kameran kiinteästi tarkennettu objektiivi olivat huonolaatuiset.
Ehkä tulevaisuudessa...
Kännykän yhteyteen kytkettävä digipokkari ei ole yhtään hullumpi ajatus, eikä Ericssonin ohjelmistopuolen toteutuskaan takellellut yhtään, mutta itse kameran toiminta oli täysin ala-arvoista. Jos Ericsson olisi ollut älykäs, se olisi tehnyt kameran sisuskalut yhdessä jonkin johtavan digikameravalmistajan kanssa, sillä 1490 markan hinta pelkästä minikamerasta on todella korkea. Siihen hintaan kun saa jo käytetyn megapikseliluokan kameran. Valitettavasti kunnollinen toteutus odottaa yleisesti toimivaa Bluetoothia ja GPRS:ää, sillä vasta silloin voidaan siirtää tarpeeksi hyvälaatuisia kuvia tarpeeksi nopeasti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Pelien nettijakelu syynätään tarkasti
26.05.2009 Pelien digitaalinen jakelu netin kautta yleistyy kovaa vauhtia. Asiasta on vain vähän julkista tietoa, sillä jakelualustat ovat suurten pelikustantajien tai jakelijoiden hallussa ja pitävät korttinsa visusti piilossa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












