Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lehtitieto:

Ericssonin ylin johtaja sai tappouhkauksen

5.12.2001 12:29 Ruotsin poliisi tutkii parhaillaan Ericssonin toimitusjohtajalle saapunutta uhkauskirjettä. Kurt Hellströmin saama nimetön tappouhkaus sisälsi myös käsiaseen luodin, lehtitiedot kertovat.

Ruotsalaisen Ericssonin toimitusjohtaja Kurt Hellström on saanut maanantaina tappouhkauksen, kertoo iltapäivälehti Aftonbladet keskiviikkoisissa verkkouutisissaan.

Kirje oli uutisen mukaan "klassinen uhkauskirje". Se oli muotoiltu lehdistä leikatuin kirjaimin. Tappouhkaus oli kirjoitettu englanniksi: "Time has come, you will die soon".

Kirjeen mukana seurasi Aftonbladetin saamien tietojen mukaan käsiaseen luoti. Poliisi tutkii tapausta laittomana uhkauksena.

Uhkauksen lähettäjästä ei poliisilla vielä ole tietoa, mutta lehden mukaan on mahdollista, että asialla on yhteys Ericssonin henkilöstövähennyksiin ja kritiikkiin, jota samaan aikaan jaettavat bonukset ovat herättäneet. Yksi keskeisistä kritiikin kohteista on ollut myös 57-vuotias Hellström, jonka kuukausiansioiksi lehti mainitsee noin 1,3 miljoonaa kruunua.

Ericssonin ylimmillä johtajilla on yhtiön palkkaamat turvamiehet, Aftonbladet kertoo.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

Suomen antenni-tv saa 8-10 hd-kanavaa ensi vuonna

26.05.2009 Suomen antenni-tv-lähetyksiin on tulossa miljoonahakkeella 8-10 teräväpiirtokanavaa ensi vuonna, ja päätökset siitä, kuka saa rakentaa verkon, tehdään ennen juhannusta, kertoo yksikön päällikkö Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriöstä.

.