Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Elektroaktiivisia polymeerejä

Kalifornialaishanke: sähköä kävelemällä

15.10.2001 15:12 SRI International -niminen tutkimusyhtiö on onnistunut kehittämään saappaan korkoon mahtuvan laitteen, joka tekee kävelyn energiasta sähköä.

Kalifornialainen SRI International kehittää Yhdysvaltain puolustusministeriön rahoituksella riemastuttavaa laitetta, jonka luulisi kiinnostavan myös alati enemmän sähköä kuluttavia vimpaimia mukanaan raahaavia kuluttajia.

Kengän kantaan asennettu elektroaktiivisia polymeerejä sisältävä elementti on koetilanteessa jauhanut tavallisesta kävelystä puolen watin verran sähköenergiaa. Kennojen toimintaperiaate on jotakuinkin päinvastainen kuin pietsosäköisessä kaiuttimessa: pieni paristo varaa elementin vastakkaisiin puoliin jännite-eron. Kun kävellessä elementi litistyy ja taas palaa alkuperäisiin mittoihinsa, syntyy sähkövirtaa.

Sähkösaapasprojektia johtava Ronald Pelrine on todennut Discovery Newsille, että kukaan ei ole aiemmin kokeillut sähkön tuottamista polymeereillä. Pelrinen mukaan on mahdollista että testielementin kaltaisesta, 10 gramman elementistä on mahdollista saada jopa kahdesta kolmeen watin sähköteho, mikä jo riittäisi pienten sähkölaitteiden käyttöön tai akkujen lataamiseen.

Sotilaskäytössä hyöty on tietysti modernin taistelijan erilaisiin sähkövimpaimiin saatava virta. Tekniikalle olisi käyttöä siviilipuolellakin - virtaa matkapuhelimeen tai GPS-laitteeseen jauhavat saappaankannat kun toimisivat sateellakin kun vaeltajan aurinkokennolaturi on hyödytön.

Jutun kirjoitti: Elias Aarnio

Elias Aarnio

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

NetHaggler tinkii automaattisesti verkkokauppojen hinnoista

26.05.2009 NetHaggler selvittää, saako kuluttajan verkkokaupasta halajamaa tuotetta halvemmalla muualta tai odottaa hinnan laskevan sopivalle tasolle.

.