Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nimi muuttuu Yomiksi

Votek osaksi KSP Yhtiöitä

19.12.2001 08:40 KSP Yhtiöt Oyj on sopinut ohjelmistotalo Votek Oy:n enemmistöosuuden ostamisesta. Kauppa toteutetaan osin osakevaihdoilla ja ostajan tavoitteena on, että KSP:n omistukseen siirtyy 100 prosenttia yhtiön osakepääomasta. Koko KSP-nimi on samalla siirtymässä historiaan.

Laaditun suunnitelman mukaan KSP:n tytäryhtiö Yomi Vision Oy liitetään Votek Oy:öön. Yhtiön toimitusjohtajana jatkaa Votekin nykyinen toimitusjohtaja Harri Lehti.

Järjestelyillä vahvistetaan KSP:n mukaan sen it-ryhmän ohjelmistotuoteliiketoiminnan tuotetarjontaa ja kansainvälisen markkinointi- ja myyntiorganisaation rakentamiseen tähtääviä voimavaroja.

KSP Yhtiöt Oyj:n hallitus aikoo esittää yhtiön seuraavalle yhtiökokoukselle KSP Yhtiöt Oyj:n nimen vaihtamista. Yhtiön uusi nimeksi on valittu Yomi Oyj, englanniksi Yomi Plc.

Nyt julkistetut toimet ovat KSP:n mukaan sen ja Elisa Communications Oyj:n jo aikaisemmin julkistamaa strategiaa, jonka mukaan Elisa-ryhmän
ohjelmistotuotteisiin ja it-palveluihin liittyvää liiketoimintaa ryhdytään keskittämään KSP:n yhteyteen.

Jo aikaisemmin on ilmoitettu, että KSP:n operaattoriyhtiöt (Kestel Oy ja Kesnet Oy) syventävät yhteistyötään Elisan operaattoriyhtiöiden kanssa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

ISS Palvelut pystytti ideankeruumyllyn nettiin

26.05.2009 ISS Palveluissa on lähdetty panostamaan henkilökunnan ideoihin ja niiden jatkojalostamiseen. Ensimmäisenä tavoitteena on hankkia nettiohjelmiston avulla vinkkejä lisäpalvelujen myyntiin.

.