Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Umts-kustannuspaineet yhdistävät operaattoreita

3G-verkko ehkä yhteiskäyttöön syrjäalueilla

17.1.2002 09:10 Yhteiskäyttöön tulevien mastojen lisäksi mobiiliverkko-operaattorit ovat kaikessa hiljaisuudessa tunnustelleet mahdollisuutta yhteisestä 3G-verkosta haja-asutusalueilla. Konsortion perustaminen käyttämään yhtä verkkoa helpottaisi 3G:stä aiheutuvaa kustannustaakkaa.

Umts-päätelaitteet yleistynevät varsin hitaasti tuottamaan kassavirtaa operaattoreille. Sen sijaan kustannukset tänä vuonna suurempiin asutuskeskuksiin avautuvista verkoista painavat jo nyt päälle. Muun muassa Tampereella ja Helsingissä umts toimii jo koekäytössä.

Verkkorakennuksesta aiheutuvien kustannuspaineiden tasapainotusta operaattorit aikovat miettiä yhdessä. Suomessa neljä operaattoria ajaa omalla verkolla.

- Olemme alustavasti tunnustelleet mahdollisuutta verkkoyhteistyöhön. Mitään virallisia neuvotteluja ei ole käyty, mutta ei asioita tietenkään vielä ole torjuttukaan, kertoo Radiolinjan verkkopalveluliiketoimintayksikön johtaja Ari Asikainen.

Radiolinjalle 3-5 vuotta kestäväksi arvioitu kolmannen polven verkon rakentaminen tietää arviolta noin puolen miljardin euron investointeja.

Mastoja parannellaan yhteiskäyttöön

Radiolinjan toimitusjohtajan Pertti Kyttälän mukaan kaikki mastot ovat jo nyt yhteiskäytössä ja kaikki halukkaat saavat vuokrata antennipaikkoja jo olemassa olevista mastoista.

Myös tulevat 3g-palvelut tulevat toimimaan samoissa mastoissa. Peittoalueen laajetessa nousee lisää yhteiskäyttömastoja.

- Koska on olemassa myös velvoite vuokrata mastoista tilaa sitä haluaville, maston omistajat saattavat korottaa täyteen tulleita mastoja ja laajentaa kiinteistötukipaikkoja, Asikainen huomauttaa.

Jutun kirjoitti: Reijo Holopainen

Reijo Holopainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

"Aito" peligrafiikka 10-15 vuoden päässä

26.05.2009 Peliyhtiö Epicin perustaja uskoo, että oikeasti todenmukainen grafiikka onnistuu videopeleissä 10-15 vuoden kuluttua.

.