Tekes satsaa miljoonia älyvaatetutkimukseen
8.10.2001 08:15 Mobiilitekniikan soveltaminen vaatteisiin on nousemassa hitiksi Suomessa. Esimerkiksi Tekes on sisällyttänyt älyvaatteet useisiin teknologiaohjelmiinsa. Yhteensä arviolta 20 miljoonaan markkaan kohoava rahoituspotti tekee Suomesta älyvaatekehityksen edelläkävijän maailmassa.
Tulevaisuuden vaatteet huolehtivat käyttäjistään ja ensiapujärjestelmissä älyvaateinnovaatioista odotetaan ihmishenkiä pelastavaa siunausta.
Yhteensä 110 miljoonan markan arvoinen iWell-teknologiaohjelma käynnisti äskettäin Rovaniemen yliopistossa yhden älyvaatetutkimushankkeen, joka kartoittaa urheilu- ja ulkoiluvaatetukseen liittyviä loppukäyttäjän tarpeita.
Pohjoisen paikan suppeana tutkimuskohdealueena ovat talvisten extreme-lajien harrastajat.
- Huomio kiinnitetään äärimmäisissä olosuhteissa maksimaaliseen suoritukseen pyrkivän harrastajan hyvinvointiin ja turvallisuuteen. Hankkeessa syntyy tietoa ja suuntaviivoja tulevaisuuden älykkään urheiluvaatteen ominaisuuksista ja kehitystarpeista, Lapin yliopiston professori Minna Uotila kertoo.
Ensiapuvaate viestii langattomasti
Kuopion yliopistossa puolestaan käynnistyy kaksivuotinen Tekes-vetoinen tutkimushanke, jossa kymmenkunta yritystä yliopiston kanssa yhteistyössä kehittää mobiilin potilasvalvontajärjestelmän.
Innovaation ydin on ensihoidon suojavaate, joka lähettää onnettomuuspaikalta langattomasti tietoja potilaan tilasta seurantajärjestelmään.
Vanhastaan Tekes on tukenut Kankaanpäässä sijaitsevaa ja Reima-Tutan alaisuudessa toimivaa Älyvaatetutkimuskeskusta. Hankkeen kokonaisrahoituksen arvo on kohonnut jo 15 miljoonaan markkaan.
Tekesin älyvaatehankkeissa ovat mukana muun muassa Oulun yliopisto, VTT sekä tekniset korkeakoulut Tampereella ja Helsingissä.
Kysymykseen, onko langattomien radiotaajuisten kenttien mahdollisia terveysriskejä tarkoitus tutkia, löytyy analyyttinen vastaus.
- Nämä säteilytutkimukset eivät suoraan liity älyvaatetutkimusohjelmiin, mutta asiaan kiinnitetään huomiota. Innovaatioiden turvallisuusaspekti on tärkeä osa kokonaisuutta, ja sen alan tietämyksen kartuttamiseen Tekes tulee myös satsaamaan, Tekesin iWell-ohjelmajohtaja Kalevi Virta korostaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta
26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.
Kolme vuotta sitten
Matti Nikki ei päässyt poliisin sensuurista
26.05.2009 Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier Finland joutui jälleen keräämään silmänsä lattialta. Yhdistyksen viimeisin ihmettelyn aihe on hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan Matti Nikki ei voi valittaa joutumisestaan internet-sensuurin kohteeksi.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












