Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kannattavuus kunnossa

Nokian liikevaihto viitisen prosenttia alle odotetun

11.9.2001 14:31 Nokia antoi tiistaina lisätietoja yhtiön näkymistä vuoden 2001 kolmannen neljänneksen osalta. Yhtiö odottaa saavuttavansa 19. heinäkuuta antamansa kuluvaa vuosineljännestä koskevan tulosennusteensa. Tiedoin yhtiö tahtoo rauhoittaa markkinoita: homma on it-taantumasta huolimatta hallinnassa.

Nokian myynti on odotettua hivenen alhaisempi, erityisesti Nokia Networks on kärsinyt markkinoiden epävarmuudesta. Nokian kannattavuus on silti kunnossa, yhtiö tiedottaa.

Nähtäväksi jää, miten markkinat painottavat Nokian antamien tietojen eri aspekteja - tuoreeltaan Nokian osake lähti noin kymmenen prosentin nousuun.

Liikevaihto 5 % odotettua alhaisempi

Kahden ensimmäisen kuukauden perusteella kolmannen vuosineljänneksen pro forma liikevoittoprosentin odotetaan olevan 14-16 sekä osakekohtaisen tuloksen (laimennettu) aiemmin ilmoitetun mukainen eli 0,14-0,16 euroa.

Nokia odottaa kuitenkin kolmannen neljänneksen liikevaihdon olevan noin viisi prosenttia alhaisempi kuin viime vuoden kolmannella neljänneksellä. Aiemmin Nokia ennakoi 0-5 %:n kasvua.

Langattomissa verkoissa ja matkapuhelimissa toimintaolosuhteet ovat yhtiön mukaan viime kuukausina poikenneet toisistaan.

Nokia Mobile Phonesin liikevaihdon odotetaan olevan suunnilleen samalla tasolla kuin vuoden 2000 kolmannella neljänneksellä. Nokia Mobile Phones on pystynyt säilyttämään terveen kannattavuustason myös kausivaihteluiden kannalta heikolla kolmannella vuosineljänneksellä.

Yhdysvaltain markkinoilla on merkkejä kysynnän elpymisestä ja vakaa kehitys Aasian markkinoilla jatkuu. Nokia aikoo esitellä tulevien kuukausien aikana useita uusia puhelinmalleja.

Nokia Networks kärsii it-taantumasta

Meneillään oleva teknologiamurros ja siirtyminen langattomasta puheliikenteestä langattomaan dataliikenteeseen sekä taloudellinen epävakaus ovat lisänneet epävarmuutta verkkoliiketoiminnassa, kun jotkut operaattorit ovat arvioineet uudelleen gsm-verkkoinvestointiensa ajoitusta.

Tämän odotetaan supistavan Nokia Networksin kolmannen vuosineljänneksen myyntiä ja kannattavuutta edelliseen vuoteen verrattuna.

Nokia julkistaa kolmannen vuosineljänneksen tuloksensa 19. lokakuuta 2001 ja suunnittelee antavansa lisätietoa neljännen vuosineljänneksen kehityksestä 11. joulukuuta.

Jutun kirjoitti: Jyrki Laine

Jyrki Laine

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa

26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.

.