Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Laki muuttui helmikuun alussa

Pelastuslaitos saa haltuunsa kännykän sijaintiedot

4.2.2002 08:46 Matkapuhelinten paikkatiedot ovat salaisia, eikä operaattoreilla ole ollut oikeutta luovuttaa niitä ilman asianomistajan lupaa tai oikeuden päätöstä. Laki kuitenkin muuttui helmikuun alussa ja sallii nyt matkapuhelinten paikannustietojen luovuttamisen pelastusviranomaisten käyttöön.

Tähän saakka hätäpuhelun soittaminen on johtanut velvollisuuteen luovuttaa muuten suojattuja tietoja, mukaanlukien tieto siitä tukiasemasta, jonka kautta hätäpuhelu on tullut.

Lakia yksityisyyden suojasta televiestinnässä on nyt muutettu siten, että sijaintitieto voidaan luovuttaa jos "liittymän käyttäjä on hätäilmoituksen vastaanottaneen viranomaisen perustellun käsityksen mukaan ilmeisessä hädässä tai välittömässä vaarassa". Lainmuutoksen mukaan tiedot tulee luovuttaa maksutta.

Suomessa soitetaan vuosittain noin kolme miljoonaa hätäpuhelua.

Ilkivalta voidaan jäljittää

Paikannustiedon luovutus voi siis tapahtua vaikka matkapuhelimen haltija ei itse olekaan hätäsoittoa soittanut. Ilkivaltasoittoja saattaa hillitä muutos, jonka mukaan operaattorilla on velvollisuus luovuttaa sijaintitieto myös siitä puhelimesta, josta hätäsoitto on lähtenyt.

Operaattorit ovat kehittäneet erilaisia menetelmiä matkapuhelinten paikantamiseen ja valmistautuvat tuomaan markkinoille paikantamistietohin perustuvia palveluita.

Paikannustietojen uskotaan olevan oleellinen osa kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkojen toimintaa, mutta tähänastiset yritykset paikannuspohjaisten palvelujen kaupallistamiseksi eivät ole menestyneet hääppöisesti. Helmikuun alusta lähtien operaattorien paikannusjärjestelmien tiedot saadaan pelastusviranomaisten käyttöön.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Talouskriisi kasvattaa uraverkostoja

11.02.2009 Saksan suurimman bisnesammattilaisten uraverkoston Xingin kasvu kiihtyy talouskriisin myötä. Maailmanlaajuisesti sitä suurempi Linkedin halajaa parantaa vaatimattomia asemiaan Saksassa ja on käynnistänyt oman saksankielisen saittinsa.

.