Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhtenäinen linja

Telia ottaa käyttöön yhteishinnoittelun

3.12.2001 11:14 Telia Mobile esitteli maanantaina uuden yhteispohjoismaisen hinnoittelumallin yritysasiakkaille. Hinnoittelumalli toimii samalla tavalla Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Askel on osa Telian pohjoismaista strategiaa.

Strategia perustuu Telian mukaan siihen, että käyttäjille tarjotaan jatkuvasti uusia etuja, joita he Pohjoismaiden suurimman ja monipuolisimman
tietoliikenneyrityksen asiakkaina voivat hyödyntää.

Telian teettämä pohjoismaisia yrityksiä ja paljon matkustavia ihmisiä koskeva tutkimus osoittaa, että käyttäjät ovat erittäin kiinnostuneita yhtenäisestä pohjoismaisesta hinnoittelusta ja siitä, että yksinkertaiset palvelut, kuten esimerkiksi soittavan numeron näyttö toimisivat kaikissa maissa.

- Vaivattomuus on erittäin kysytty ominaisuus. Jo tämä ensimmäinen pohjoismaisen palvelustrategiamme mukainen askel helpottaa merkittävästi
pohjoismaista liiketoimintaa, joka yhä kasvavassa määrin perustuu langattomaan viestintään, Telian Suomen maajohtaja Vesa Mars kertoo.

Yhteispohjoismainen hinnoittelu yritysasiakkaille otetaan käyttöön 4.2.2002. Seu koskee Telian matkapuhelinliittymillä Telian pohjoismaisista verkoista soitettuja puheluita (Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa Telian omasta verkosta ja Norjassa Telian tytäryhtiön NetComin verkosta).

Uusi hinnoittelu korvaa aiemmin käytetyn monimutkaisen hintarakenteen, johon sisältyi useita matkapuhelun hintaan vaikuttavia muuttujia silloin, kun käyttäjä oli kotimaansa ulkopuolella. Yhteispohjoismainen hinnoittelu tilataan erikseen Telialta.

Telian suomalaisasiakkaille tämä merkitsee, että matkapuhelu Suomesta kiinteän verkon numeroon Ruotsiin, Tanskaan tai Norjaan maksaa aina verottomana 0,15 euroa (0,88 mk) minuutilta. Veloitus kaikista muista Pohjoismaiden välisistä matkapuheluista on 0,28 euroa (1,69 mk) minuutilta, ja samaa taksaa sovelletaan myös puhelujen vastaanottoon Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.

Uuden hinnoittelun käytöstä asiakkaalta peritään 2 euron (11,89 mk) suuruinen kiinteä kuukausimaksu.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

Suomen antenni-tv saa 8-10 hd-kanavaa ensi vuonna

26.05.2009 Suomen antenni-tv-lähetyksiin on tulossa miljoonahakkeella 8-10 teräväpiirtokanavaa ensi vuonna, ja päätökset siitä, kuka saa rakentaa verkon, tehdään ennen juhannusta, kertoo yksikön päällikkö Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriöstä.

.