Soneran Koponen: Kaikki 3G-investoinnit ovat finanssisijoituksia
4.12.2001 09:13 Soneran toimitusjohtaja Harri Koponen vahvisti jo aiemmin kertomansa yhtiön uuden linjauksen, että Soneran 3g-investoinnit eivät enää ole ydinliiketoimintaa, vaan finanssisijoituksia. Hän kuitenkin korosti Soneran yhä uskovan kolmannen sukupolven matkapuhelinliiketoimintaan.
Koponen sanoi Reutersin haastattelussa, että jollakin aikavälillä kaikki 3g-sijoitukset voidaan sopivalla hetkellä myydä.
- Vain jos yritys hankkii yli 50 prosenttia kohteestaan, sitä voidaan pitää ydinstrategiana, Koponen sanoi.
- En halua sanoa, että emme uskoisi umts:iin, ja aiomme jatkaa operaattorina näillä markkinoilla, mutta meidän täytyy katsoa 3g-investointeja sijoituksina, hän korosti.
Ei alaskirjauksia
Koposen mukaan Sonera ei ole nähnyt aiheelliseksi alaskirjata 3g-investointejaan, vaikka jotkut muut operaattorit ovat niin tehneetkin. Jos esimerkiksi 3,2 miljardin dollarin Saksan investointeja pitäisi alaskirjata, Sonera saisi siitä kuitenkin "veronpalautuksina" miljardi euroa, Koponen huomautti.
- Arvioimme tilannetta kuitenkin jokaisella vuuosineljänneksellä erikseen, kun saamme markkinoista lisää tietoa, hän sanoi.
Hän myönsi teknologian läpimurron myöhästyneen, mutta korosti umts-lisensseillä olevan edelleen arvoa.
Koponen kertoi Soneran keskustelevan parhaillaan telelaitteiden valmistajien kanssa näiden osallistumisesta kolmannen sukupolven verkkojen rakentamiseen Saksassa. Tuloksia on hänen mukaansa odotetettavissa "pikapuoliin".
Koponen ei kuitenkaan suostunut kommentoimaan Soneran pyrkimyksiä löytää uusia kumppaneita Group 3G:hen.
Kulukuri puree aikataulussa
Koponen korosti haastattelussa Soneran kulukurin etenevän suunnitellussa aikataulussa: yhtiön nykyinen noin 4,5 miljardin euron velka saadaan kutistettua 2,5 miljardiksi lähiviikkoina.
Sen vuoksi Reuters arvioi Soneran myyvän lähiaikoina omistamansa 38,6 miljardia Deutsche Telekomin osaketta, kun osakkeet vapautuvat myyntikiellosta ensi perjantaina keskiyöllä. Koponen ei haastattelussa kertonut tarkkaa myyntiaikataulua.
Koposen mukaan lisäirtisanomiset eivät tällä hetkellä näytä tarpeellisilta, mutta tarpeen tullen leikkauksia tehdään jatkossakin.
- Yritämme nyt keskittyä bisneksentekoon. Meillä ei ole tarkkaa pääluvun vähennystavoitetta, mutta jos emme pääse tavoitteisiimme, se voi johtaa johonkin muuhun, Koponen sanoi.
Hän kertoi Soneran pysyvän myös tulotavoitteissaan, jonka mukaan tienestit kasvavat kolmanneksella ensi vuonna verrattuna kuluneeseen vuoteen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Enum jäi lähtökuoppiin
24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.
Kolme vuotta sitten
Suomen antenni-tv saa 8-10 hd-kanavaa ensi vuonna
26.05.2009 Suomen antenni-tv-lähetyksiin on tulossa miljoonahakkeella 8-10 teräväpiirtokanavaa ensi vuonna, ja päätökset siitä, kuka saa rakentaa verkon, tehdään ennen juhannusta, kertoo yksikön päällikkö Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












