Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
75% modeemeja

Laajakaista leviää vauhdilla myös kotitalouksissa

18.10.2001 12:36 Kotitalouksien internet-liittymistä Suomessa kolme neljästä on edelleen perinteisiä puhelinmodeemi-liittymiä, mutta jo noin kahdeksan prosenttia liittymistä on nopeampia, kiinteitä laajakaistaliittymiä.

Nämä tulokset ovat ennakkotietoja lähiaikoina valmistuvasta ensimmäisestä Broadband Survey -tutkimuksesta, joka selvittää nykyisten internet-käyttäjien suhtautumista kotitalouksien laajakaistaliittymiin.

Suomen Gallup Web Oy:n toteuttamaan tutkimukseen osallistui 1 121 suomalaista internet-käyttäjää, ja vastaajat rekrytoitiin web-kyselyyn valtakunnallisesti edustavasta puhelinotannasta.

Kartoituksen mukaan isdn-liittymien osuus on 16 prosenttia.

Modeemi ei tyydytä

Verkon kotikäyttäjien tyytyväisyys nykyiseen liittymätyyppiinsä vaihtelee melkoisesti eri liittymätyyppien haltijoiden kesken. Modeemikäyttäjistä vain alle kolmasosa on erittäin tai melko tyytyväinen liittymäänsä, isdn-käyttäjistä yhtä tyytyväisiä on jo yli puolet, ja laajakaistaliittymän haltijoista yli kolme neljästä.

Laajakaistaliittymät näyttäisivät myös selkeästi vilkastuttavan verkkokauppaa, sillä laajakaistaliittymien haltijoiden keskuudessa verkko-ostaminen on huomattavan paljon yleisempää kuin modeemi- tai isdn-käyttäjien keskuudessa.

Modeemia tai isdn-linjaa nopeampi yhteysnopeus on vain yksi laajakaistaliittymän hankintaan houkutteleva tekijä. Lähes yhtä tärkeitä laajakaistaliittymän hankintaperusteita ovat sen kiinteä, käytön määrästä riippumaton kuukausihinta, mahdollisuus käyttää internetiä samanaikaisesti lankapuhelimen kanssa sekä mahdollisuus pitää internet-yhteyttä jatkuvasti avoinna ilman pelkoa yllätyksellisistä puhelinlaskuista.

Myös laajakaistaliittymän uudet palvelut ja etätyöskentely-yhteys työpaikalle lisäävät internet-käyttäjien kiinnostusta hankkia kotiinsa laajakaistaliittymä.

Kasvupolku isdn:stä laajakaistaan

Ehkä hieman yllättäen isdn-liittymätalouksissa suunnitellaan yleisemmin laajakaistaliittymän hankintaa kuin niissä talouksissa, joissa yhteys otetaan valinnaisella puhelinmodeemilla.

Vastaajatalouden bruttovuosituloilla oli vain vähän yhteyttä hankinta-aikeisiin, joskin alle 120 000 markan bruttovuositulojen talouksissa laajakaistaliittymän hankintaa harkittiin enää melko harvoin, ja syitä olla hankkimatta liittymää perusteltiin useimmin liittymismaksujen kalleudella.

Laajakaistaliittymän hankinnan esteenä ovat paitsi aiheutuvat kustannukset, myös liittymän saatavuuteen liittyvät tekijät. Mitä harvempaan asutusta seudusta on kyse, sitä suurempi ongelma on laajakaistaliittymien heikko saatavuus.

Pääkaupunkiseudulla ja muissa kaupungeissa käydään laajakaistaliittymien hankinnasta taisteluita käydään usein myös taloyhtiöiden hallituksissa. Perheiden sisäisissä keskusteluissa paineet laajakaistaliittymän hankintaan ovat suurimmat niissä talouksissa, joissa on 15 vuotta täyttäneitä lapsia.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

NetHaggler tinkii automaattisesti verkkokauppojen hinnoista

26.05.2009 NetHaggler selvittää, saako kuluttajan verkkokaupasta halajamaa tuotetta halvemmalla muualta tai odottaa hinnan laskevan sopivalle tasolle.

.