Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Umts mahdollistuu

Neciltä tulossa tupla 3g-kännykkä

26.11.2001 08:23 Japanin suurin matkapuhelinvalmistaja Nec alkaa toimittaa eurooppalaisille operaattoreille maailman ensimmäisiä sekä perinteisiin että 3g-järjestelmään sopivia kännyköitä vuoden 2002 alusta.

Necin uudet puhelimet ovat jo koekäyttöasteella ja niitä toimitetaan esimerkiksi Hutchison-ryhmälle ensi vuoden alussa. Nec uskoo ehtivänsä markkinoille ensimmäisenä, kertoo Financial Times.

Necin dual-mode-puhelimilla voi soittaa sekä jo olemassaoleviin matkapuhelinverkkoihin että tuleviin 3g-verkkoihin. Dual-mode-kännykät ovat elintärkeitä 3g:n menestykselle, koska ne antavat käyttäjille mahdollisuuden käyttää puhelinta myös alueella, jossa ei ole 3g-verkkoja.

Eurooppalaiset operaattorit ovat päättäneet aloittaa 3g-palveluiden tarjonnan vasta, kun puhelimia on tarjolla. Vertailun vuoksi japanilainen NTT DoCoMo avasi lokakuussa maailman ensimmäisen 3g-palvelun, mutta sen puhelimia ei voi käyttää Tokion ja 3g-verkkojen ulkopuolella.

Dual-mode-matkapuhelin on Necin ja Matsushitan 3g-tutkimus- ja -tuotekehitysyhteistyön tulosta. Tulossa on useampia erilaisia versioita. Eräässä mallissa on mm. televisiokamera ja toisessa sen lisäksi web-selain.

Liittouman tarkoituskena on jakaa t&k-kustannuksia ja kumppanusten budjetti läheneekin Nokian tutkimusbudjettia.

- Nokia on silti ykkönen, mutta työskentelemällä yhdessä kykenemme kilpailemaan sen kanssa, Necistä todetaan.

Jutun kirjoitti: Erkki Mäki

Erkki Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Matti Nikki ei päässyt poliisin sensuurista

26.05.2009 Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier Finland joutui jälleen keräämään silmänsä lattialta. Yhdistyksen viimeisin ihmettelyn aihe on hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan Matti Nikki ei voi valittaa joutumisestaan internet-sensuurin kohteeksi.

.