Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Käynnistys viivästynyt

Ruotsin Tele2 luopumassa Norjan umts-luvastaan

6.2.2002 08:55 Ruotsalainen teleoperaattori Tele2 AB harkitsee Norjassa saamastaan kolmannen sukupolven matkapuhelinluvasta luopumista. Yhtiölle saattaa langeta kova uhkasakko, sillä se ei ole käynnistänyt umts-toimintaa lupaehtojen mukaisesti.

Tele2 harkitsee vetäytymistä Norjasta, koska Norjan televiranomainen uhkaa yhtiötä noin puolen miljoonan Norjan kruunun vuorokausisakolla umts-verkon valmistumiseen sakka, Ekonomi24 kertoo. Viranomaiset eivät ole tehneet sakosta vielä lopullista päätöstä.

Jos toimintojen aloittaminen viivästyisi esimerkiksi yhdellä vuodella, se maksaisi Tele2:lle sakkoina yli 170 miljoonaa kruunua.

Umts-palvelut eivät ole missään päin maailmaa käynnistyneet suunnitellussa aikataulussa. Tällä hetkellä toiminnassa on vain suppeita pilottiverkkoja rajatuilla alueilla. Myöskään 3g-päätelaitteita tai -palveluja ei ole vielä saatavilla.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

"Digitaalinen intimiteettisuoja otettava vakavasti"

26.05.2009 Saksan Grundgesetzin, perustuslain 60-vuotispäivän juhlien yhteydessä Chaos Computer Club (CCC) vaati viranomaisilta tositoimia digitaalisen yksityisyydensuojan takaamiseksi.

.