Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
mPosition-ratkaisu

Radiolinja ja Nokia menestyivät paikantamisessa

20.12.2001 10:31 Nokia ja Radiolinja ovat saaneet hyviä tuloksia koekäyttäessään Nokian E-OTD (enhanced observed time difference) -paikantamisteknologiaa Radiolinjan GSM900/1800-verkossa, kertoo Nokia tiedotteessaan.

Kyseessä on Nokian mukaan merkittävä virstanpylväs E-OTD teknologiassa. Testit osoittivat paikantamisen tarkkuuden 50 ja 100 metrin välillä eli koejärjestelmä pystyi paikantamaan matkapuhelimen sijainnin tällä tarkkuudella.

Järjestelmää koekäytettiin Espoossa. Suurin osa testeistä tehtiin liikkuvista ajoneuvoista.

Totta myös käytännössä

- Meille operaattorina on tärkeä pystyä näyttämään, että uusi teknologia on käyttökelpoinen todellisessa ympäristössä, ja paikantaminen nyt saavutetulla tarkkuudella on erinomainen lähtökohta palvelujen toteuttamiselle sanoo johtaja Kirsi Valtari Radiolinjasta.

- Olemme koekäyttäneet Nokian E-OTD-järjestelmää monenlaisissa testeissä aidossa 2G-ympäristössä ja olemme selkeästi voineet osoittaa E-OTD -teknologian mahdollisuudet. E-OTD-teknologia täyttää kaupallisten palvelujen ja hätäpuheluiden vaatimukset, toteaa johtaja Heikki Hämmäinen Nokia Networksistä.

Paikantamispalvelut ovat tärkeitä elementtejä langattoman Internetin palveluissa. E-OTD on edistynyt teknologian muoto, jota käytetään määritettäessä matkapuhelimen käyttäjän sijainti. E-OTD on täysin integroitu gsm-verkon arkkitehtuuriin, joten siihen tarvitaan minimimäärä verkon toimintaan tai päätelaitteisiin liittyviä lisäinvestointeja. Nokia tukee E-OTD-teknologiaa päätelaitteissaan vuoden 2002 ensi puoliskosta alkaen.

Nokia on yksi johtavista paikantamisteknologian toimittajista. Nokian mPosition-ratkaisun paikantamisjärjestelmät mahdollistavat operaattoreille aikaisen pääsyn seuraavan sukupolven erityispalveluihin solutietoihin (Cell ID) ja naapurisolujen etäisyysmittauksiin perustuvien teknologioiden avulla. Ratkaisuun sisältyy kehityspolku E-OTD ja A-GPS (assisted global positioning system) -teknologioihin. Nokia mPosition tukee gsm, 3g (wcdma/Edge) sekä ip-pohjaista ALL-IP RAN -radioverkkoa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

ISS Palvelut pystytti ideankeruumyllyn nettiin

26.05.2009 ISS Palveluissa on lähdetty panostamaan henkilökunnan ideoihin ja niiden jatkojalostamiseen. Ensimmäisenä tavoitteena on hankkia nettiohjelmiston avulla vinkkejä lisäpalvelujen myyntiin.

.