Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Leimauskin sähköistyy

MM-suunnistajat maastoon gps-puhelin selässään

27.7.2001 06:24 Tamperelaisella Soon Communicationsilla on salainen tehtävä: sunnuntaina täyteen vauhtiin pääsevissä suunnistuksen MM-kisoissa osa verkkovirityksistä tulee asentajienkin tietoon vasta kilpailua edeltävänä yönä.

Soon Communications kertoo rakentaneensa jo viikkojen ajan verkkoyhteyksiä ja oheispalveluja sunnuntaina Tampereella alkaviin suunnistuksen MM-kisoihin. Uutta Tampereella on muun muassa se, että televisio saa reaaliaikaiset tulokset tärkeiltä rasteilta. Sähköinen leimaus on siis nyt ensimmäistä kertaa käytössä lajin maailmanmestaruuskisoissa.

Uutta suunnistuksen arvokisoissa on myös "tracking" eli kilpailijoiden gps-seuranta, jota varten jokainen kilpailija kantaa selässään gps-matkapuhelinta. Television lisäksi kilpailijoiden reittitiedot välittyvät kisojen jälkeen nettiin kenen tahansa katseltaviksi.

Suoraa televisiolähetystä suunnistuskisoista välitetään viikon aikana yli kuusi tuntia, ja kymmenet toimittajat raportoivat tapahtumista Suomeen ja ulkomaille. Teiskosta kuvayhteydet Tampere-talon lehdistökeskukseen hoidetaan valokaapeliyhteydellä.

Soon Communications on rakentanut tietoliikenneyhteydet maastoon, kisakeskuksiin ja lehdistökeskukseen. Kisapaikoille on vedetty lähimmistä paikalliskeskuksista 50 puhelinyhteyttä eli puhelimet, datayhteydet, suorat puheyhteydet sekä isdn- ja adsl-yhteydet. Tietoliikenneyhteyksissä tarvittava tekninen kalusto kulkee paikasta toiseen pyörien päällä tarkoitukseen varustetussa työmaakopissa.

Suunnistus on Soonille tuttu laji. Jo vuoden 1979 MM-suunnistusten ajanotto hoidettiin silloisen Tampereen Puhelimen tietokoneella ja vuoden 1986 Jukolan Viestin tietoliiikenteestäkin vastasi TPO.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Pelien nettijakelu syynätään tarkasti

26.05.2009 Pelien digitaalinen jakelu netin kautta yleistyy kovaa vauhtia. Asiasta on vain vähän julkista tietoa, sillä jakelualustat ovat suurten pelikustantajien tai jakelijoiden hallussa ja pitävät korttinsa visusti piilossa.

.