Microsoft: "Nokian 3g-ryhmä tarvitsee tukeamme"
16.11.2001 08:30 Microsoftin mielestä Nokian johtama kolmannen sukupolven matkapuhelinstandardeja kehittävä konsortio ei onnistu ilman tiivistä yhteistyötä perinteisen pc-maailman kanssa.
Nokia esitteli alkuviikosta Las Vegasin Comdex-messuilla maailmanlaajuisen hankkeen, joka kehittää avoimia standardeja kolmannen sukupolven matkapuhelimiin. Ryhmään kuuluvat kaikki merkittävät mobiilimaailman laite- ja verkkovalmistajat, mutta esimerkiksi Microsoft, AOL Time Warner ja Palm jätettiin kutsumatta mukaan.
Nokian vetämässä ryhmässä ovat muun muassa Vodafone, Motorola, SonyEricsson, Siemens ja NTT DoCoMo. Yritykset sitoutuvat kehittämään standardeja Java-pohjaisia ratkaisuja esimerkiksi multimediaviestien käsittelyyn matkapuhelimilla.
"Nokia ei uhkaa"
Microsoftin Euroopan markkinointijohtaja Robbie Wright sanoo Cnetin haastattelussa, ettei yhtiö koe Nokian vetämää ryhmää uhkana itselleen. Hän vakuuttaa Microsoftin tukevan kaikkia avoimia standardeja, mutta huomauttaa etteivät ryhmän visiot toteudu ilman Microsoftin tukea.
- Missä ovat internet-yritykset ja perinteinen pc-teollisuus? Tulevaisuuden mobiilissa maailmassa ihmisten on päästävä kiinni tietojärjestelmiin missä ja milloin vain, ja tällöin tarvitaan pc-ohjelmistoja kuten Microsoft Exchangea, Wright huomautti.
Hän ei katso uuden ryhmän uhkaavan Microsoftin .NET-hanketta, se kun Wrightin mukaan tukee mitä tahansa mobiilia käyttöjärjestelmää. .NETin kautta Microsoft aikoo tarjota ohjelmistojaan palveluina perinteisen pc- tai palvelinohjelmistojen rinnalla.
Monet asiantuntijat katsovat Microsoftin roolin olevan langattomassa maailmassa huomattavasti nykyistä pc-pohjaista tietojenkäsittelyä merkityksettömämpi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
NetHaggler tinkii automaattisesti verkkokauppojen hinnoista
26.05.2009 NetHaggler selvittää, saako kuluttajan verkkokaupasta halajamaa tuotetta halvemmalla muualta tai odottaa hinnan laskevan sopivalle tasolle.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












