Jippiin Kotikiinteissä jopa vuoden toimitusaika
13.9.2001 09:33 Kiinteän tietoliikenneyhteyden toimittaminen voi olla vaikea prosessi. Turkulaisen Harri-Tapio Siivosen Jippii Kotikiinteä-liittymän tilaus olisi täyttänyt vuoden lokakuun taitteessa ellei hän olisi peruuttanut kahteen kertaan "hävinnyttä" tilaustaan. Palvelupakettiin kuuluvan Monitasoliittymän laskutus on kuitenkin pelannut koko ajan.
Jippiin kiinteiden internet-yhteyksien toimitusvaikeudet ovat viime aikoina olleet otsikoissa lähinnä Jippiin verkottamien opiskelijakohteiden osalta. Näissä verkkoyhteyksien toimitukset ovat viivästyneet opiskelija-asuntosäätiöiden vuokralaisille ilmoitetuista aikatauluista kuukausikaupalla.
Jo ennen tätä Jippiin HomePNA -tekniikkaan perustuvien liittymien toimitusvaikeudet olivat tiedossa. Suivaantuneet asiakkaat ovat peruuttaneet tilauksiaan kun ovat kyllästyneet odottamaan toimitusta.
Jippiin tapaus on mielenkiintoinen siksi, että Jippii on laskuttanut liittymää kuukausikaupalla odottavilta asiakkailtaan niin kutsutun Monitasoliittymän käytöstä. Tuote sisältää muun muassa sähköpostiosoitteet ja Jippiin GSM-liittymän. Monet eivät kuitenkaan tee näillä mitään vaan haluttu tuote on nimenomaan kiinteä internet-liitymä, jota Jippiiltä ei tunnu joissain tapauksissa saavan kirveelläkään.
Haaveena kotityö
Turkulaisen multimedia-ammattilaisen Harri-Tapio Siivosen Kotikiinteä-liittymän tilaus täyttäisi ensi kuun taitteessa yhden vuoden jos hän ei olisi viime viikolla kyllästynyt odottamaan sitä ja kuuntelemaan kummallisia selityksiä. Siivosella on kaksi ala-asteikäistä lasta ja liittymällä olisi tarkoitus jatkaa lasten hoidon takia lyhyeksi jäävää toimistopäivää kotoa käsin.
Kotikiinteän tilaus tehtiin lokakuun 2. päivä vuonna 2000 Jippiin omilta sivuilta löytyvällä nettilomakkeella. Tuolloin sivuilla mainittiin, että liittymän toimitus kestäisi 4-6 viikkoa. Samalla tuli tilattua Monitasoliittymä, jonka laskutus on pyörinyt tilaushetkestä asti.
Jonkin ajan kuluttua samoilla sivuilla kerrottiin että laitetoimittajan vaihtumisesta johtuen toimitusaika olikin venähtänyt 8 - 12 viikkoon. Siivonen ajatteli joviaalisti, että tällaistahan voi sattua.
Kadonneen tilauksen mysteeri ratkesi
Vuoden vaihteen tienoilla odottavan aika kävi pitkäksi. Soitto asiakaspalveluun paljasti, että Siivosen tilausta ei löydy lainkaan Jippiin tietokannasta ja että uusia tilauksia ei sillä erää otettaisi vastaan. Siivonen sai kuitenkin todistettua, että virhe oli Jippiin: hänellä oli Monitasoliittymän tilauksen yhteydessä saatu sähköpostiosoite.
Asiakaspalvelun kanssa käydyn sähköpostikeskustelun lopputulos oli, että Siivoselle tehdään kuitenkin "uusi" tilaus. Samalla kerrottiin, että he toimittavat taloyhtiön edustajalle tarvittavat paperit lupia varten. Siivonen sai kirjallisen tilauspaperin, jonka hän allekirjoitti ja faksasi Jippiille. Toimitusajaksi tälle uudelle liittymälle luvattiin 8 - 12 viikkoa.
Kesällä aktivoitiin GSM-liittymä
Kyseisen deadlinen kuluttua umpeen, maaliskuun loppupuolella, taas soitto asiakaspalveluun ja kyselemään, missä mennään. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: toimitukset Turkuun alkavat toukokuun alussa. Siivonen ajatteli taas odottaa.
- Kesäkuun puolessa välissä aloin taas ihmetellä että whats up? Soitin ja nyt jokin tumpelo kertoi että ei löydä tilaustani ja että se johtuu varmaan siitä, etten ole aktivoinut siihen monitasoliittymään liittyvää GSM-numeroa. Siispä aktivoin sen ja sain itselleni SIM-kortin joka ei ole edes käynyt puhelimessani, Siivonen kertoo.
- Soittelin sitten taas että jokos olis kunnossa. Vaan ei: tällä kertaa minulle kerrottiin että eihän minun olisi tarvinnut sitä GSM-numeroa aktivoida. Taloyhtiöltäni ei ole tullut sitä lupaa. Soitin isännöitsijälle ja hän kertoi, että ei hän ole edes saanut kyseisiä papereita, jotka Jippii oli luvannut hänelle toimittaa.
Jippiin asiakaspalvelu faksasi kyseiset paperit hänelle ja hän faksasi ne takaisin. Asiakaspalvelu kertoi minulle että nyt on kaikki kunnossa ja toimitusaika on 8 - 12 viikkoa, sinnikäs Siivonen kertoo.
Kadonneen tilauksen arvoitus ratkeaa toisen kerran
Kaksi viikkoa sitten keskiviikkona Siivonen soitti asiakaspalveluun uudestaan ja - yllätys, yllätys - tilauksesta ei ollut hajuakaan.
- Minulle luvattiin että asia tutkitaan ja siunailtiin, että kylläpäs toimitus onkin kestänyt ja nyt asia pengotaan pohjamutia myöten. Sanoin että haluan tietää täsmällisen päivän milloin asennus tullaan suorittamaan. Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Soitin perjantaina ja selitin saman asian ja kerroin että odotan viikonlopun ja että maanantaina laitan postiin sekä irtisanomisen että vahingonkorvausvaatimuksen. Mitään ei kuulunut.
Siivonen otti ja lähetti paperit kirjattuna kirjeenä saantitodistuksella. Jippiin asiakaspalvelusta tuli viime maanantaina sähköpostipalaute, jossa kysyttiin ainoastaan, haluaako tilaaja, että myös Monitasoliittymään kuuluva GSM-liittymä suljetaan. Korvauvaatimuksesta ei mainittu viestissä mitenkään, pahoittelusta puhumattakaan.
Siivonen katsoo tulleensa kohdelluksi huonosti. Siihen nähden, että hän on ollut verraten aktiivinen Jippiin suuntaan, yhtiön toiminta ja vastoinkäymisten määrä vaikuttaa kummalliselta. Muutama muu tilauksensa puhelimitse peruuttanut henkilö on kertonut, että peruutuksen vastaanottaneen henkilön ääni on vaikuttanut helpottuneelta.
Jippiin vastine
Jippiin tiedotuksesta vastaava Tarja Österberg selvitti pyynnöstämme, mitä tapauksessa on oikein tapahtunut. Yhtiön vastine tapahtuneeseen kuuluu näin:
Pahoittelemme tämän asiakkaan kohdalla pitkäksi venynyttä toimitusaikaa. Yleisesti ottaen Kotikiinteän toimitukset ovat olleet myöhässä lähinnä siksi, että jouduimme kesken prosessin vaihtamaan yhden laitteen alihankkijaa, joka ei pystynyt toimittamaan laitteita halutulla aikataululla.
Kun tämä asiakas tiedusteli tilanteen etenemistä joulukuussa, jostain syystä kohde ei enää näkynyt meidän tietokannassamme. Isännöitsitsijän luvan saavuttua meille sitä ei heti pystytty kohdistamaan mihinkään tiettyyn kohteeseen, koska lupalomakkeessa ei ollut liitteenä asiakkaan tietoja. Asiaa lähdettiin tällöin selvittämään isännöitsijän toimiston kautta. Kohteen isännöitsijä oli tuolloin jo ehtinyt lähteä lomalle.
Tässä vaiheessa asiakas soitti Jippiille suoraan ja tiedusteli asiaa. Tällöin isännöitsijäluvan kohtalo selvisi jo ennen isännöitsijän soittoa ja asiakkaan tiedot lisättiin kantaan. Tämän jälkeen kohteeseen on tehty saatavuuskysely paikalliselta puhelinyhtiöltä, kupariyhteys tilattiin ja se on valmistunut 6.9.2001. Kaikki kotikiinteän asennukset ovat olleet pysähdyksissä muutaman viikon, sillä käyttämämme laitteet ovat maahantuojalta loppu ja olemme joutuneet vaihtamaan laitemerkkiä. Kyseinen kohde on menossa asennukseen seuraavien kytkettävien kohteiden joukossa.
Maksamme ilman muuta asiakkaalle tässä tapauksessa monitasoliittymän maksut takaisin. Välillisiä vahingonkorvauksia emme ole maksaneet. Asiakkaat hyväksyvät tilauksen yhteydessä toimitusehdot, joissa tämä asia kerrotaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta
26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.
Kolme vuotta sitten
Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa
26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












