Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Osa maailmanvalloitusta

Microsoft laajentaa laajakaistaan

25.7.2001 14:29 Microsoftin johtaja Rick Belluzzo alusti yhtiön visiota nopeasta laajakaista-internetmaailmasta, kertoo CNET News.com.

Microsoft on lyömässä paljon likoon .Net-hankkeensa puolesta. Hanke sisältää joidenkin yhtiön tarjoamien ohjelmisto- ja muiden ratkaisujen muuttamisen vuokrapalveluiksi. Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää Microsoftin Officea, johon voi tarvittaessa vuokrata käyttöoikeuden.

Koska tämäntyyppiset palvelut tarvitsevat lisää kaistanleveyttä verrattuna perinteisiin modeemiyhteyksiin, yhtiö ryhtyy myös tarjoamaan laajakaistayhteyksiä internetiin. Johtaja Rick Belluzzo kertoi, että periaatteessa kaikki yhtiön päätuotteet on rakennettu siten, että ne tulevaisuudessa auttavat houkuttelemaan uusia laajakaista-asiakkaita.

Belluzzon mukaan laajakaistayhteyksien tarjoajat ovat tehneet massiivisia asiakkaiden käännytysmainoskampanjoita. Yleensä näissä on ollut ongelmana hinta, joka on ollut yli kaksikertainen tavalliseen modeemiyhteyteen verrattuna. Puhumattakaan siitä, ettei sellaista sopivaa laajakaistasisältöä ole juurikaan ollut tarjolla, joka olisi puhunut laajakaistan puolesta.

Belluzon mukaan Microsoft aikoo helpottaa Windows XP:n myötä nettiyhteyden jakoa monelle koneelle samassa taloudessa. Tämän lisäksi se aikoo myös virittää Xbox-pelikonsolinsa, TV-järjestelmänsä ja Windows Media -teknologiansa hyväksikäyttämään laajempaa kaistanleveyttä ja sen suomia mahdollisuuksia.

Analyytikkoyritys Telechoicen mukaan vuoden 2001 ensimmäisellä neljänneksellä Yhdysvalloissa oli noin seitsemän miljoonaa kaapelimodeemin ja DSL-ratkaisujen käyttäjää.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Mainitut yritykset

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Taskuvideokamera YouTube-tarpeisiin

20.05.2008 Tietokoneisiin ja Internetiin liitettävien digitaalisten viihdetuotteiden valmistaja Creative Labs tuo markkinoille taskukokoisen Vado-videokameran lähinnä nettivideotarpeisiin.


Kolme vuotta sitten

Muhammed-tempaus sulki Facebookin Pakistanissa

20.05.2010 Pakistan määräsi Facebookin kiinni sen jälkeen, kun yhteisöpalvelussa alettiin suunnitella Piirrä Muhammed -päivää.

.