Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kaivinkone asialla

Kaapelikatko pätki puhelin- ja dataliikennettä

9.1.2002 16:08 Keskiviikkona aamupäivällä Vantaalla sattunut kaivinkoneen aiheuttama valokuitu- ja tilaajakaapelikatkos on aiheuttanut ongelmia sekä puhe- että dataliikenteessä, kertoo Elisa tiedotteessaan.

Puhelinliikenteessä pahimmat häiriöt ovat sijoittuneet Porvoon seudulle sekä Vantaalla Korson alueelle. Vika on heijastunut myös kaukopuhelinliikenteeseen koko maan alueella, jolloin kaikki kaukopuhelut eivät ole kytkeytyneet heti ensimmäisellä numerovalinnalla.

Häiriöt dataliikenteessä ja valtakunnallisissa yritysnumeroissa ovat voineet vaikuttaa paikoin yritysten toimintaan.

Kaapelikatkos vaikeutti aikaisemmin päivällä myös Radiolinjan matkapuhelinliittymien toimintaa, sillä osa Porvoon ja Järvenpään seutujen tukiasemista ei kaapeliviasta johtuen ollut toiminnassa.

Suurin osa puhe- ja dataliikenteestä on päivän kuluessa saatu reititettyä uudelleen ja liikenne toimii jo lähes normaalisti. Katkenneita kaapeleita korjattiin keskiviikkona iltapäivällä, ja Elisa lupaili, että se saadaan kuntoon illan tai yön kuluessa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

ISS Palvelut pystytti ideankeruumyllyn nettiin

26.05.2009 ISS Palveluissa on lähdetty panostamaan henkilökunnan ideoihin ja niiden jatkojalostamiseen. Ensimmäisenä tavoitteena on hankkia nettiohjelmiston avulla vinkkejä lisäpalvelujen myyntiin.

.