Suomen mobiiliklusteri rakentaa "uutta internetiä"
10.9.2001 16:57 Langattomia ratkaisuja kehittävä teollisuus uskoo yhä alan tulevaisuuteen. Kauppa- ja teollisuusministeriön tuoreen selvityksen mukaan yritysten kasvuodotukset ovat yhä korkealla, mutta aikatauluja on tarkistettu taaksepäin. Nyt rakennetaan langatonta internetiä, joka pitää myydä täysin "uutena internetinä".
Selvityksen mukaan "klusteri toimii vuonna 2005 aika-, paikka-, päätelaite- ja kanavariippumattomien palvelujen, laitteiden ja järjestelmien tuottajana sekä jaettujen elämysten mahdollistajana, kokeillen niitä Suomessa malliksi maailmalle."
Uusi mobiili-internet voi asiasisällöltään muistuttaa pc-maailman tuntemaa internetiä, mutta muun muassa taskukoneiden pieni näyttö, käyttöliittymä sekä syöttölaitteiden ja multimedian mahdollisuudet ovat jatkossakin pc-mikroja heikompia. KTM:lle selvityksen teki Simo Saurio.
Kritiikkiä ja itsekritiikkiä
Yritykset ovat keränneet tukun kriittisiä menestystekijöitä, joissa etsitään uusia tapoja esimerkiksi verkostoitua, markkinoida ja kouluttautua.
Tällaisia ovat muun muassa kansainvälistymistä tukevan ilmapiirin synnyttäminen erityisesti koulumaailman kautta, vahvan infrastruktuurin rakentaminen esimerkiksi julkisten pilottien ja testiverkkojen avulla, brandin kehittäminen, standardointityöhön osallistuminen, ydinosaamisen vahvistaminen ja kansainvälisen yhteistyön kehittäminen myös julkisen tuen avulla.
Mobiiliklusterin yhteinen huoli on myös kuinka saada potentiaaliset asiakkaat käyttämään luotuja palveluja; mitä yritysten ja julkisen sektorin tulisi tehdä käytön edistämiseksi? Toinen peruskysymys on kuinka klusterin toimintaedellytykset tulisi rakentaa: millaisia pelisääntöjä, sisältöjä, palveluja ja teknologisia edellytyksiä tulisi tuoda tarjolle?
Ja kysymyksiä riittää: mikä on julkisen sektorin rooli kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkojen kehittämisessä? Kuinka edistää tasa-arvoista mobiiliyhteiskuntaa kansallisesti ja tehdä yhteistyötä EU-maiden ja muun maailman kanssa?
Mobiiliklusteri kasvaa ripeästi
Selvityksen taustalla on konvergenssikehitys, joka sulauttaa esimerkiksi perinteisiä tietotekniikka-, media- ja finanssitoimialoja keskenään.
KTM:n selvityksessä mobiiliklusterin nähdään kasvavan nopeasti, laajemman telekommunikaatioklusterin vakaasti mutta aiempaa hitaammin ja koko ICT-klusterin (information and communications technology cluster - tieto- ja viestintäklusteri) hitaasti mutta varmasti. Mobiiliklusteri on tiiviisti sidoksissa globaaliin kehitykseen, eikä kansallisilla toimilla voida kääntää isompia trendejä.
Operaattorien rooli on keskeinen, joskin operaattorikenttä on jakaantumassa pelkkiin verkko-operaattoreihin ja niiden verkkoinfran päälle palveluja tarjoaviin palveluoperaattoreihin. Julkisen sektorin rooliksi selvityksessä nähdään julkisten palvelujen tarjoaminen langattomasti sekä mobiilialan edellytysten luonti ja verkostoitumisen edistäminen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta
26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.
Kolme vuotta sitten
Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa
26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












