Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sopimus täyttyi

Telenorin toimitusjohtaja jättää yhtiön

25.1.2002 12:49 Norjan valtion 78-prosenttisesti omistaman teleoperaattori Telenor ASA:n toimitusjohtaja Tormod Hermansen (61) lähtee yhtiöstä kesäkuun 2002 lopussa. Telenor pyrkii löytämään uuden johtajan ennen Hermansenin poistumista yhtiöstä.

Hermansenin johtajasopimukseen on sisältynyt mahdollisuus vetäytyä tehtävästä tänä vuonna, ja hän on päätynyt käyttämään mahdollisuutta. Hermansen jää kuitenkin vuodeksi Telenorin käyttöön tarvittaessa ennen siirtymistään eläkkeelle.

Hermansen tuli Telenorin johtoon vuonna 1991, jolloin yhtiön nimi oli Televerket. Hän oli mukana järjestämässä Telenorin listaumista noin vuosi sitten.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan

26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.

.